MM-kisoja siirretään koronaviruksen vuoksi

Kuten jo osattiin ounastella, Kansainvälinen Pöytätennisliitto ITTF on päättänyt siirtää Etelä-Korean Busanissa pelattavaksi aiottuja joukkueiden MM-kisoja. Kisoja ei siis pelata 21.-29. maaliskuuta, kuten alunperin suunniteltiin.

Uudet alustavat kisapäivät samassa kisapaikassa ovat 21.-28. kesäkuuta. Tilannetta seurataan koko ajan ja kisa-ajankohta voi muuttua edelleen. Ei kuitenkaan aikaistu kesäkuusta.

Esko Heikkinen

Vastaa