Oláhilla voitokas avaus Saksassa

Benedek Oláh avasi voitokkaasti Saksan Magdeburgissa pelattavan Kansainvälisen Pöytätennisliiton World Tour Platinum -osakilpailun karsinnat. Myöhään tiistai-iltana Oláhin (maailman ranking 109:s) käsittelyssä taipui senegalilainen Ibrahima Diaw (76:s) lukemin 4-3 (6-11, 6-11, 11-6, 5-11, 11-9, 12-10, 11-5).

Kaksi ensimmäistä erää oli Diawin hallintaa, johon suomalaisella ei löytynyt aseita. Oláhin taktisesta ja henkisestä vahvuudesta kertoo kuitenkin nousu voittotaisteluun, kuudennen erän ottelupallon selvittäminen tappiotilanteessa 9-10 sekä päätöserän kymmenen viimeistä pistettä. Seinäjoen Sisun mies nimittäin käännätti tulostaululle 1-5 -tappioaseman 11-5 -voitoksi!

– Kaveri pelasi alussa taktisesti hyvin ja hänen syöttönsä olivat pahoja – sellaista ”antipingistä”. Ratkaisuerän nousu oli kyllä helvetin kova, tein koko ajan oikeita asioita, Oláh summasi.

Keskiviikkona kello 13.50 alkavassa kolmannen kierroksen ottelussa Oláh kohtaa maailman rankingissa 18:ntena olevan nigerialaisen Quadri Arunan. Ottelun voittaja pääsee pelaamaan vielä myöhemmin illalla paikasta 32 pelaajan pääkaavioon.

– Tärkeintä on, että vaikea avauspeli hoitui. Nyt nollataan tämä ja keskitytään Arunan kohtaamiseen. Toivotaan, että kaveri pelaa vähän avoimempaa pingistä.

Tulosseuranta

https://results.ittf.com/ittf-web-results/html/TTE5139/results.html#/knock-outs

Livestream pöydiltä 1-3 (Oláhin keskiviikon avausottelu pöydällä 5)

https://tv.ittf.com/league/world-tour-platinum/514

 

Vastaa