Kilpailuun on jo tullut kivasti osallistujia, mutta vielä mahtuu mukaan. Viimeinen päivä on 19.5 ilmoittautumiseen.
Kaikki kirjoittajan Taneli Keinonen artikkelit
Veteraanien Netu takana- kiitoksien aika
Kiitoksien aika
Veteraanien NETU-kilpailu on nyt takana. Palaute tapahtumasta on ollut positiivista. Onnistumisen edellytys on luonnollisesti tekijät. Liiton väki teki hommia ”viran puolesta”, mutta toki kiitos myös meidän porukalle.
Erityinen kiitos kuuluu kuitenkin talkooväelle. Teitä tarvittiin paljon ja lopulta teitä myös oli hienosti. Astun nyt vaaralliselle tielle, kun haluan joitain henkilöitä erikseen kiittää. Mainituista jokainen on kiitoksen ansainnut. Mainittujen lisäksi moni muu teki myös paljon työtä tapahtuman eteen. Pahoittelut, ettei kaikkia tässä mainita.
Akkreditointipisteellä olivat Sonja Grefbergin kanssa Maaret Koivumäki, Piko Tikkanen ja Ildiko Kadar.
Salin pystytyksestä vastasi Wega Jouko Nuoliojan johdolla ja purku oli puolestaan TIP-70:n vastuulla. Kummastakin seurasta löytyi väkeä todella hyvin, jolloin hommat hoituivat nopeasti.
Tuomareiden riittävyys on näissä tapahtumissa aina suuri huoli. Kilpailussa oli 33 pöytää käytössä, jolloin laskimme, että noin 40 tuomaria tarvitaan ja tähän tavoitteeseen myös päästiin. Kiitos jokaiselle joka oli tapahtumassa tuomarina. Muutama taho kuitenkin ansaitsee erityisen maininnan. Jarmo Siekkinen toi autokunnallisen tuomareita Jyväskylästä asti. Tapio Passinen sanoi ”Liiton asia on myös Sherwoodin asia” ja toi ison joukon tuomareita. Itselle tuli yllättäen este lauantaina, jolloin Maaret Koivumäki otti tuomarivastaavan homman haltuun paremmin kuin alkuperäinen.
Kiitos myös kaikille, jotka osallistuivat tapahtumaan pelaajina.
Finland Junior Open 25.-26.5.2024 – invitation / kutsu
Finlandia Junior Open invitation
https://www.sptl.fi/sptl_uudet/Tiedostot/Taneli/Finlandia%20Junior%20Open%202024-en.pdf
Finlandia Junior Open kutsu
https://www.sptl.fi/sptl_uudet/Tiedostot/Taneli/Finlandia%20Junior%20Open%202024%20-%20fi.pdf
Finlandia Junior Open – invitation
Linkki tiedostoon: Finlandia Junior Open 2024-en.pdf
Finlandia Junior Open – Kilpailukutsut
Linkki tiedostoon: Finlandia Junior Open 2024 – fi.pdf
Supernappulaviikonloppu – Tiedosto
Supernappuloiden kutsuleiri pidetään Jyväskylässä 28.-30.3.2024
Linkki tiedostoon: Supernappulaleir kutsu.docx
Kouluvierailuja, lajiesittelyjä ja seuraleirejä seurasi tarpeen mukaan
Oletteko seurassanne käynnistämässä uutta ryhmää, jonka markkinoinnissa kaipaatte apua. Voimme tässä auttaa perinteisillä koulukäynneillä. Toki voimme miettiä olisiko vaikka ostoskeskusvierailu tai vastaava teille sopivampi.
Olemme myös auttamassa ja mukana seuraleireillä. Jos tämä kiinnostaa niin rakennetaan seurallenne sopiva tapahtuma.
Kaikki ideat ja viisaus ei todellakaan sijaitse Pöytätennisliiton kopiokoneen vieressä. Jos teillä on hyviä ideoita niin olkaa yhteydessä, niin katsotaan mitä saadaan yhdessä aikaiseksi.
Ole näistä yhteydessä Taneli Keinoseen
taneli.keinonen@sptl.fi / 0505285861
Valmentajailta ke 13.12. – tallenne
Vladimir Bril ja aloittavien pelaajien tekniikka
Valmentajaillat jatkuivat keskiviikkona 13.12. klo 19.00 Vladimir Brillin puheenvuorolla.
Teemana oli tekniikkaopetus aloitteleville pelaajille. Samalla muutenkin Brillin mietteitä valmennuksesta. Tilaisuuden tallenteen voit katsoa tästä linkistä.
Linkki pyytää mahdollisesti kirjautumista Microsoft-tilille, mutta sen voi ohittaa painamalla pop-up-ikkuna rastista kiinni.
TOP kilpailuihin kaivataan tuomareita 16.12
Pöytätennisliitto järjestää lauantaina 16.12 Ruskeasuolla miesten Top 16 ja naisten Top 8 kilpailun.
Kisaan tarvittaisiin hyviä tuomareita. Klo 11-13.30 pooleihin tarvitaan yhteensä 14 tuomaria.
Kaikilla tuomareilla maksetaan 20€ .
Ilmoittaudu mukaan taneli.keinonen@sptl.fi