EM-kilpailut, Budapest, Olah/Pota 8 parhaan joukkoon

Pena on tarkkana kun Pota syöttää Melekille.
Pena on tarkkana kun Pota syöttää Melekille.

Olah tippui sekanelinpelissä

Benedek Olahin taival sekanelinpelissä yhdessä unkarilaisen Georgina Potan kanssa päättyi kahdeksan parhaan joukkoon Budapestissa käytävissä EM-kisoissa. Olahin ja Potan tien mitalipeleihin katkaisi hallitseva mestaripari ja luokan pitkäaikaiset menestyjät Aleksander Karakasevic/Ruta Paskausiene (SRB/LTU).

Kaksi ensimmäistä erää menivät vastustajille melko selkeästi mutta kolmannessa Olah/Pota pääsi peliin mukaan vieden sen nimiinsä 11-6. Neljännessä erässä edettiin tasaisissa merkeissä aivan erän loppupalloille, joissa Karakasevic/Paskausiene oli aavistuksen terävämpi vieden ottelun nimiinsä erälukemin 3-1. Erityisesti Serbian Aleksander Karakasevic osoitti pelissä, miksi häntä on vuosikaudet pidetty yhtenä Euroopan parhaista nelinpelaajista sijoittamalla palloa vastustajan kannalta erittäin ikävästi.

Olahin pelit jatkuvat illalla kaksinpelin ensimmäisen kierroksen ottelulla Itävallan David Serdaroglua vastaan.

KARAKASEVIC Aleksandar SRB / PASKAUSKIENE Ruta – OLAH Benedek FIN / POTA Georgina HUN 11-6,11-1,6-11,11-8



14:00Torstaina pelataan kaksinpelin, nelinpelin ja sekanelinpelin jatko-otteluita.

Benedek Olah on mukana kaikissa luokissa ja avasi päivän sekanelinpelillä yhdessä Georgina Potan kanssa. Parin yhteispeli toimi hyvin ja pari tiputti tiukkojen vaiheiden jälkeen Turkin parin Li/Hu erin 3-2. Kvartassa Olah/Pota kohtaa luokan ykkössijoitetun parin Karakasevic (SRB/ Paskauskiene (LTU). Ottelu pelataan torstaina Suomen aikaa klo 15:15. Ottelun pöydästä ei ole vielä tietoa mutta hyvin todennäköisesti peli näkyy Laolan kautta.

Klo 13:15 Olah pelaa nelinpeliä yhdessä espanjalaisen Marc Duranin kanssa, vastassa Saksan Patrick Franziska ja Tanskan Jonathan Groth. Illalla 21:10 kaksinpelin ensimmäisellä kierroksella Olahin vastustajana on Itävallan David Serdaroglu. Molemmat  pelit käydään pöydällä 7, joka ei ole tv-pöytä.


Pentin kommentit

Pentin puheet mitalista eivät olleet tuulesta temmattuja. Peli turkkilaisia vastaan oli kuitenkin hankala kun 2-0 johto jatkui kahdella huonolla erällä

  • Vastustaja vaihtoi taktiikkaa kun johdimme 2-0 ja takana oli kaksi helppoa voittoerää. Me emme kyllä tehneet kahdessa seuraavassa erässä mitään, mutta viidennessä taas keskityimme kunnolla, Pota kommentoi.

Olah ratkaisi ottelun tavaramerkillään ja löi eräpallotilanteessa valtavan rystypommin kaukaa pöydästä vastustajan tavoittamattomiin.

  • Se oli ihan sairas veto ja yritin vähän samalaista jo kun johdimme 9-8. Tunnustan, että käsi tärisi ja mitali oli mielessä, Olah puheli värikkääseen tyyliinsä.

Puolivälierässä iltapäivällä Olahin ja Potan vastustajaksi astelevat hallitsevat mestari, Serbian Aleksandar Karakasevic ja Liettuan Ruta Paskauskiene.

  • Jos unkarilaiset Szudi ja Pergel olisivat voittaneet ykkössijoitetut johdettuaan jo 2-0, voisimme puhua varmasta mitalista. Nyt täytyy pelatakin, Pentti naureskeli.

Ottelu pelataan Suomen aikaan klo 15.15.
Sekanelinpelin pääsarjan 2. kierrosta (16 parasta)

Benedek Olah Suomi/Georgina Pota Unkari – Li Ahmet/Hu Melek Turkki 11-3, 11-8, 5-11, 4-11, 11-9

Kuva: Benedek Olah on tarkkana kun Georgina Pota syöttää Hu Melekille.


Miesten nelinpelin pääsarjan ensimmäisellä kierroksella Olah ja Espanjan Marc Duran kohtasivat Saksan Patrick Franziskan ja Tanskan Jonathan Grothin. Tanskalainen on Olahille tuttu mies, sillä juuri hän pudotti suomalaisen jatkosta Rion olympiapöydillä.

Olah ja Duran johtivat kahta ensimmäistä erää loppupalloille saakka, mutta vastustaja kiri kummassakin ohi. Kolmatta erää vastustaja johti koko ajan, mutta neljännessä Olah ja Duran olivat alussa taas niskan päällä ja veivät sen 11-8. Viides erä meni kuitenkin vastustajille selvästi.

  • Kahdessa ensimmäisessä erässä oli mahdollisuudet, mutta niitä ei nyt käytetty, kommentoi valmentaja Mattias Bergkvist.

Katsomoon näytti, että ajatukset olivat jo hiukan sekanelinpelissä. Hän piteli myös jonkin verran kylkeään.
Miesten nelipeli, pääsarjan 1. kierrosta (32 parasta)
Olah/Marc Duran Espanja – Patrick Franziska Saksa/Jonathan Groth Tanska 10-12, 8-11, 4-11, 11-8, 4-11

One thought on “EM-kilpailut, Budapest, Olah/Pota 8 parhaan joukkoon

  1. Pena on muuten tähti Unkarissakin. Turkkilaismatsin jälkeen lähti suorat TV-kommentit parillekin TV-kanavalle!

Kommentointi on suljettu.