Kosken Malja GP (Valio) 5.-6.1.2019 – aikataulu- ym. infoa

Alla olevassa liitteessä osanottajat ja heidän luokkansa. Ole hyvä ja tarkista, että luokkasi ovat listassa oikein! Päätimme rajaamisuhkailustamme huolimatta ottaa mukaan kaikki ilmoittautuneet, jopa vasta väärän vuorokauden puolella asiansa muistaneen Aleksi Hyttisen (MK GP ja M-2100). Naisten ja naisjunioreiden luokat jäävät valitettavasti pelaamatta, sillä ilmoittautuneita ei ollut riittävästi.

Yritämme tarjota maksimimäärän pelejä, eli kolmen pelaajan pooleja käytetään vain, kun on pakko. Kaikki tämä tarkoittaa sitä, että varsinkin klo 13 alkavat ryhmät molempina päivinä ovat todella tiukkoja. Lauantaina vain osa 1900-luokan pooleista alkaa alkuperäisen aikataulun mukaan klo 13, osa vähän myöhemmin. Sunnuntaina 1200-luokka alkaa vasta klo 14.

Mutta tarjolla on lämmintä ruokaa ja hyvää seuraa, joten eiköhän tästä hyvällä tahdolla selvitä. Jälki-ilmoittautumisia emme valitettavasti voi ottaa. Ja jos joku päättääkin jäädä pois, odotamme tietoa tästä pikapikaa (esko.heikkinen@sptl.fi). Huomaa, että perimme ilmoittautumismaksun, jos pelaaja jää luokasta pois ilmoittamatta siitä ennakkoon.

Kerrataanpa vielä aikataulu (suluissa pelaajamäärät), joka siis on koko lailla kutsussa mainitun kaltainen:

Lauantai klo 9
M-1500 (23)
M-2100 (35)
Pingiskoulu (5)

Klo 13
MK GP (33)
M-1100 (17)
M-1900 (41)

Klo 17
M-900 (7)
M-1300 (22)
M-1700 (29)

Sunnuntai klo 9
M11 (5)
M14 GP (7)
M-1400 (16)
M-1800 (21)
MK (13)

Klo 13
M17 GP (10)
M-800 (7)
M-1600 (23)
M-2000 (17)

Klo 14
M-1200 (16)

Linkki tiedostoon: Ilmoittautuneet_Koskenmalj_2019.xls

Vastaa