Case koronapandemia: kansainvälinen panna pitenee

29.3 sunnuntai

ITTF on pitänyt ilmoitetun seurantakouksensa ja pidentänyt koronapandemian toimintakaranteenia kesäkuun loppuun saakka. Tämä merkitsee sitä, että kesäkuun lopulla pelattavaksi aiottu MM-kisa siirtyy taas, toistaiseksi tuntemattomaan ajankohtaan. Samalla ITTF ”jäädytti” rankinglistat, joten maaliskuun lista jää tällä erää viimeiseksi.

ITTF:n seuraava kokous on kahden viikon kuluttua 15. huhtikuuta. Sunnuntain kokouksen tiedotteen voit lukea täältä.

Niin Busanin joukkue-MM, Veteraani-MM, Veteraani-NETU kuin olympiakisatkin on virallisesti vasta siirretty, ei peruttu. Minkään tapahtuman uutta ajankohtaa ei kuitenkaan voi vielä tietää. Osa kilpailuista voi jäädä kokonaan pelaamatta.

————————————————————————————————————————-

27.3. perjantai

Ei paljon uutta tiedotettavaa. Kansainvälisen liiton johto pitää seuraavan hätäkokouksensa sunnuntaina. Arvatenkin esillä on ainakin Busanin MM-kisojen siirtäminen tai peruuttaminen.

Suomessa liittohallitus pitää etäkokouksen tiistai-iltana. Esillä ovat lähinnä kauden päättämiseen liittyvät toimenpiteet sekä liittokokouksen toteuttaminen.

————————————————————————————————————————-

24.3. tiistai

Peruutuksia satelee. Tänään tiistaina on (viimeinkin) peruttu sekä Tokion olympiakisat että paralympiakisat. Illemmalla meille kerrottiin myös, että Veteraanien MM Ranskassa on peruttu. Vielä odotellaan virallista tietoa Etelä-Korean kesäkuuksi suunnitellun joukkue-MM:n peruuntumisesta, mutta käytännössä on selvää, että kesäkuussa ei Busanissa MM-pelejä pelata.


25.3. keskiviikko

Alla olevaan ei sinänsä ole paljon kommentoimista. Ja lienee myös niin, että koko pöytätennis-Suomi on koko lailla pysähdyksissä.

Pikku hiljaa on kuitenkin katsottava myös eteenpäin. Liittohallitus tähtää siihen, että saamme lähikoina päätöksiä sekä liittokokouksen että sarjojen päättämisen suhteen. Muiden asioiden suhteen voimme olla rauhallisin mielin ja katsoa ensi kauteen, mutta tulevaa kautta koskevista sääntömuutoksista on päätettävä jotakin. Ensi kauden eri sarjatasojen joukkueet on toinen merkittävä kysymys.

Veteraanien NETU-kisat Latviassa on nyt peruutettu myös virallisesti. Monen muun tapahtuman, kuten kesäkuun MM-kisojen, veteraanien MM-kisojen ja Tokion olympiakisojen suhteen emmitään vielä – siitä huolimatta, että kaikki tietävät, että näiden tapahtumien toteutuminen aikataulussaan on äärimmäisen epätodennäköistä.

Kaikki aikanaan!

Esko Heikkinen

—————————————————————————————————————-

Moni pöytätennispelaaja miettinee tällä hetkellä, kuinka voisi harrastaa rakasta lajiaan. Julkiset liikuntapaikat ovat kiinni, joten ihan yksinkertaista se ei ole, vaikka halua olisi kuinka. Mutta nyt ei vaan kannata pelata, sanoo oma asiantuntijamme, sisätautien erikoislääkäri Rauli Franssila.

– Tilanne on oikeasti se, että pöytätenniksen pelaaminen edes parhaan kaverin kanssa ei tällä hetkellä ole viisasta. Koronaviruksen etenemistä estetään tehokkaimmin, kun laitamme sosiaaliset kontaktit minimiin. Ohje voi tuntua liioittelulta tai tyhmältä, mutta sitä se ei ole. Emme edelleenkään tiedä taudin etenemisestä riittävästi, mutta se on selvää, että kohta kuka tahansa saattaa olla oireeton taudinkantaja.

Yksityiskohtana voi todeta, että esimerkiksi samalla pallolla pelaaminen voi olla riski. Viruksen säilyvyyttä muovipinnalla ei tunneta tarkasti, mutta voisi kuvitella, että hiukan vielä karhealla pinnalla se pysyy hengissä ainakin jonkin aikaa. Kiinalaiset varmaan julkaisevat kohta tästäkin asiasta tutkimustuloksia!

– Tällä hetkellä ainoa ihan turvallinen tapa harjoitella on kotirobotti omin palloin. Toinen asia on se, onko varsinkaan kansallisen tason pelaajien välttämätöntä harjoitella lajia tässä tilanteessa. Mukavaa se toki olisi, mutta terveyden vaarantaminen tämän kivan vuoksi on turhaan otettu riski, ”pöytätennislääkärimme” Franssila sanoo.

Lenkillä voi käydä ja tehdä vaikka kuntopiiriä, mutta yleiset tilat ja ei-välttämättömät ihmiskontaktit kannattaa nyt jättää väliin. Lisäksi noudatamme tietenkin THL:n ja muiden asiantuntijoiden julkaisemia yleisiä ohjeita käsihygieniasta ja muusta käyttäytymisestä pandemiatilanteen aikana.

 

2 thoughts on “Case koronapandemia: kansainvälinen panna pitenee

Vastaa