Kongressikuulumisia

EM-kisojen yhteydessä on juhlittu 60-vuotiasta Euroopan Pöytätennisunionia ja pidetty myös se kongressi. Torstain juhlissa vähän suorastaan oli kateellinen olo, kun ruotsalaiset marssittivat saliin mm. Christer Johanssonin, Glenn Östhin, Anders Thunströmin, Hasse Kroonin ja Peter Sartzin. Siinä oli mestarivalmentajia melkoinen nippu ja monta jäi vielä kotiinkin.

Torstaiaamun yleiskokouksessa oli paikalla 43 maata ja kaksi vielä valtakirjalla. Kokous alkoi uusien kunniajäsenten valinnalla. Sellaiseksi tuli mm. italialainen mutta kokouksissa Bosnia-Hertsegovinaa edustava Stefano Bosi, järjestön edellinen puheenjohtaja. Myöhemmin kokouksessa jaettiin myös kunniamerkkejä, jollaisen sai mm. Eslövissä Alex Naumia valmentava Sartz.

Budjetista – joka on melko tarkkaan miljoona euroa – sekä vuoden 2016 tilinpäätöksestä puhuttaessa alkoi sitten melkoinen show, kun juuri kunniajäseneksi valittu Bosi (suomalaisten hyvin tuntema ex-maajoukkuepelaaja) höykytti Sonjaa ja muuta järjestön hallitusta puheenjohtajan palkkiosta.

ETTU:n puheenjohtaja saa korvausta noin 60 000 € vuodessa. Ronald Kramer on sinänsä mies paikallaan – hankkinut mm. aika paljon yhteistyökumppaneita –  ja matkustaa paljon, joten ITTTF:n käytännössä maksama korvaus on sinänsä melkein jokaisen mielestä ok. Ongelma on se, että siitä on tiedotettu kohtalaisen vaatimattomasti (selvyyden vuoksi todettakoon, että Suomen liitossa sen paremmin hallitus kuin puheenjohtajistokaan eivät saa palkkaa tai muuta korvausta). Budjetti ja tilit kuitenkin hyväksyttiin ja vastuuvapaudet myönnettiin. Vuoden 2016 tulos oli noin 60 000 euroa plusmerkkinen.

Kokous teki yhden todellisen uudistuksenkin, kun se päätti rajoittaa jatkossa EM-kisan joukkuekilpailun lopputurnauksen joukkuemäärän 24:ään. Näin siksi, että nykymuotoisille kisoille ei tahdo löytyä järjestäjiä, kun ne muodostuvat taloudellisesti liian haasteellisiksi.

Perjantaina oli koolla Pohjois-Euroopan Pöytätennisunioni eli NETU. Tanskan liitto oli saanut uuden puheenjohtajan (Anders Moelgaard). Veteraanien NETU-kisat ovat 7.-9.2018 Uppsalassa, Juniori-NETU ensi kesänä Virossa, kuten myös seniorien NETU-kisat.

NETU-kokouksessa keskusteltiin myös uudesta EM-kisaformaatista sekä kansallisista mahdollisuuksista lähettää karsintaotteluja kunkin liiton omin välinein. Viimeksihän se ei ollut mahdollista ETTU:n sopimuksen vuoksi.

NETUn aikuisten kisojen joukkuekilpailun formaatti on muuttunut, kuten myös kaksinpelien. Joukkueeseen tulee alkulohkot ja kaksinpelissä kahdeksan parasta sijoitetaan suoraan kaksinpelin pääpaperille. Muut pelaavat alkulohkoissa.

Esko Heikkinen

Vastaa