Älä siirtele Ruskeasuon mainosaitoja – asiaa Ruskeasuolla pelaaville

Liitolla on yhteistyösopimuksia, joihin kuuluu mm. kumppanin nimikkopöytä ja aita Ruskeasuolla. Tällä hetkellä näitä ovat:

– MN-Pingis ( pöytä 1)
– Viking Line (2)
– Omasäästöpankki (5)
– Pingiskeskus (6)
– Kisakallio (7)
– OP-Pohjola (8).

 Jostakin syystä varsinkin kumppaneiden aitoja (1 per kumppani) saa usein etsimällä etsiä, kun ne on joko käännetty väärin päin tai siirretty kokonaan sivuun. Toivomme liiton puolelta, että näin ei enää tehtäisi, sillä pienetkin sopimukset ovat meille tärkeitä ja haluamme noudattaa sitä, mitä niissä on sovittu. 

 Aitojen ohella on tärkeää, että jos seurat kilpailuja järjestäessään siirtelevät pöytiä, nimikkopöydät (tarrat kyljessä ja päädyssä) asetetaan tapahtuman jälkeen niille kuuluville paikoille.

 Voi olla, että joskus aitoja siirtelevät myös esimerkiksi siivoojat. Sille emme varmaankaan mitään voi, mutta yritetään pitää edes omat rivit ojennuksessa.

 Ja jos joku on kiinnostunut nimikkopöydän hankkimisesta, yhteyttä voi ottaa allekirjoittaneeseen.

 Mika Rasänen
toiminnanjohtaja

2 thoughts on “Älä siirtele Ruskeasuon mainosaitoja – asiaa Ruskeasuolla pelaaville

  1. ” Jostakin syystä ”

    Varmaan siitä syystä, että tätä tietoa ei ole koskaan kerrottu julkisesti. Tai on ainakin mennyt minulta ohi. Vai missä tämä on kerrottu?

    Tämän tiedon pitäisi löytyä myös Ruskeasuon ilmoitustaululta. Vai onko se siellä?

    Rusan aitauksissa on ollut kautta aikojen mainoksia, mutta ne ovat liittyneet johonkin tapahtumaan, jonka jälkeen mainokset ovat jääneet vuosikausiksi pyörimään. Siksi se ei ole ollut ollenkaan selvää, että moisia nimikkopöytiä on.

  2. Voisiko hallin seinälle (tai jopa useampaankin paikkaan) laittaa kartan, josta näkee, missä sponssiaidan tulee olla ja mihin suuntaan tekstin olla? Tämä kartta voisi toimia hyvin myös markkinointimateriaalina uusille sponsseille, kun näkevät, missä on vapaata ja kenen viereen pääsee.

Vastaa