Kaikki kirjoittajan Miko Haarala artikkelit

Benedek Oláh ja Anna Kirichenko kaksinpelin Suomen mestarit 2017.

Seinäjoen Sisua Suomen pingislaareissa edustava Benedek Oláh on uusi odotetusti miesten kaksinpelin mestaruutensa Kuopiossa pelatuissa henkilökohtaisissa SM-kilpailuissa. Ihan nappiin ei ”Pentin” kisat menneet, sillä nelinpeliluokissa kaulaan ripustettiin kultaa himmeämpiä mitaleja. Anna Kirichenko palasi korkeimmalle palkintokorokkeelle voittamalla naisten kaksinpelin.

Seurahistoriansa ensimmäisiä henkilökohtaisia Suomen mestaruuskisoja isännöinyt Kuopion pöytätennisseura sai vieraikseen käytännössä kaikki kotimaamme parhaat pelaajat. Miesten kaksinpelin puolella ensimmäinen poissaolo oli ratingin sijalla 13 ja naisissakin kovin kärki Sofie Erikssonia lukuun ottamatta oli paikalla.

Lauantaina suuria yllätyksiä ei alkupooleissa paljoa nähty. Mainittavimmat olivat ehkäpä Jani Kokkosen (Wega) putoaminen vanhassa kotisalissaan Teemu Oinaan deffun puremaan, toisena oululaistemppuna nähtiin Seppo Hiltusen kepitys TIP-70 Jussi Mäkelästä ja isäntäseuran Iivari Hartikaisen suorin erin kyhäämä pommi TIP-70:n Aleksi Mustosesta. Jatkokierroksilla kotiyleisö antoi tukea Jyri Pulkkiselle, joka pöllytti LPTS:n Lari Ikosen ja eteni aina 16 parhaan joukkoon. Maajoukkue-edustuksissakin nähty PT 75:n Miikka O´Connor lähti myös laulukuoroon KoKa:n Riku Aution käsittelyn myötä.

Neljännesvälierissä kovaa lyöntimyllyä ylläpitänyt TIP-70:n Tom Lundström pudotti tylysti PT Espoon Jani Jormanaisen. Paremmin ei espoolaisittain mennyt myöskään Toni Soineella, joka putosi parin vuoden takaiselle kaksinpelivoittajalle Roope Kantolalle, eikä Pauli Hietikko saanut omaa parastaan jengoille vaan nöyrtyi OPT-86:n nuorelle Pedram Moradabbasille. Isäntäseuran pisimmälle edennyt Pulkkinen joutui nopeasti kättelyyn hallitsevan Suomen mestarin Oláhin vastustajana.

Nelinpelin kovin paukku koettiin kuopiolaisittain mieluisasti kun Aleksi Hyttinen/Patrik Rissanen-kaksikko paukuttivat hurmiossa voiton Oláh/Lauri Laane-duosta. Aleksi Mustonen ja Jussi Mäkelä lopettivat jatkokierroksella kuitenkin riemun lyhyeen. Myös Pasi Valasti ja Mika Tuomola joutuivat alkupoolitappionsa myötä aikaisin Mika Räsänen/Manu Karjalainen-paria vastaan. Joskus tällainen nelikko on ratkonut nelurin mestaruuttakin. Nyt ratkottiin kvarttapaikka, joka oli jälkimmäisten heiniä.

Illan lähetessä nelurissa vielä ratkottiin mitalipeleihin menijät. Mustonen/Mäkelä vetelivät raikkaalla otteella kokeneemmat LPTS:n Ari-Matti Koskisen ja Jorma Lahtisen kumoon. Mika ja Manu taipuivat niukasti Otto Tennilälle ja Miikka O´Connorille, Pentti ja Lauri lopettivat Lundströmin ja Samuli Soineen kisaurakan ja kaksarissa karsiutuneet Hietikko/T.Soine neljäntenä parina semeihin Tuomas Perkkiön ja Mika Sorviston (OPT-86) tiputtamisella.

Naisten kaksinpelissä alkupoolien hierarkia selvä, mutta ristiinnelinpeluuta

Naisten puolella kaksinpelien kaksi alkupoolia meni kokolailla ennakoidusti. Kaksi ylimmälle arvioitua pelaajaa, PT Espoon Anna Kirichenko ja MBF:n Annika Lundström menivät välieriin tappioitta. Kaksi muuta välierät täydentävää pelaajaa olivat TIP-70:n Yumo Luo ja paluun kilpakentille tehnyt Por-83:n Elli Rissanen.

Naisten nelinpelissä oli mukana ainoastaan kolme paria, joten luokka pelattiin kaikki kaikkia vastaan-poolina. Ykkössijoitetut Lundström/Pihla Eriksson hävisivät ensin viisieräisessä Jannika Oksaselle ja Luolle, mutta voittivat toisessa ottelussaan Kirichenkon ja Rissasen erin 3-1. Kun jälkimmäiset voittivat Oksanen/Luo-kaksikon neljässä erässä, sai meilahtelaiset tuulettaa nelurikultaa parhaan eräeron ansiosta.

Lauantain päätti sekanelinpelin mitalipelikandidaattien selvittely. Isäntäseura KuPTS menetti viimeiset saumat SM-mitaleihin kun sekä Pulkkinen/Henrika Punnonen että Petter Punnonen yhdessä Elli Rissasen kanssa kärsivät tappiot.

Finaalipäivä tarjosi yleisölle trillerin

Sunnuntaina kilpailuita jatkettiin ensin sekanelinpelin välierillä. Finaaliin pelasivat ykkössijoitetut Oláh/Lundström ja hyvin pelanneet Jormanainen/Kirichenko. Etenkin Annan peli läpi kisojen oli viime vuotista terävämpää ja tässä vaiheessa oli jo aistittavissa edellytykset hyvälle menestykselle.

Täten ei voitane pitää massiivisena yllätyksenä tasaisemmin pelanneen Janin ja Annan mestaruutta. Ykkössijoitetut Pena ja Annika sortuivat pieneen yliyrittämiseen ja sen myötä virhealttiimpaan suoritukseen. Onnittelut Annalle ja Janille mestaruudesta!

Samoin sanoin voisi kuvailla myös maamme ykköstykin Benedekin toista nelinpeliluokkaa. Tennilä/O´Connor olivat kokonaisuutena aktiivisempia ja yhtä aikaa myös pelivarmempia kuin Oláh/Laane ja marssivat loppuotteluun. Toisessa semissä Toni ja Pauli sivelivät paksumman kerroksen balsamia kaksarihaavoihinsa ja katkaisivat nuorempien Mäkelän ja Mustosen menestysliitelyn.

Finaalissa pelattiin neljä lyhyttä erää. Kolme niistä päättyi Tennilä/O´Connorin eduksi ja sympaattisille pingistubettajille jäi nyt todistukseksi konkreettisempaakin näyttöä osaamisestaan kuin viisi miljoonaa virtuaalipeukutusta! Hyvä Otto ja Miikka!

Miesten kaksinpelin kvartoissa mielenkiinto katsomopuheissa kohdistui eniten lauantaina hyvin pelanneen Tompan mahdollisuuksiin haastaa Pasi. Hyvin se alkoikin ja kaksi ensimmäistä erää Tompalle. Sen jälkeen Pasi vaan jotenkin niin tyypillisen pasimaisesti puhkui, puhisi ja puhalsi Tompalta neljän suoran ja ties monennenko kerran rymisteli mitalipeleihin. Pelattiinhan sitä toki muillakin pöydillä. Rässe nujersi Oton oudon helposti 4-1, Roope oli palauttanut mieleen kuinka pelataan huippupingistä ja kaatoi tiukasti seiskaeräisessä Samuli Soineen ja neljäntenä välieriin luonnollisesti Pena, joka pienen ihmettelyn jälkeen pommitti loistavan kisan pelanneen Pedram Moradabbasin suorin erin tieltään.

Semifinaalissa Roope oli kolmessa ensimmäisessä erässä jatkoilla Rässen kanssa, mutta herra toiminnanjohtaja oli kliininen erien päättämisessä. Kaikki kolme ja vielä se neljäskin Mikalle ja lippu loppuottelunäytökseen oli lunastettu. Päivän mielenkiintoisin ja tiukin vääntö käytiin Pasin ja Penan välillä. Pasi oli tunnepuolella päättänyt, että viimevuotiseen tapaan ei laarissa käydä vaan keräämässä palloja ja kättelemässä ja kun järkipuolellakin taktiikka oli hiottu, oli Penan haasto realismia. Pentti haki pitkään omaa rentoa tekemistään ja aina kun lyönnit ja syötöt olivat suunnattu vain ”sinne päin”, niittasi Pasi entisvuosien tapaan mahtavia lämäreitä. Katsomossa kävi kohina kun Pasi oli siirtynyt 3-2 eräjohtoon: nytkö se tapahtuu, Oláhin kotimaan pelitappio. Ei tapahtunut. Kuudennessa erässä lävähti muutama kotoisin toisesta maailmasta-rysty ja lopulta, kaikesta Pasin loistavasta yrityksestä huolimatta myös ratkaisuerä lyöntejänsä ja syöttöjänsä tarkentaneelle Penalle.

Jäljellä kisoissa oli vielä naisten ja miesten kaksinpelien loppuottelut. Naisissa Anna Kirichenko palasi kiinni valtikkaan ja otti mestaruuden suoraan neljän erän voitolla Annikasta. Annan peli molemmilta puolilta oli tässä kisassa huomattavasti vahvempaa kuin liiaksi kämmenensä varassa olevan Annikan. Tosin Annikaa seuranneena voi todeta, että tappiosta opitaan, hammasta purraan ja treenataan. Ja ensi vuonna nähdään!

Miesten loppuottelussa nähtiin kipsinsä karistanut Benedek ja selkäänsä potenut Rässe. Vaikea nähdä, että Mika olisi pystynyt ihan terveenäkään täysin pystynyt rento-Penaa haastamaan, mutta tuskin ihan näin selvästi olisi mestaruus ratkennut. 4-0 ja ylipainoista kiertopalkintoa oli lopulta jälleen nostelemassa tuttu hahmo.

Kisojen onnistumisesta on vaikea järjestäjän puolesta antaa muuta kommenttia kuin että otimme mahdollisuuden ilolla vastaan ja teimme kaiken voitavamme osaamisemme rajoissa. Kisoista tarjottiin striimiä kaiken kansan ihmeteltäväksi ja myös media huomioi tapahtuman kiitettävästi. KuPTS:in kisajärjestäjät kiittävät kaikkia kilpailuihin osallistuneita tahoja. Kuka tietää, vaikka kynnys kotimaisten arvokisojen järjestämisoikeuden anomiselle on juuri hieman laskenut!

Henkilökohtaiset SM-kilpailut: Tuloksia

Sunnuntai:

Miesten kaksinpelin loppuottelu:

Benedek Oláh SeSi – Mika Räsänen PT Espoo: 4-0 (11-6, 12-10, 11-4, 11-8)

Naisten kaksinpelin loppuottelu:

Anna Kirichenko PT Espoo – Annika Lundström MBF: 4-0 (11-9, 14-12, 11-3, 11-6)

Miesten kaksinpelin välierät:

Roope Kantola TuKa – Mika Räsänen PT Espoo: 0-4 (12-14, 12-14, 9-11, 7-11)

Benedek Oláh SeSi – Pasi Valasti PT 75: 4-3 (8-11, 14-12, 11-8, 10-12, 9-11, 11-9, 11-7)

Miesten nelinpelin loppuottelu:

Pauli Hietikko / Toni Soine PT Espoo – Otto Tennilä / Miikka O´Connor PT 75: 1-3 (3-11, 11-5, 2-11, 4-11)

Naisten kaksinpelin välierä:

Elli Rissanen Por-83 – Anna Kirichenko PT Espoo: 1-4 (5-11, 9-11, 11-5, 4-11, 7-11)

Yumo Luo TIP-70 – Annika Lundström MBF: 0-4 (3-11, 7-11, 3-11, 8-11)

Miesten kaksinpelin puolivälierät:

Mika Räsänen PT Espoo – Otto Tennilä PT 75: 4-1 (11-5, 11-2, 12-10, 8-11, 11-8)

Roope Kantola TuKa – Samuli Soine TIP-70: 4-3 (10-12, 11-7, 11-5, 9-11, 10-12, 11-5, 11-8)

Benedek Oláh SeSi – Pedram Moradabbasi OPT-86: 4-0 (11-5, 11-6, 11-6, 11-7)

Pasi Valasti PT 75 – Tom Lundström TIP-70: 4-2 (8-11, 5-11, 11-6, 11-8, 11-8, 11-4)

Miesten nelinpelin välieräottelut:

Benedek Oláh SeSi / Lauri Laane TIP-70 – Otto Tennilä / Miikka O´Connor PT 75: 1-3

Pauli Hietikko / Toni Soine PT Espoo – Jussi Mäkelä / Aleksi Mustonen TIP-70: 3-1 (-8, 9, 6, 4)

Sekanelinpelin loppuottelu:

Benedek Oláh SeSi / Annika Lundström MBF – Jani Jormanainen / Anna Kirichenko PT Espoo: 1-3 (-9, -8, 5, -12)

Sekanelinpelin välieräottelut:

Benedek Oláh SeSi / Annika Lundström MBF – Alex Naumi KoKa / Pihla Eriksson MBF: 3-1 (7, -10, 8, 7)

Jani Jormanainen / Anna Kirichenko PT Espoo – Samuli Soine / Jannika Oksanen TIP-70: 3-1 (9, -6, 3, 2)

Sekanelinpelin puolivälieräottelut:

Alex Naumi KoKa / Pihla Eriksson MBF – Lauri Laane / Yumo Luo TIP-70: 3-2 (-7, 5, -7, 8, 7)

Jani Jormanainen / Anna Kirichenko PT Espoo – Petter Punnonen KuPTS / Elli Rissanen Por-83: 3-1 (9, 6, -7, 12)

Samuli Soine / Jannika Oksanen TIP-70 – Jyri Pulkkinen / Henrika Punnonen KuPTS: 3-0 (4, 4, 8)

Lauantai:

Miesten nelinpelin puolivälieräottelut:

Aleksi Mustonen / Jussi Mäkelä TIP-70 – Ari-Matti Koskinen / Jorma Lahtinen LPTS: 3-0 (4, 3, 9)

Tuomas Perkkiö / Mika Sorvisto OPT-86 – Pauli Hietikko / Toni Soine PT Espoo: 0-3 (-5,-6, -4)

Otto Tennilä / Miikka O´Connor PT 75 – Mika Räsänen PT Espoo / Manu Karjalainen Wega: 3-2 (-8, -7, 11, 9, 11)

Benedek Oláh SeSi / Lauri Laane TIP-70 – Tom Lundström / Samuli Soine TIP-70: 3-1 (-7, 9, 8, 3)

Miesten kaksinpeli (voittajat puolivälieriin):

Tom Lundström TIP-70 – Jani Jormanainen PT Espoo: 4-0 (4, 5, 6, 0)

Pasi Valasti PT 75 – Ari-Matti Koskinen LPTS: 4-2 (-8, -8, 7, 6, 3, 2)

Pedram Moradabbasi OPT-86 – Pauli Hietikko PT Espoo: 4-1 (7, 9, 12, -8, 11)

Toni Soine PT Espoo – Roope Kantola TuKa: 1-4 (-7, -10, 7, -6, -10)

Riku Autio KoKa – Samuli Soine TIP-70: 0-4 (-6, -8, -7, -5)

Jyri Pulkkinen KuPTS – Benedek Oláh SeSi: 0-4 (-12, -5, -4, -6)

Mika Räsänen PT Espoo – Peiman Moradabbasi OPT-86: 4-1 (11, 8, 9, -6, 8)

Lauri Laane TIP-70 – Otto Tennilä PT-75: 2-4 (-11, -5, 9, 7, -7, -10)

Miesten nelinpelin jatkokaavion seuraavat ottelut (voittajat puolivälieriin):

Otto Tennilä / Miikka O´Connor PT 75 – Jyri Pulkkinen / Petter Punnonen KuPTS: 3-0 (5, 7, 7)

Ari-Matti Koskinen / Jorma Lahtinen LPTS – Iivari Hartikainen KuPTS / Riku Autio KoKa: 3-1 (6, 6, -9, 7)

Pasi Valasti / Mika Tuomola PT 75 – Mika Räsänen PT Espoo / Manu Karjalainen Wega: 0-3 (-8, -8, -6)

Toni Soine / Pauli Hietikko PT Espoo – Tomas Slesar / Teemu Oinas OPT-86: 3-0 (10, 8, 8)

Alex Naumi / Veikka Flemming KoKa – Samuli Soine / Tom Lundström TIP-70: 2-3 (-8, -10, 6, 6, -6)

Patrik Rissanen / Aleksi Hyttinen KuPTS – Aleksi Mustonen / Jussi Mäkelä TIP-70: 0-3 (-10, -6, -11)

Tuomas Perkkiö / Mika Sorvisto OPT-86 – Arttu Pihkala / Veeti Valasti PT Espoo: 3-1 (9, 7, -9, 7)

Benedek Oláh SeSi / Lauri Laane TIP-70 – Jani Jormanainen PT Espoo / Esa Miettinen TIP-70: 3-1 (8, 7, -7, 12)

MK-jatkokaavio:(voittajat 16 joukkoon)

Esa Miettinen TIP-70 – Peiman Moradabbasi OPT-86: 2-4 (-5, -8, -11, 9, 5, -5)

Veikka Flemming KoKa – Lauri Laane TIP-70: 1-4 (-11, -6, -7, 6, -9)

Miikka O´Connor PT 75 – Riku Autio KoKa: 1-4 (-8, -5, -8, 7, -6)

Samuli Soine TIP-70 – Aleksi Hyttinen KuPTS: 4-1 (-12, 4, 4, 7, 9)

Mika Räsänen PT Espoo – Tomas Slesar OPT-86: 4-0 (3, 3, 7, 4)

Toni Soine PT Espoo – Jouni Nousiainen KuPTS: 4-0 (3, 5, 9, 4)

Otto Tennilä PT 75 – Matias Ojala PT Espoo: 4-0 (8, 4, 5, 6)

Roope Kantola TuKa – Iivari Hartikainen KuPTS: 4-0 (2, 4, 5, 9)

Alex Naumi KoKa – Pedram Moradabbasi OPT-86: 2-4 (9, -6, 4, -8, -5, -9)

Tom Lundström TIP-70 – Manu Karjalainen Wega: 4-2 (-9, 4, 3, 6, -8, 8)

Patrik Rissanen KuPTS – Ari-Matti Koskinen LPTS: 1-4 (5, 8, 5, -10, 5)

Sami Hattunen MPS – Jani Jormanainen PT Espoo: 2-4 (-4, -4, 9, 5, -3, -6)

Lari Ikonen LPTS – Jyri Pulkkinen KuPTS: 2-4 (-10, -7, -10, 7, 6, -0)

Pauli Hietikko PT Espoo – Jussi Mäkelä TIP-70: 4-0 (8, 3, 10, 7)

Pasi Valasti PT 75 – Mika Sorvisto OPT-86: 4-0 (9, 7, 4, 5)

Benedek Oláh SeSi – Arttu Pihkala PT Espoo: 4-0 (6, 15, 9, 3)

Veikka Flemming KoKa – Mika Tuomola PT 75: 4-3 (-10, 9, 9, 7, -4, -6, 7)

Aleksi Mustonen TIP-70 – Pedram Moradabbasi OPT-86: 2-4 (6, -6, -11, -8, 4, -8)

Tom Lundström TIP-70 – Jorma Lahtinen LPTS: 4-2 (4, -11, 3, 6, -11, 6)

Ari-Matti Koskinen LPTS – Teemu Oinas OPT-86: 4-0 (11, 6, 7, 7)

Miikka O´Connor PT 75 – Tommi Sidoroff OPT-86: 4-0 (6, 3, 7, 3)

Roope Kantola TuKa – Tuomas Perkkiö OPT-86: 4-0 (6, 5, 9, 7)

Naisten nelinpeli:

  1. Annika Lundström / Pihla Eriksson MBF
  2. Elli Rissanen Por-83 / Anna Kirichenko PT Espoo
  3. Jannika Oksanen / Yumo Luo TIP-70

Lundström/Eriksson – Oksanen/Luo: -5, 11, 11, -9, -9

Rissanen/Kirichenko – Oksanen/Luo: 2, -8, 6, 7

Lundström/Eriksson – Rissanen/Kirichenko: 11, 6, -15, 8

MN pooli H lopputulokset:

  1. Riku Autio KoKa / Iivari Hartikainen KuPTS
  2. Pasi Valasti / Mika Tuomola PT 75
  3. Jouni Nousiainen KuPTS / Sami Hattunen MPS
  4. Ossi Hella / Pertti Hella ParPi

Valasti/Tuomola – Nousiainen/Hattunen: 5, 9, 2

Autio/Hartikainen – Hella/Hella: -7, 9, 10, -10, 7

Valasti/Tuomola – Hella/Hella: 2, 7, 6

Autio/Hartikainen – Nousiainen/Hattunen: 5, 3, 7

Valasti/Tuomola – Autio/Hartikainen: 9, 11, -9, -8, -8

Nousiainen/Hattunen – Hella/Hella: 7, 9, 7

MN pooli G lopputulokset:

  1. Jani Jormanainen PT Espoo / Esa Miettinen TIP-70
  2. Ari-Matti Koskinen / Jorma Lahtinen LPTS
  3. Seppo Hiltunen / Janne Annunen OPT-86
  4. Tauno Kara / Arto Kauppinen JysRy

Jormanainen/Miettinen – Annunen/Hiltunen: 4, 11, 9

Koskinen/Ikonen – Kara/Kauppinen: 3, 4, 8

Jormanainen/Miettinen – Kara/Kauppinen: 3, 4, 5

Koskinen/Ikonen – Annunen/Hiltunen: 3, 11, -9, 2

Jormanainen/Miettinen – Ikonen/Koskinen: 6, 5, 12

Annunen/Hiltunen – Kara/Kauppinen: 7, 10, 10

MN pooli F lopputulokset:

  1. Tuomas Perkkiö / Mika Sorvisto OPT-86
  2. Veikka Flemming / Alex Naumi KoKa
  3. Matias Ojala PT Espoo / Joonatan Khosravi KoKa
  4. Juhana Tuuttila OPT-86 / Lasse Vimpari YNM

Flemming/Naumi – Ojala/Khosravi: 4, 6, 8

Perkkiö/Sorvisto – Tuuttila/Vimpari: 5, 6, 9

Flemming/Naumi  – Tuuttila/Vimpari: 4, -8, 5, 6

Perkkiö/Sorvisto – Ojala/Khosravi: 5, 11, – 7, 6

Flemming/Naumi – Perkkiö/Sorvisto: 2, -0, -9, -6

Ojala/Khosravi – Tuuttila/Vimpari: 10, 10, -16, -6, 7

MN pooli E lopputulokset:

  1. Otto Tennilä / Miikka O´Connor PT 75
  2. Aleksi Mustonen / Jussi Mäkelä TIP-70
  3. Veli-Matti Korpela / Tomi Lehtonen JysRy

Tennilä/O´Connor – Korpela/Lehtonen: 9, 6, 8

Mustonen/Mäkelä – Korpela/Lehtonen: 8, 5, 6

Tennilä/O´Connor – Mustonen/Mäkelä: -4, 13, 3, 6

MN pooli D lopputulokset:

  1. Samuli Soine / Tom Lundström TIP-70
  2. Veeti Valasti / Arttu Pihkala PT Espoo
  3. Lari Ikonen LPTS / Antti Jokinen PT 75
  4. Elmeri Tyrväinen / Antti Marjamäki PT 75

Soine/Lundström – Valasti/Pihkala: -9, 7, -7 8, 10

Ikonen/Jokinen – Tyrväinen/Marjamäki: 5, 5, 5

Soine/Lundström – Tyrväinen/Marjamäki: 5, 4, 4

Ikonen/Jokinen – Valasti/Pihkala: -8, -8, -5

Soine/Lundström – Ikonen/Jokinen: 6, 8, 6

Valasti/Pihkala – Tyrväinen/Marjamäki wo.

MN pooli C lopputulokset:

  1. Toni Soine / Pauli Hietikko PT Espoo
  2. Jyri Pulkkinen / Petter Punnonen KuPTS
  3. Peiman Moradabbasi / Pedram Moradabbasi OPT-86

Soine/Hietikko – Pulkkinen/Punnonen: 10, 7, 7

Moradabbasi/Moradabbasi – Pulkkinen/Punnonen: 2, -7, -8, -6

Soine/Hietikko – Moradabbasi/Moradabbasi: 12, 8, -8, 9

MN pooli B lopputulokset:

  1. Mika Räsänen PT Espoo / Manu Karjalainen Wega
  2. Tomas Slesar / Teemu Oinas OPT-86
  3. Jani Kokkonen / Toni Pitkänen Wega

Räsänen/Karjalainen – Slesar/Oinas: 9, -5, 4, 2

Kokkonen/Pitkänen – Slesar/Oinas: 10, -6, 13, -8, -8

Räsänen/Karjalainen – Kokkonen/Pitkänen: 8, 14, 11

MN pooli A lopputulokset:

  1. Patrik Rissanen / Aleksi Hyttinen KuPTS
  2. Benedek Oláh SeSi / Lauri Laane TIP-70
  3. Terho Pitkänen Wega / Tommi Sidoroff OPT-86

Oláh/Laane – Pitkänen/Sidoroff: 8, 5, 3

Rissanen/Hyttinen – Pitkänen/Sidoroff: 8, 13, 10

Oláh/Laane – Rissanen/Hyttinen: -12, 6, 10, -8, -9

NK pooli B lopputulokset:

  1. Anna Kirichenko PT Espoo, 3 voittoa
  2. Yumo Luo TIP-70, 2 voittoa
  3. Pihla Eriksson MBF, 1 voitto
  4. Svetlana Kirichenko PT Espoo, 0 voittoa

A.Kirichenko – Eriksson: 6, -8, 10, 7

Luo – S.Kirichenko: 7, 8, 9

A.Kirichenko – S.Kirichenko: 5, 6, 6

Luo – Eriksson: 8, -6, 4, 5

A.Kirichenko – Luo: 7, 7, -8, -9, 9

Eriksson – S.Kirichenko: -6, 10, 12, -9, 9

NK pooli A lopputulokset:

  1. Annika Lundström MBF, 3 voittoa
  2. Elli Rissanen Por-83, 2 voittoa
  3. Jannika Oksanen TIP-70 1 voitto
  4. Sofia Erkheikki PT Espoo, 0 voittoa

Lundström – Rissanen: 2, 1, -8, 9

Erkheikki – Oksanen: 6, -8, 4, -5, -7

Lundström – Oksanen: -9, 7, 9, -9, 8

Erkheikki – Rissanen: 9, -8, -7, 6, -8

Lundström – Erkheikki: 7, 5, 8

Rissanen – Oskanen: -10, 8, 6, -4, 8

Pooli N: lopputulokset

  1. Lari Ikonen, LPTS 3 voittoa
  2. Aleksi Hyttinen, KuPTS 2 voittoa
  3. Veli-Matti Korpela, JysRy 1 voitto
  4. Alexey Kirichenko PT Espoo 0 voittoa

Ikonen – Korpela: -7, 6, -5, 8, 7

Hyttinen – Kirichenko: 6, 4, -10, 5

Ikonen – Kirichenko: 4, 3, -8, 5

Hyttinen – Korpela: 2, 5, 4

Ikonen – Hyttinen: -10, -6, 8, 7, 6

Korpela – Kirichenko: 8, 7, -7, 7

Pooli O: lopputulokset

  1. Esa Miettinen, TIP-70 2 voittoa (eräero 5-3)
  2. Jorma Lahtinen, LPTS 2 voittoa (eräero 4-5)
  3. Antti Jokinen, PT 75 2 voittoa (eräero 3-4)
  4. Ossi Hella, ParPi 0 voittoa

Miettinen – Lahtinen: 5, -13, 4, -9, -5

Jokinen – Hella: 3, 7, 2

Miettinen – Hella: 8, 5, 6

Jokinen – Lahtinen: 8, 9, -7, 7

Miettinen – Jokinen: 7, 8, 8

Lahtinen – Hella: 9, 5, 3

Pooli M: lopputulokset

  1. Patrik Rissanen, KuPTS 3 voittoa
  2. Mika Tuomola, PT 75 2 voittoa
  3. Arto Kauppinen, JysRy 1 voitto
  4. Janne Annunen, OPT-86 0 voittoa

Tuomola – Annunen: 4, 4, 3

Rissanen – Kauppinen: 7, 5, 2

Tuomola – Kauppinen: 14, 5, 5

Rissanen – Annunen: 5, 4, 5

Tuomola – Rissanen: -8, -6, -8

Annunen – Kauppinen: 4, -5, -9, 13, -7

Pooli L: lopputulokset

  1. Iivari Hartikainen, KuPTS
  2. Aleksi Mustonen, TIP-70
  3. Tomi Lehtonen, JysRy

Mustonen – Hartikainen: -5, -7, -6

Lehtonen – Hartikainen: 9, -4, -9, -7

Mustonen – Lehtonen: 6, 9, -8, 15

Pooli K: lopputulokset:

  1. Lauri Laane, TIP-70
  2. Teemu Oinas, OPT-86
  3. Jani Kokkonen, Wega
  4. Markku Halonen, PiPy

Kokkonen – Oinas: -5, 10, -9, -9

Laane – Halonen: 3, 2, 4

Kokkonen – Halonen: 3, 5, 7

Laane – Oinas: 5, 6, 4

Kokkonen – Laane: -4, -6, 8, -7

Oinas – Halonen: 1, 3, 2

Pooli J: lopputulokset

  1. Pedram Moradabbasi, OPT-86 3 voittoa
  2. Jouni Nousiainen, KuPTS 2 voittoa
  3. Toni Pitkänen, Wega 1 voitto
  4. Lasse Vimpari, YNM 0 voittoa

Moradabbasi – Pitkänen: 12, 6, -6, 1

Nousiainen – Vimpari: 6, 8, 3

Moradabbasi – Vimpari: 10, 13, 6

Nousiainen – Pitkänen: 1, -6, 4, 11

Moradabbasi – Nousiainen: 9, 6, -7, 4

Pitkänen – Vimpari: -4, 9, -9, 6, 9

Pooli I: lopputulokset

  1. Ari-Matti Koskinen, LPTS 3 voittoa
  2. Tommi Sidoroff, OPT-86 2 voittoa
  3. Veeti Valasti, PT Espoo 1 voitto
  4. Elmo Salmela, Nu-Se 0 voittoa

Koskinen – Valasti: 11, 7, -8, 6

Sidoroff – Salmela: 10, 3, 5

Koskinen – Salmela: 2, 4, 2

Sidoroff – Valasti: -6, 7, 8, 6

Koskinen – Sidoroff: 3, 10, 5

Valasti – Salmela: 4, 8, 7

Pooli H: lopputulokset

  1. Roope Kantola, TuKa 3 voittoa
  2. Sami Hattunen, MPS 2 voittoa
  3. Joonatan Khosravi, KoKa 1 voitto
  4. Peter Eriksson, MBF 0 voittoa

Kantola – Khosravi: 4, 5, 2

Hattunen  – Eriksson: 5, 6, 6

Kantola – Eriksson: 6, 5, 7

Hattunen – Khosravi: -9, 3, 7, -8, 5

Kantola – Hattunen: 6, 6, 9

Khosravi – Eriksson: 8, 9, 4

Pooli G: lopputulokset

  1. Riku Autio, KoKa 3 voittoa
  2. Mika Sorvisto, OPT-86 2 voittoa
  3. Pertti Hella, ParPi 1 voitto
  4. Antti Marjamäki, PT 75 0 voittoa

Autio – Hella: 7, 7, 2

Sorvisto – Marjamäki: 4, 4, 11

Autio – Marjamäki: 8, 3, 7

Sorvisto – Hella: 4, 7, 7

Autio – Sorvisto: 6, 5, 8

Hella – Marjamäki: 7, 6, 4

Pooli F: lopputulokset

  1. Manu Karjalainen, Wega 3 voittoa
  2. Matias Ojala, PT Espoo 2 voittoa
  3. Juhana Tuuttila, OPT-86 1 voitto
  4. Tauno Kara, JysRy 0 voittoa

Karjalainen – Tuuttila: 8, -7, 4, 5

Ojala – Kara: 8, 5, 7

Karjalainen – Kara: 11, 8, 8

Ojala – Tuuttila: 7, 12, 8

Karjalainen – Ojala: 9, 8, 6

Tuuttila – Kara: 8, -5, 9, -8, 3

Pooli E: lopputulokset

  1. Veikka Flemming, KoKa 3 voittoa
  2. Jussi Mäkelä, TIP-70 1 voitto (erät 4-3)
  3. Seppo Hiltunen, OPT-86 1 voitto (erät 4-4)
  4. Terho Pitkänen, Wega 1 voitto (erät 3-4)

Flemming – Hiltunen: 3, 5, 4

Mäkelä  – Pitkänen: 7, 10, 13

Flemming – Pitkänen: 9, 8, 7

Mäkelä – Hiltunen: 10, -5, -7, -11

Flemming – Mäkelä: 6, 4, 6

Hiltunen – Pitkänen: -9, -6, 2, -10

Pooli D: lopputulokset

  1. Miikka O´Connor, PT 75 2 voittoa
  2. Arttu Pihkala, PT Espoo 1 voitto
  3. Maris Jansons, MBF 0 voittoa

Pihkala – Jansons: 5, 7, 2

O´Connor – Jansons: 1, 7, 3

O´Connor – Pihkala: 8, 9, 6

Pooli C: lopputulokset

  1. Peiman Moradabbasi, OPT-86 3 voittoa
  2. Jyri Pulkkinen, KuPTS 2 voittoa
  3. Matti Lappalainen, HP 1 voitto
  4. Eemeli Tyrväinen, PT 75 0 voittoa

Moradabbasi – Lappalainen: 4, 6, 9

Pulkkinen – Tyrväinen: 7, 3, 5

Moradabbasi – Tyrväinen: 3, 1, 8

Pulkkinen – Lappalainen: 10, -9, 2, 8

Moradabbasi – Pulkkinen: 6, 5, 7

Lappalainen – Tyrväinen: 3, 7, 10

Pooli B: lopputulokset

  1. Tom Lundström, TIP-70 2 voittoa
  2. Tomas Slesar, OPT-86 1 voitto
  3. Rolands Jansons, MBF, 0 voittoa

Lundström – Jansons: 8, 5, 8

Slesar – Jansons: -8, 11, 6, -9, 2

Lundström – Slesar: 5, -9, 9, 5

Pooli A: lopputulokset

  1. Alex Naumi, KoKa 2 voittoa
  2. Tuomas Perkkiö, OPT-86 1 voitto
  3. Petter Punnonen, KuPTS 0 voittoa

Naumi – Punnonen: 1, 4, 6

Perkkiö – Punnonen: 3, 4, 5

Naumi – Perkkiö: 6, 7, -8, 8