Ruotsin junioriavoimet ja Safir International

Suomesta osallistui iso joukko pelaajia Örebrossa järjestettyyn perinteiseen Safir Internationaliin sekä samaan aikaan käytyyn ITTF:n juniori-, kadetti- ja minikadettikilpailuun. Kisoissa suomalaiset pelasivat useita luokkia ja tämän kirjoittaja oli paikalla vasta viikonloppuna pelatuissa nuorempien ikäluokkien sekä Safirin kilpailun peleissä, joten tässä lyhyessä raportissa keskitytään pääosin loppuviikosta käytyihin ITTF-luokkiin.  

Ruotsista ei tullut sijoitusten valossa kovin mainittavaa menestystä, mutta muutama pelaaja otti yksittäisiä todella kovan tason voittoja.

Junioripojista parhaiten kisassa suoritui Alex Naumi, joka ei tällä kertaa saavuttanut mitään isompia päänahkoja. Pedram Moradabbasi kärsi loukkaantumisesta ja pelasi ainoastaan alkulohkon, jonka jälkeen jätti kisan kesken. Matias Ojala, Veeti Valasti ja Noah Steif ottivat alkulohkossa yhdet voitot. Arttu Pihkala ja Noah Steif pelasivat kisoissa ITTF-luokan lisäksi useita muitakin luokkia, mutta menestys jäi tällä kertaa yksittäisten voittojen varaan.

Kadettiluokissa Suomella oli mukana pelaajia, joista suurin osa pääsee iän puolesta mukaan vielä useamman vuoden ajan. Lähimpänä pääkaaviopaikkaa luokassa olivat Sam Khosravi ja Aleksi Räsänen. Molempien poikien kohtaloksi tuli tippua täpärästi  ulos jatkokaaviosta lohkon viimeisissä peleissä. Sam voitti venäläisen Samokhinin mutta jatkopaikka jäi haaveeksi tappiolla Hollannin 2005-ikäluokan ykköstä Camaraa vastaan viidennessä erässä 9-11. Aleksi voitti Ruotsin kadettiryhmään kuuluvan Granathin 3-2  ja hävisi viidennen jatkopalloilla Norjan Frosethille. Lohkossa pelit menivät ristiin ja Aleksi jäi ulos jatkosta piste-erolla. Leonid Pullinen otti yhden voiton saudi-arabialaisesta vastustajasta, Sam Li ja Joonas Kylliö eivät tällä kertaa saaneet voittoja kovissa alkulohkoissa.

Kadettityttöjen luokassa Aleksandra Titievskaja voitti espanjalaisen tiukasti viidennen jatkopalloilla mutta Ruotsin ja Venäjän pelaajia vastaan tuli selkeät häviöt. 

Minikadeteissa Sam otti hyvän voiton Tanskan ikäluokan ykkösestä Kongerskovista, joka oli viime syksynä Eurominichamps-kisassa sijalla 12. Tanskalainen taipui myöhemmin myös Aleksille luokan consolationissa. Kahdessa muussa ottelussa Samille tappiot Saksan Ullmanille ja Ruotsin Björkrydille. Sunnuntaina Sam otti kadettien consolationissa hienon revanssin Björkrydista, jota länsinaapurissa pidetään yhtenä suurimmista lupauksista 06-ikäluokassa. Aleksi voitti valko-venäläisen Krashynskin melko helposti 3-0 mutta tiukat 2-3 häviöt Tsekin Lebedalle sekä Ruotsin ikäluokan listakakkoselle Wallerstedille päättivät varsinaisen luokan pelit alkulohkoon. Leonid ei saavuttanut luokassa voittoja.

Kisojen parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi sunnuntaina U14-luokassa Sam Khosravi tiputtamalla jatkosta Saksan 05-ikäluokan ykkösen Tyler Foxin (Eurominichampsin 6.). Kadettien consolationissa Sam eteni 8 parhaan joukkoon ja Aleksi oli minikadettien luokassa vastaavalla sijalla. 

Kisan kaikkien luokkien tulokset löytyvät täältä: http://resultat.ondata.se/000494/

 

Vastaa