Starin syksyn startti – muutos kisojen alkamisaikaan

Syksyn startin kilpailukutsussa lukee,  että kilpailut alkavat klo 10:00. Nyt tilanne on kuitenkin se, että runsaan osanoton vuoksi meidän on aloitettava jo klo 9:00 ja saliin on laitettava 14 pöytää. Muuten ei vaan onnistu. Parempi näin kuin karsia porukkaa.

Nämä kisat ovat olleet perinteisesti hyvin paikalliset. Eli pelaajia on tullut lähinnä Helsingin seudulta joku 70 kpl. Mutta nythän meillä on ilahduttavasti vieraita melkein joka puolelta Suomea ja todella monesta seurasta. Tämä yllätti iloisesti mutta yllätykseen ei osannut varautua kutsua tehtäessä.

Jos joku ei pääse kulkuyhteyksien vuoksi paikalle yhdeksäksi, kertokoon siitä ennen kisoja. Silloin voidaan tehdä niin, että pooleissa muut pelaavat ottelunsa ensin. Eli odotellaan kyllä. Se ei kuitenkaan kelpaa syyksi, että ei jaksa herätä tuntia aikaisemmin!

Aikataulut julkaistaan huomenna keskiviikkona jossakin vaiheessa.

Niin, palkintoina pokaalit. Tavarapalkintoihin ei ole resursseja.

 

Vastaa