Starttikilpailu Porvoossa

Maraton järjesti lauantaina 8.4.2017 Porvoon Keskuskoululla epäviralliset kilpailut Jarmo Siekkisen avustaessa. Kilpailuihin osallistui 21 pelaajaa. Osallistujat edustivat Maratonia, TIP-70:tä sekä PT-Espoota. Kisoissa pelattiin kolme luokkaa; tytöt, pojat kilpasarja, pojat harrastajat. Kilpailut vietiin läpi kahdessa tunnissa, joka lienee sopiva aika kestoltaan.

Pelaajat olivat mukana iloisella mielellä ja hyvällä asenteella. Tip-70 järjesti ensimmäiset vastaavanlaiset kisat tammikuussa ja Maraton nyt toiset. Suurimmalle osalle Maratonin pelaajista kisat olivat ensimmäiset muttei viimeiset. Seuraavien kisojen perään kyseltiin. Vastaavanlaisille kisoille on kysyntää ja toivottavasti myös muut seurat innostuisivat järjestämään vastaavanlaisia kisoja Etelä-Suomessa syksyllä, miksei jo keväällä. Ainakin TIP-70 ja Maraton tulevat järjestämään kisoja jatkossa.

Maraton kiittää kaikkia osallistujia mukavasta tapahtumasta sekä Pingiskeskusta kisojen sponsoroinnista.

Pelaajat seuroittain:

 

Maraton:

Juho Hietanen

Carolina Hietanen

Joona Heikkerö

Opri Jylhä

Eemil Kuula

Eeli Lauritsalo

Eevi Marttinen

Vili Marttinen

Nuno Marttinen

Nea Mättö

Lucas Salo

Filip Tillander

 

PT-Espoo:

Sonja Ylinen

 

TIP-70:

Henry Banh

Ivan Gravberg

Shahzaib Khan

Aleksi Liukkonen

Paavo Rasimus

Tommi Sipilä

Siiri Toffer

Kim Woobin

2 thoughts on “Starttikilpailu Porvoossa

Vastaa