Israel parempi naisten EM-karsinnassa

Israel löi Suomen 3-1 naisten pöytätenniksen EM-karsintaottelussa Ruskeasuolla. Suomalaisten kavennuksesta vastasi Jannika Oksanen, joka kukisti Vital Karlinin 3-0.

Avausottelussa Annika Lundström taisteli täydet viisi erää, mutta oli koko ajan vaikeuksissa Shelly Gelmanin rystynäppylän kanssa. Lundström nousi 0-2 tilanteesta tasatilanteeseen, mutta ratkaisuerä alkoi surkeasti eikä suomalainen pystynyt enää nousemaan voittoon.

Toisessa ottelussa Anna Kirichenko voitti avauserän. Sen jälkeen vastustajan ykköspelaaja Nicole Trosman meni menojaan, vaikka Kirichenko yritti kaikkensa. Jannika Oksanen kavensi mukavalla esityksellä lyömällä kolmaspelaajien kamppailussa Vital Karlinin 3-0. Ottelun ratkaisun iski Trosman, joka kukisti Lundströmin väkevällä pelillä 3-0.

– Annika pelasi hermostuneesti eikä saanut peliään kunnolla käyntiin missään vaiheessa. Myös Jannika hermoili, mutta kokosi itsensä hienosti. Anna pelasi taktisesti melko hyvin, mutta pienet virheet tärkeissä paikoissa ratkaisivat ottelun vastustajalle, kommentoi suomalaisten valmentaja Mattias Bergkvist.

Lohkon kolmas joukkue on Liettua, joka voitti kevätkauden otteluissa sekä Suomen että Israelin 3-1. Ottelut jatkuvat syksyllä.

Pöytätennistä, naisten EM-karsinta, lohko B

Suomi-Israel 1-3

Annika Lundström – Shelly Gelman 7-11, 7-11, 11-8, 11-5, 6-11
Anna Kirichenko – Nicole Trosman 11-8, 7-11, 9-11, 8-11
Jannika Oksanen – Vital Karlin 12-10, 14-12, 11-7
Lundström – Trosman 1-11, 7-11, 7-11

Vastaa