Kari Kuusiniemi 60 vuotta

Korkeimman hallinto-oikeuden istuva presidentti Kari Kuusiniemi täyttää tänään torstaina 60 vuotta. Komean siviiliuransa ohella Kari on tehnyt myös huomattavan pöytätennisuran. Hän edusti Suomea Birminghamin MM-kilpailuissa 1977 ja pelasi useamman kerran junioreiden EM-kilpailuissa.

Monille mieleenpainuvinta Karin pöytätennisurassa oli vuoden 1983 Finlandia Open, jossa hän hävisi Etelä-Korean Kim Ki Taekille niukasti 2-3, neljännen erän ollessa vielä tilanteessa 18-18. Silloin ei vielä tiedetty, että korealainen oli voittava kaksinpelin olympiahopeaa Soulin kisoissa -88.

”Kuksarin” tavaramerkki oli isokaarinen raudanluja kämmenlyönti.  Usein sitä seurasi tanakasti kajahtanut ”vamos”. Hänen kasvattajaseuransa on EVU, mutta parhaat vuotensa Kari pelasi Tapiolan Otsossa. Hiukan yllättäen miehen ensimmäinen seura oli kuitenkin PtU.

Peliuransa jälkeen Kari teki ansiokasta työtä TUL:n valmennuspuolella. Hän lienee ensimmäinen suomalainen, joka on kirjoittanut pallolaatikkoharjoittelun suuresta merkityksestä.

Pöytätennisliitto onnittelee syntymäpäiväsankaria lämpimästi.

1 thought on “Kari Kuusiniemi 60 vuotta

  1. Eka mieleenjäännyt muistikuva Karista.

    Hän pelasi silloin EVU:ssa. Oli isänsä kanssa käymässä Rusalla. Jotenkin pelikuviot muotoituvat niin, että pelasin Karin kanssa parina
    neluria ihan treenipelissä – vastustajaparia en muista. No, koska Kari silloin oli ihan pojannappula ja minä jo aikamies, eikä minulla
    ollut mitään tietoa hänen taidoistaan, niin pelasin hyvin ratkaisuhakuisesti.

    Tämä pelimalli alkoi sitten turhauttaa Karia ja hän sitten viimein ujosti sanoi: ”Kyllä minäkin osaan…”.
    Ja totta puhui!

    Onnittelut,
    Esko Lemettilä

Vastaa