Valmentajan polku

 

VALMENTAJAKOULUTUKSEN POLKU

Koulutuspolussa on kuvattu eri tasojen tavoitteet ja se kenelle ne ovat ensisijaisesti suunnattu. Kuvauksen tavoitteena on auttaa jokaista löytämään oma henkilökohtainen valmentajakoulutuspolku. Meillä on lajitaidoiltaan paljonkin henkilöitä, joiden ei ole tarpeellista osallistua VOK 1 tason lajiosaan, mutta monella heistä voisi olla hyödyllistä osallistua ainakin joihinkin aluejärjestöjen koulutuksiin. Toki voi olla toisinkin päin. Kaikkien ei välttämättä ole tarkoituksenmukaista osallistua järjestyksessä kaikille tasoille ja niillä jokaiseen osaan. 

 STARTTIKURSSI (VOK 0)

OPPIMISTAVOITE: Koulutuksen jälkeen osallistujalla on valmiudet toimia apuvalmentajana uusien pelaajien ryhmissä. Tavoitteena innostaa mukaan toimintaan.

KENELLE: Koulutus sopii kaikille, joita pöytätennisvalmennus/ohjaus kiinnostaa (esimerkiksi pelaajien vanhemmat).

SISÄLTÖ: Käydään perustekniikan perusasiat helpossa muodossa läpi. Lisäksi opetellaan pallolaatikkoharjoittelun perusteet. Keskustellaan lasten ja nuorten kilpailemisesta.

KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS: Seurojen omilla harjoitusvuoroilla. Koulutuksen kesto noin 1-1,5 tuntia.

 

 SEURAVALMENTAJAKOULUTUS (VOK 1)

OPPIMISTAVOITE: Koulutuksen jälkeen osallistujilla on valmiudet vetää yksittäinen harjoituskerta. Tavoitteena antaa perusteita valmentamiseen.

KENELLE: Valmentamisesta kiinnostuneille henkilöille, jotka ovat itse lajia harrastaneet tai starttikurssin käyneet.

SISÄLTÖ:
·         Tekniikka (tasolle sopivasti)
·         Keskeisin opetusmetodi eli pallolaatikkoharjoittelun haltuunotto
·         Harjoitusten suunnittelu ja toteutus
·         Perusasioita yleisesti lasten ja nuorten harjoittelusta
·         Taitovalmennuksen perusteet

KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS: Koulutuksen ohjeellinen kesto 50 h
A.      Lajiosa
LÄHIJAKSO
Toteutetaan seuran tiloissa. Koulutuksessa vuorottelee kouluttajan kanssa pidettävät koulutusjaksot ja seuran pelaajien kanssa pidettävät käytännön harjoitteet. 

Osa 1: Perustekniikka ja pallolaatikkoharjoittelu
Osa 2: Koulutettavat vetävät omille pelaajille pallolaatikkoharjoituksen, jossa paneudutaan perustekniikkaan
Osa 3: Valmentajana toimiminen ja harjoituskerran suunnittelu
Osa 4: Harjoitusten veto omille pelaajille+ palautekeskustelu

ENNAKKOTEHTÄVÄ
Kurssilainen opiskelee ennen kurssia tasolle tuotetun materiaalin (videoklipit ja tekstit)

B.      Aluejärjestöjen koulutus
Aluejärjestöt ympäri Suomen järjestävät VOK 1 tason koulutusta. Koulutukset vaihtelevat muutaman tunnin rupeamista kokopäivän tapahtumiin (näissä usein yhdistetty useita teemoja). Alla listattu hyviä koulutuksia (hieman kurssien nimet voivat alueittain vaihdella).

·         Taitoharjoittelu
·         Kannustava valmentaja ja ohjaaja
·         Ihmisen elinjärjestelmät ja harjoittelu
·         Oppiminen ja opettaminen harjoitustilanteessa
·         Fyysinen harjoittelu
·         Harjoittelun suunnittelu ja arviointi
·         Valmentajana ja ohjaajana kehittyminen
·         Herkkyyskausien huomiointi harjoittelussa
·         Psyykkiset ja sosiaaliset ominaisuudet harjoittelussa

 

 KILPAVALMENTAJAKOULUTUS (VOK 2)

OPPIMISTAVOITE:
Koulutuksen jälkeen osallistuneilla on kokonaisvaltainen näkemys pöytätennisvalmennuksesta.

KENELLE:
Seuravalmentajakoulutuksen (VOK 1) suorittaneet ja pitkään käytännön valmennustyötä tehneet

SISÄLTÖ:
·         Fyysinen valmennus
·         Psyykkinen valmennus
·         Kehittynyt tekniikkavalmennus
·         Taktiikka

KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS: Koulutuksen ohjeellinen kesto 100 h
·         Eri osa-alueista järjestetään teemakoulutuksia. Koulutusten kesto vaihtelee viikonlopusta yhden päivän pituisiin tapahtumiin.
·         Keskeinen osa koulutusta on valmentajille muodostettavan yhteisön jäsenyys ja siellä käytävä keskustelu ja siihen osallistuminen.
·         Itsenäistyö

Tarkempaa tietoa
Taneli Keinonen
Pöytätennisliitto
info@sptl.fi
0505285861