FINLANDIA OPEN 7-10.12. 2017

Finlandia Openin viimeinen ilmoittautumispäivä päättyi alkuviikosta. Kisaan osallistuu tänä vuonna pelaajia yhteensä 30 maasta. Miesten luokkaan osallistuu suomalaiset pelaajat mukaan luettuna yli 120 pelaajaa, naisten luokassa mukana on hieman alle 60 pelaajaa. Mukana ovat mm. viime vuoden voittajat Hokuto Koriyama ja Minami Ando Japanista.  Benedek Olahilta jäi viime vuoden kilpailu väliin jalkaleikkauksen vuoksi mutta tämän vuoden kisassa Olah nähdään jälleen Kisakalliossa tositoimissa.

2 thoughts on “FINLANDIA OPEN 7-10.12. 2017

  1. Toivottavasti naisten pieni määrä ei aiheudu siitä pelosta, että paikalla on taas iso joukko rankingin ulkopuolisia mutta vahvoja japamilaisia naisia. Se oli viime vuonna FO:n brändin kannalta huono juttu.

  2. ITTF muuttaa ensi vuoden alusta rankinglaskennan tapaa. Uudessa laskentatavassa häviöistä ei tule enää miinuspisteitä. Kisoilla on erilaiset pistearvot ja kisoista saa pisteitä sijoituksen mukaan, lisäksi isoimmissa kisoissa yksittäisistä voitoista saa pisteitä. Jatkossa juniorikisoista saadut pisteet eivät vaikuta aikuisten listaan.

    Finlandia Openin pistearvo on jatkossa melko pieni. Jää nähtäväksi, kuinka paljon uusi pistelasku vaikuttaa kisaan tulevaisuudessa.

    Tietoa uudesta rankingsysteemistä löytyy ITTF:n sivuilta: https://www.ittf.com/2017/11/07/ittf-implement-new-world-ranking-system-2018/
    Vuoden alusta voimaan tulevan listan tämän hetken tilanne löytyy nykyisen rankingsivun alareunasta: https://www.ittf.com/rankings/

Vastaa