FINLANDIA OPEN 2017, Team

RESULTS

Naisten ykkösjoukkueen puolivälieräpaikka jäi parhaaksi suomalaissaavutukseksi pöytätenniksen Finlandia Openin avauspäivänä Kisakallion Urheiluopistolla. Anna Kirichenko ja Annika Lundström hävisivät puolivälierän Unkarille 0-2, mutta molemmat ottelut olivat tiukkoja.

– Anna ja Annika löivät ensin Englannin 2-1 ja varsinkin Anna saa olla tyytyväinen otteisiinsa, sillä hän voitti oman kaksinpelinsä ja oli tehokas myös nelinpelissä. Unkaria vastaan molemmat pelasivat hyvin, eikä 2-0 voittokaan olisi ollut yhtään mahdottomuus, päävalmentaja Mattias Bergkvist arvioi.

Miesten joukkuekisassa Alex Naumi ja Miikka O´Connor  löivät avauskierroksella Azerbaidzanin helposti 2-0. Toisella kierroksella vastaan asettui Venäjä, jonka Evgenii Regentov löi mukaan tulleen Benedek Oláhin tiukoissa erissä 3-0. Alex Naumi ei voinut mitään Ruslan Alchimbaeville, joten ottelu päättyi 0-2.

– En saanut kaverin syöttöjä kunnolla kiinni ja muutenkin keskittyminen oli jostakin syystä huonoa. Mutta tulipa siinä vähän lämmiteltyä kaksinpeliin, Oláh selitti.

Oláh on perjantaina käynnistyvän kaksinpelin ykkössijoitettu pelaaja, mutta saa varmasti tehdä täyden päivätyön kisan voittaakseen. Kisassa on mukana pelaajia 30 maasta ja varsinkin Japanin ja Venäjän pelaajat ovat taitavia matalista maailmanrankingeistaan huolimatta.

 

 

 

Vastaa