Estonian cadet & junior open

Suomen kadettijoukkue (Aleksandra Titievskaja, Sam Khosravi, Aleksi Räsänen, Joonas Kylliö) lähti viikonloppuna lyhyelle pelireissulle Haapsaluun tarkoituksenaan pelata kadettien ja junioreiden kaksinpelit. Suunnitelmiin tuli kuitenkin ikävä käänne kun kisapaikalla sunnuntai-aamuna lämmitelleelle joukkueelle selvisi, että kadettiluokka oli kutsusta poiketen aloitettukin jo edellisenä päivänä. Suomen joukkueen lisäksi myös mm.Tsekkien kahdelle kisaan osallistuneelle pelaajalle muutos oli tullut yllätyksenä mutta heidän onneksi lento oli edellisenä päivänä Virossa siten, että he olivat kisapaikalla ajoissa. Muut luokkaan osallistuneet maat (Latvia, Liettua, Valko-Venäjä, Ruotsi ja Venäjä) olivatkin paikalla jo perjantaina pelaamassa joukkuetta, joten muutos ei näille ollut ongelma. Suomen pelaajille pettymys oli tietysti suuri kun oma luokka jäi kisoissa pelaamatta.

Junioriluokassa pelaajat esittivät kohtalaisen hyviä otteita.
Aleksandra Titievskaja voitti omassa alkulohkossaan ruotsalaisen ja latvialaisen pelaajan 3-0 ja Viron Reinolin tiukasti 3-2. Jatkopeleissä tuli myös helpohko 3-0 voitto venäläisestä vastustajasta, kunnes semifinaalissa puolustuspelaaja Jagnenkova (EST) oli  tasaisessa pelissä parempi erin 1-3.

Sam Khosravi oli omassa alkulohkossaan toinen ja pääsi mukaan pääkaavioon voitettuaan latvialaisen ja liettualaisen pelaajan erin 3-0 ja 3-1. Pääkaavion ensimmäisellä kierroksella vastassa oli EL Salvadoria edustava mutta Ruotsissa asuva Diego Orantes. Sam pysyi pelissä hyvin mukana ja mahdollisuudet oli parempaankin lopputulokseen mutta erien loput lipsuivat vastustajalle, 0-3.

Aleksi Räsänen oli alkulohkon kolmonen voitettuaan latvialaisen pelaajan 3-0 ja hävittyään valko-venäläiselle ja liettualaiselle 1-3.
Junioriuokan consolationissa Aleksi eteni finaaliin saakka voitettuaan kolme peliä.

Joonas Kylliö  aloitti kisan 3-1 voitolla Viron Oskar Pukkista. Seuraavissa kahdessa pelissä 0-3 tappiot ruotsalaiselle ja virolaiselle ja lopulta sijoitus lohkossa neljäs. Consolationissa wo-pelin jälkeen toisella kierroksella selkeähkö 0-3 tappio liettualaiselle vastustajalle.

 

Vastaa