Kaikki kirjoittajan Esko Heikkinen artikkelit

Sonjan nousukiito jatkuu

Liiton varapuheenjohtaja Sonja Grefberg on hurjassa huudossa kansainvälisessä pöytätenniksessä. Budapestin EM-kisojen yhteydessä keskiviikkona Sonja sai toiseksi eniten eli peräti 39 ääntä 53:sta mahdollisesta ja saa jatkaa tehtävässään ETTU:n hallituksessa. Sonja valittiin Euroopan edustajana myös ITTF:n ”Board of Directors” -elimeen, mm. Jörgen Perssonin rinnalla. Tässä vaalissa Sonja sai ääniä neljänneksi eniten.

Kokouksessa oli paikalla 48 maata, joiden ohella viittä maata edustettiin valtakirjalla. ETTU:n 57 jäsenestä puuttuivat vain Andorra, Bosnia-Hetrzegovina, Georgia ja Malta. Kokous hyväksyi Gibraltarin järjestön 58. jäseneksi. Koko puheenjohtajisto valittiin uudelleen, joten ETTU:n puheenjohtaja on vastedeskin hollantilainen Ronald Kramer.

Taludellisesti ETTU teki 2015 ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen positiivisen tuloksen, joka runsaan 850 000 euron liikevaihdolla oli noin 135 000 euroa. Ensi vuodeksi hyväksyttiin nollabudjetti. Kokous jakoi myös erilaisia kunnianosoituksia. Suomalaisillekin tutuista nimistä Viljar Kasemaan (Viron ex-puheenjohtaja), Öivind Eriksenin (Norjan ex-puheenjohtaja) ja Arne Madsenin (Tanskan ex-puheenjohtaja) käteen lyötiin ETTU:n kunniataulu.

Ensi vuoden EM-kisat ovat Luxemburgissa 13.-19. syyskuuta ja samalla juhlitaan myös 60-vuotiasta Euroopan liittoa. Vuoden 2018 JEM järjestetään Romaniassa.

Budapestin EM-kisoista lähtee TV-signaali 138 maahan, eli pöytätennis on urheilumaailmassa kyllä iso laji.

Allekirjoittanut toimii Suomen kokousedustajana sekä ETTU:n että Pohjois-Euroopan liiton kokouksissa.

Esko Heikkinen

Puheenjohtajan tiedotusterveisiä

Istuva liittohallitus kokoontui keskiviikkona viimeiseen kokoukseensa. Kuluvan kuun lopulla pidettävä liittohallitus valitsee uuden puheenjohtajiston ja erovuoroiset liittohallituksen jäsenet. Se on jo varmaan, että nykyinen kokoonpano ei ainakaan kokonaisuudessaan jatka, sillä sekä Juha Mustonen että Jarmo Siekkinen ovat jo hyvissä ajoin ilmoittaneet luopumisestaan.

Liittokokoukseen valmistautuminen olikin yksi tärkeimmistä kokousasioista. Hallitus esittää kokoukselle mielestäni realistista toimintasuunnitelmaa ja aikalailla kuluvaa vuotta vastaavaa eli noin 20 000 € pakkasen puolelle menevää budjettia. Siihen meillä on nyt varaa.

Loka- ja marraskuu ovat varsinkin toiminnanjohtajalle työntäyteisiä, sillä edessä ovat sekä OKM:n ”valtionavun” että Olympiakomitean tukihaut. Marraskuun 22. päivä pelataan lisäksi EM-karsinnat Italiaa (miehet) ja Kroatiaa (naiset) vastaan. Tosin silloin jo Ruskeasuon maton pitäisi olla paikoillaan, joten ylimääräiseltä mattorumbalta vältyttäneen. Mutta heti perään tulee Finlandia Open Kisakalliossa, johon jo nyt on tullut ilmoittautumisia mukavasti.

Menneen viikon naisten karsintaottelut Ukrainaa vastaan olivat iloisia tapahtumia. Anna, Annika ja Sofie hävisivät molemmat pelit 0-3, mutta taistelivat kivikovaa vastusta vastaan mainiosti ja lupauksia antavasti. Joukkueen keski-ikä huomioon ottaen parempaa on varmasti tulossa. Jannikalla käsikivut estivät pelinäytteen antamisen. Varsinkin ensimmäisessä pelissä oli katsojiakin mukavasti.

Mutta palataan tuleviin peleihin. Rusan ja Kisakallion järjestelyissä kaivattaisiin kovasti apuvoimia. Tarkemmin työtehtävistä voi tiedustella liitosta Mikalta, mutta varsinkin maanantaina 5.12 olisi Ruskeasuolla ja sunnuntaina 8.12 Kisakalliossa pöydänkantohommia. Ihan liian usein ne hommat ovat jääneet Mikan ja Tanelin harteille kahdestaan. EM-karsinnoissa taas olisi ainakin autokuskin hommia.

Mutta mitäpä meille muutoin kuuluu? Penasta ollaan edelleen kovin kiinnostuneita, mikä työllistää minuakin jonkin verran. Määräaikaista managerisopimusta on leivottu ja sponssifirmojenkin kanssa puhuttu. Ruskeasuon pöydille myydään mainoksia, joten tervetuloa mainostamaan, jos sellainen mahdollisuus jollakulla on. Penaa halutaan myös esiintymään vaikka minkälaisiin tapahtumiin ja ohjelmiin.

Tsemppiseurahanke etenee ja Taneli on tehnyt kolmisenkymmentä koulukäyntiä syksyn aikana. Uusia pelaajia on ilmaantunut saleille. Varsinkin Ylivieskassa tuntuu olevan päällä kova pingisbuumi. Kisapuolella sarjatuomarointi taitaa vähän puhuttaa edelleen, kuten myös järjestettävien kilpailujen taso.

EM-kisoihin Budapestiin matkaavat Penan lisäksi Otto, Miikka, Anna ja Annika. Allekirjoittanut on delegaatti. Meillä on jännä tilanne, sillä ensimmäistä kertaa koko EM-historiassa puhumme realistisesti aikuisten EM-mitalista, kun Pena pelaa sekanelinpeliä Unkarin kovan Georgina Potan kanssa.

Liittohallitus perusti toimikunnan SPTL:n vuonna 2018 edessä olevia 80-vuotisjuhlia varten. Siihen nimettiin toiminnanjohtajan ja puheenjohtajan lisäksi Bengt Ahti, Martti Autio ja Jarmo Siekkinen. Liiton perustava kokous pidettiin huhtikuussa 1938, mutta juhlan tarkkaa ajankohtaa ei ole vielä päätetty.

Vielä todettiin, että Mästö Pitkäsen aktiivisuuden pohjalta tulevissa veteraanien MM-kisoissa on omat luokat myös 45- ja 55-vuotiaille, Suomen esityksestä siis. Turun Pyrkivän pöytätenniksen perustajalle Kalevi Kaimiolle myönnettiin kultainen ansiomerkki, minkä Kale on mitä parhaimmin ansainnut.

Esko Heikkinen

Alex Naumi Turun piirinmestari

SPTL:n Turun piirin mestaruusmitaleista pelattiin lauantaina Koskella. Osanottajia ei ollut liiaksi, mutta kisatunnelma runsaan kuuden tunnin rupeamassa oli mukava.

Naisten piirinmestari on Paraisten Ruotsiin opiskelemaan muuttanut Sofie Eriksson ja miesten vastaava isäntäseuran Alex Naumi. Alex löi poolin ratkaisupelissä seura- ja harjoittelukaverinsa Veikka Flemmingin tiukasti 3-2 viidennen erän jatkopalloilla. Pelin taso nousi ajoittain mainioksi ja varsinkin ottelun lopussa molemmat pelasivat rohkaisevan rohkeasti.

Päivän yllättäjiä olivat Kaiun Esa Kanasuo ja Matias Vesalainen. Esa oli peräti kakkonen 1800-luokassa. Finaalivastustaja Pekka Tattari kaatui alkupoolissa, mutta ei enää finaalissa. Pekka otti tuplamestaruuden, sillä hän oli paras myös 50-vuotaissa. Esa taas oli kakkonen myös 15-vuotiaissa.

Matias Vesalainen puolestaan voitti 11-vuotiat ja 1400-luokan. 11-vuotiaissa kaksoisveli Rasmus antoi kovan vastuksen. Rasmus oli myös 1200-luokan kakkonen.

Porilaiset saavat olla tyytyväisiä kisareissuunsa. Juuso Taavela voitti 15-vuotiaat juniorit, Aleksi Laine 1200-luokan ja Ville Sammalisto vielä pingiskoululuokan. Lemuunkin saatiin yksi mestaruus, kun Jyrki Koivisto vei 2000-luokan vakuuttavasti.

Tulokset löytyvät KoKan sivuilta ja tapahtumakalenterista. Kaiku kiittää kaikkia osanottajia ja onnittelee mestareita ja muita mitalisteja.

Olahin Rion arvonta ja aikataulu

Benedek ”Pentti” Olahin ensimmäisen kierroksen vastustaja olympiapöydillä on singaporelainen Chen Feng. Chen Feng on 22-vuotias ja monien muiden singaporelaispelaajien tavoin syntynyt Kiinassa. Nykyistä kotimaataan hän on edustanut vuodesta 2011.

Chen on maailmanlistalla sijalla 117, kun suomalaisen tuore listasijoitus on 70. Ottelun voittaja kohtaa tanskalaisen Jonathan Grothin joka puolestaan on maailmanlistalla sijalla 29. Tämän ottelun voittajalle on tarjolla kovin mahdollinen haaste eli kisan ykkössijoitettu kiinalainen Ma Long, joka on hallitseva maailmanmestari.

– Arpa on aika kova, mutta avausvastustaja ei ole mahdoton. Se on kuitenkin hauska havaita, että Pentin peli näyttää ainakin harjoituksissa kulkevan päivä päivältä paremmin, analysoi valmentaja Mattias Bergqvist.

Olahin ottelu Cheniä vastaan pelataan lauantaina 6.8. paikallista aikaa klo 16 eli Suomen aikaa klo 22.00. Yle näyttää ottelun suorana, kanava on Yle Fem.

Pena

Kuva: Helsingin Sanomat

Penan jalkapöytä oireilee – Rio ei vaarassa

Rioon olympiapöydille valmistautuva Benedek ”Pentti” Olah joutui jättämään Ruotsin Halmstadissa pidettävän viimeistelyleirin kesken ja piipahtamaan alkuviikosta Suomessa lääkäreiden pakeilla. Diacorissa Oliver Michelsson löysi seinäjokisen jalasta Mortonin syndrooman eli hermopinteen. Se ei kuitenkaan estä Olahin olympiapelejä.

– Pentti sai kortisonipiikin ja teetimme hänelle uudet pohjalliset. Magneettikuvaus sulki pois mahdolliset rasitusmurtumat, joten suurta huolta ei Rion suhteen pitäisi olla, Michelsson arvioi.

Olah palasi keskiviikkona Ruotsiin, josta jatkaa edelleen toiselle leirille Tanskaan. Suomalaisen tavoite Riossa on paikka 16 parhaan joukossa, mikä edellyttää huippuonnistumista.

– Ruotsissa olen lyönyt minua korkeammalla olevia pelaajia, joten 2-3 ottelun voittaminen Riossa ei ole mikään mahdottomuus. Nyt on hirveä hinku takaisin harjoittelemaan. Olen todella kiitollinen Oliverille, joka kävi kesken kesälomansa tutkimassa jalkani. Muutoinkin palvelu Suomessa ja Diacorissa oli ensiluokkaista, sillä täällä sain kahdessa päivässä kaiken sen, mitä esimerkiksi nykyisessä asuinmaassani Unkarissa olisin joutunut odottelemaan kuukausia.

Olah

Fysioterapeutti Juha Holttinen teippasi Pentin jalan ja teki miehelle myös uudet pohjalliset.

TIP-70 järjesti elinsiirtopotilaiden EM-kisat

Elinsiirron saaneiden EM-kilpailujen pöytätennisosuus pelattiin tiistaina 12.7. Tikkurilan urheilutalossa, Vantaalla. Mukana oli
lähes 100 pelaa eri puolilta Eurooppaa.

Kuusi suomalaista osallistui kilpailuun. Heistä parhaiten menestyivät Jari Veromaa, joka Transplant and Dialysis -kategorian suurimmassa 5-6 luokassa voitti pronssia. Veromaa sai pronssia myös nelinpelissä yhdessä Tapio Aikion kanssa.

Erik Lintula saavutti hopeaa M3-4 Dialysis -luokassa. Alkukierroksilla luokissaan karsiutuivat Markus Niemelä, Pasi Supperi ja Jorma Savolainen.

WP_20160712_14_46_19_Pro

Kilpailujen hyvää palautetta saaneista järjestelyistä vastasi TIP-70.

Jarmo Siekkinen