Tiedotusterveisiä

Pöytätennisliiton liittohallitus kokoontui torstaina kauden viimeiseen kokoukseensa. Jo perinteiseen tapaan kokous alkoi valiokuntien tilannekatsauksella. Aivan aluksi todettiin, että kevät oli selvää kasvun aikaa kilpailujen osanottomäärissä. Kohta olemme sen edessä, että alamme tarvita uusia pelipaikkoja. Olisiko liitolla tarvetta (monin muiden lajien tavoin) olosuhdevaliokunnalle.

Valiokuntakatsaukset aloittanut sääntövaliokunnan pj Kimmo Arenius arveli, että liiton säännöt on kevään liittokokouksessa lukkoon lyötyjen muutosten osalta päivitetty elokuun alkuun mennessä. Tuomaritoiminnan kannalta oli pettymys, että osanottajien harvalukuisuuden vuoksi kansallinen ylituomarikoulutus jouduttiin keväältä perumaan. Syksyllä on uusi yritys, minkä varsinkin SM- ja GP-kisoja järjestävät tahot saisivat ottaa vakavasti huomioon.

Seuravaliokunta on Riku Anttilan ja Taneli Keinosen johdolla pohtinut välituntipingistä osana lajinlevitystyötä. Suunnitteilla on myös seurapäivät heti syksyn alkuun.  Kilpailuvaliokunnan osalta pj Teemu Oinas totesi sekä GP-finaalien että kaksien junioreiden SM-kisojen onnistuneen hyvin. Erityismaininnan sai Hangon kannattajajoukkue mestaruussarjakarsinnassa.

Ensi kauden kilpailukalenterin valmistelut ovat jo pitkällä ja sen ykkösversio sekä sarjailmoittautumisohjeet ilmestyvät piakkoin liiton sivuille. Ja sitten iso asia: vaikka välillä toisin tiedotettiin, meille tärkeä Helsinki Open järjestetään sittenkin, nyt tosin vain yksipäiväisenä. Nyt kaikki kotimaiset junnut äkkiä mukaan!

IT-asioita viedään eteenpäin Kimmo Pihkalan johdolla. Ensi syksynä lisenssin voi lunastaa myös pelaaja itse ja lisenssin yhteydessä voi ottaa myös vapaaehtoisen vakuutuksen. PingisTV on vakiinnuttanut paikkansa ja palaute on positiivista. Kesän aikana valmistuu ottelutietokanta, jonka myötä ratinglaskennan pitäisi automatisoitua.

Huippu-urheilussa Pasi Valasti ja Sonja Grefberg ovat toiminnanjohtajan kanssa valmistelleet päävalmentaja Mattias Bergkvistin sopimuksen jatkamista sen päättyessä kesän jälkeen. Myös Ruskeasuon koko salin junnuharjoituksia on pohdittu. Juuri nyt käsillä ovat JEM-valinnat, jotka julkaistaan aivan lähiaikoina. Pena Olah on lähdössä kesällä Kiinaan harjoittelemaan ja kisaamaan, samalla matkalla hoituvat myös Australian avoimet. HUV iloitsi myös (vaihteeksi muidenkin kuin Penan) hyvistä suorituksista kansainvälisillä pöydillä. Arttu Pihkala ja Noah Steif olivat Belgian junioriavoimissa kadettinelinpelin finaalissa ja Anna Kirichenko nappasi Kroatian avoimissa kaksi makeaa maailmanlistavoittoa.

Sonja raportoi kansainvälisistä asioista. Saksan MM-kisoissa kuluvan kuun lopulla valitaan Kansainväliselle liitolle uusi puheenjohtaja, joka on joko istuva puheenjohtaja, saksalainen Thomas Weikert, tai Belgian ex-huippu Jean-Michel Saive. Lisäksi tehdään muita henkilövalintoja ja sekä äänestetään muutamista sääntömuutosehdotuksista. Niitä huomattavasti enemmän meitä suomalaisia kiinnostaa ITTF:n rankingsysteemiin esitetty muutos, joka ei vaikuta kovinkaan hyvältä Finlandia Openia ajatellen. Liitto tekee asiasta vastineen ITTF:lle, sillä mielestämme kisan (rankingpiste)arvo on laskemassa aivan liikaa.

Kevätliittokokous edellytti liittohallitukselta huolellisempaa talousseurantaa. Toiminnanjohtaja kävi tuoreita lukuja ja puolessa välissä vuotta olemme koko lailla budjetissa. Seurannan suhteen on edelleen kehitettävää. Pentti Olahin sopimusten ohella liitto on saanut Kisakallion ja Pohjolan mukaan pienellä yhteistyösopimuksella.

Rahasta puhuttaessa on mainittava Pentin sopimus lihatalo Pajuniemen kanssa. Matti Kurvinen on tehnyt erinomaista työtä Penan joukkorahoitushankkeen kanssa ja 5000 € on jo komeasti puhki. Maunulan Spinniä on onniteltava todella isolla kädellä, sillä se sai OKM:n seuratukea peräti 9000 euroa. Porvoon Maratonin ”saalis” oli 1800 euroa, muille ei tukea herunut.

Hallitus totesi, että MBF:n valitus TIP-70:n ja OPT-86:n sopupelistä ykkösdivarin päätösturnauksessa päätös on aiheuttanut paljon keskustelua (ks. asiaa koskeva tiedonanto erikseen uutisista). Nyt on mietittävä, aiheuttaako Urheilun oikeusturvalautakunnan ”viimeinen sana” tarvetta sääntömuutokselle rangaistusten osalta.

Vielä myönnettiin muutama (myöhemmin tiedotettava) ansiomerkki ja todettiin, että sekä lajihistoriikin että liiton 80-vuotisjuhlien valmistelut etenevät suunnitellusti. Historiikin pitäisi olla valmis vuoden päästä kesällä ja juhlat pidetään ensi vuoden syksyllä.

Liittohallitus kokoontuu seuraavan kerran vasta elokuussa.

 

 

Vastaa