Kaikki kirjoittajan Teemu Oinas artikkelit

Junioreiden TOP 2.12.2017 – infoa

Alla alustavaa suunnitelmaa turnauksen läpiviemisestä. Muutokset ovat mahdollisia esim. poissaolojen vuoksi. Tavoitteena on hyvä turnaus kaikille osallistujille.


Turnaus alkaa kello 10.00. Ovet aukeavat kello 9.00.

Kahdeksan ratingin mukaan parasta pelaajaa sijoitetaan suoraan 12 parhaan finaaliryhmään (Pihkala Arttu, Ojala Matias, Valasti Veeti, Lundström Annika, Räsänen Aleksi, Tuuttila Juhana, Khosravi Sam ja Khosravi Joonatan). 12 parhaan finaaliryhmä aloittaa kello 11.30. Kaikki muut pelaajat aloittavat kello 10.00.

Karsintana finaaliryhmään pelataan klo 10.00-11.30 ratingin mukaan sijoille 9-20 sijoitettujen pelaajien kesken 4×3:n pelaajan poolit. Näistä lohkoista lohkovoittajat etenevät 12 parhaan joukkoon.

12 parhaan finaaliryhmä pelataan miesten TOP-12 lopputurnauksen pelijärjestelmällä, sääntökirjan 7.1.6 kertoo yksityiskohdat.
9-20 sijoitettujen karsintapoolien sijoille 2-3 sijoittuneet kahdeksan pelaajaa pelaavat sijojen 13-20 ratkaisemiseksi kaikki kaikkia vastaan poolin. Jo aiemmin pelatut ottelutulokset jäävät voimaan. Tämä on nimeltään 2-lohko.

Loput 25 pelaajaa pelaavat 3-4 pelaajan lohkoissa pääsystä 3-, 4- ja 5-lohkoihin.
Sijoista 21-28 pelaavat näiden lohkojen voittajat, pelataan poolina kaikki kaikkia vastaan.
Sijoista 29-36 pelaavat näiden lohkojen toiseksi sijoittuneet pelaajat, pelataan poolina kaikki kaikkia vastaan.
Sijoista 37-45 pelaavat näiden lohkojen 3-4 sijoille sijoittuneet pelaajat, pelataan poolina kaikki kaikkia vastaan, mahdollinen jo pelattu ottelutulos jää voimaan.

Mahdollisten poisjääntien vuoksi sijojen 21-45 poolikokoja voidaan joutua muuttamaan.

Poolien vapaat pelaajat tuomaroivat. Arvonnat kilpailuun tehdään lauantai-aamuna. Ilmoitathan mahdollisesta poissaolosta Mika Räsäselle: mika.rasanen@sptl.fi

Turnaukseen ilmoittautuneet pelaajat täältä: https://goo.gl/xuPygb

Junioreiden TOP – Kilpailukutsut

Kilpailuvaliokunta haluaa korostaa tämän kilpailun tärkeyttä niin kärkipelaajiemme kuin muiden pelaajiemme osalta. Kaikki siis joukolla mukaan niin saadaan tämä erinomainen juniorikilpailu jälleen henkiin. TOP-10 juniorikilpailulla on pitkä ja menestyksekäs historia.

Kisoihin on 27.11. aamupäivällä ilmoittautunut 40 pelaajaa. Jatkamme ilmoittautumisaikaa vielä matti- ja maijamyöhästen varalta tiistaihin 28.11. asti. Kisojen pelijärjestelmät lyödään lukkoon tämän jälkeen joten tämä on ehdoton takaraja.

Linkki tiedostoon: Junioreiden_TOP_kutsu_syksy_2017.pdf

ITTF Espanjan avoimet 22.11.-26.11.2017 – Kirichenko ja Erkheikki tulessa

Anna Kirichenko ja Sofia Erkheikki osallistuvat Almeriassa pelattaviin ITTF Challenge-tason Espanjan avoimiin tällä viikolla. Kirichenko ja Erkheikki pelaavat naisten sarjan, U21 sarjan ja nelinpelin.

Ottelut 22.11.
U21, Anna Kirichenko – Moumita Dutta (IND) 2-3 (13-11, 8-11, 9-11, 11-8, 4-11)
U21, Kang Dayeon (KOR) – Sofia Erkheikki 3-0 (11-4, 11-2, 11-7)
WS, Veronica Mosconi (ITA) – Anna Kirichenko 4-0 (11-7, 11-4, 11-6, 13-11)
WS, Kang Dayeon (KOR) – Sofia Erkheikki 4-0 (11-5, 11-5, 11-7, 11-2)
U21, Marharyta Baltushite (BLR) – Sofia Erkheikki 3-1 (11-7, 7-11, 11-8, 11-6)
WS, Dana Cechova (CZE) – Anna Kirichenko 4-1 (11-4, 4-11, 11-9, 11-5, 11-6)
WS, Kana Takeuchi (JPN) – Sofia Erkheikki 4-0 (11-3, 11-4, 11-6, 11-4)

Ottelut 23.11.
U21, Giorgia Piccolin (ITA) – Anna Kirichenko 3-2 (11-5, 11-9, 8-11, 7-11, 11-5)
U21, Celine Reust (SUI) – Sofia Erkheikki 2-3 (8-11, 12-14, 11-3, 11-6, 5-11)
WD, Erkheikki / Kirichenko – Ermakova / Kotcyur (RUS) 0-3 (7-11, 3-11, 8-11)

Naisten arvonta: https://d3mjm6zw6cr45s.cloudfront.net/2016/12/ESP_WS_GROUPS.pdf
U21 naisten arvonta: https://d3mjm6zw6cr45s.cloudfront.net/2016/12/ESP_U21W_GROUPS.pdf
Naisten nelinpelin arvonta: https://d3mjm6zw6cr45s.cloudfront.net/2016/12/ESP_WD_QUAL.pdf

Yleissivu: https://www.ittf.com/tournament/2740/2017/ittf-challenge-spanish-open/

OPT-86:n talvipoolikilpailut – Kilpailukutsut

OPT-86 järjestää kilpailut SM-sarjan turnauksen jälkeisenä päivänä Oulussa Rajakylän salissa. Pelataan poolikisoina niin että aamupäivällä pyrimme 4-5 pelaajan pooleihin ja iltapäivällä 3-5 pelaajan poolit. Luokkia tasaisin ratingvälein. Aamupäivällä myös tasoitusluokka rahapalkinnoin. Tervetuloa Ouluun vaikka jo lauantaiksi katsomaan SM-sarjan turnausta ja sitten sunnuntaina itse pelaamaan.

Linkki tiedostoon: Kutsu_OPT-86_Talvipoolikilpailut_2018.pdf

ITTF Swedish Open, Tukholma 13.-19.11.2017 – Suomalaisten turnaus ohi

ITTF Swedish Open, Tukholma 13.-19.11.2017

Miikka O’Connor ja Sofia Erkheikki pelaavat ITTF Ruotsin avoimissa Tukholmassa alkavalla viikolla. Kumpikin osallistuu myös nelinpeliin. U21-sarjassa mukaan pääsi 32 parasta rankingin perusteella joten pelaajamme eivät ole mukana. O’Connor pelaa nelinpeliä Antoine Bernadetin (CAN) kanssa ja Erkheikki Widaad Gulhoolin (MRI) kanssa.

Livelähetykset: http://www.ittf.com/itTV/

Ottelut 13.11.

WS: Barbora Balazova (SVK) – Sofia Erkheikki 4-0 (11-4, 11-8, 11-6, 11-4)
MS: Andrew Baggaley (ENG) – Miikka O’Connor 4-0 (11-5, 11-5, 11-3, 11-4)

Ottelut 14.11.

WS: Nanthana Komwong (THA) – Sofia Erkheikki 4-0 (11-6, 11-4, 11-8, 11-5)
MS: Anton Källberg (SWE) – Miikka O’Connor 4-0 (11-8, 11-4, 11-7, 11-5)
WS: Erika Front (SWE) – Sofia Erkheikki 4-0 (11-4, 11-4, 11-6, 11-6)

Ottelut 15.11.

WD: Paranang/Sawettabut (THA) – Erkheikki/Gukhool (MRI) 3-0 (11-3, 11-5, 11-2)
MD: Bernadet (CAN)/O’Connor – Jeong/Park (KOR), Korealaiset jatkoon WO:lla

Yleissivu: https://www.ittf.com/tournament/2739/2017/seamaster-2017-ittf-world-tour-swedish-open/

ITTF Unkarin junioriavoimet, Szombathely 8.-12.11.2017 – Naumi & Lundström mukana

ITTF Unkarin junioriavoimet, Szombathely 8.-12.11.2017

Alex Naumi ja Annika Lundström jatkoivat suoraan nuorten Olympiakarsinnoista Unkarin junioriavoimiin. Kilpailujen arvonnat ovat nähtävissä tiistaina. Junioreiden pelit kestävät keskiviikosta joko perjantaihin tai lauantaihin asti, riippuen joukkuekilpailun menestyksestä.

Livelähetykset: https://www.youtube.com/channel/UC9ckyA_A3MfXUa0ttxMoIZw

8.11. ottelut

10.00 Alex Naumi – John Marek (SVK) 3-0 (11-4, 11-5, 11-4)
11.30 Annika Lundström – Vasalysa Kanunnikova (UKR) 3-0 (???)
12.30 Alex Naumi – Mike Hollo (GER) 2-3 (11-5, 11-6, 8-11, 7-11, 9-11)
13.30 Annika Lundström – Yu-Jie Huang (TPE) 1-3 (6-11, 11-7, 8-11, 4-11)
14.30 Alex Naumi – Izaac Yong Quek (SGP) 3-1 (14-12, 4-11, 11-8, 11-9)
15.30 Annika Lundström – Erika Satkeviciute (LTU) 3-0 (11-9, 11-5, 11-8)
17.30 Naumi/Cathcart (IRL) – Beh/Ng (SGP) 3-0 (11-3, 11-6, 11-8)
18.00 Lundström/Puchovanova (SVK) – Armanini/Delasa (ITA) 3-0 (11-5, 11-2, 11-6)
18.30 Naumi/Cathcart (IRL) – Oyebode/Piciulin (ITA) 3-1 (11-7, 11-9, 8-11, 12-10)
19.00 Lundström/Puchovanova (SVK) – Cok/Mostafavi (FRA) 2-3 (11-7, 10-12, 2-11, 11-6, 7-11)
19.30 Naumi/Cathcart (IRL) – Cnudde/Pieraert (BEL) 2-3 (6-11, 9-11, 11-5, 11-8, 4-11)
20.30 Alex Naumi – Sergi Grau (ESP) 4-1 (2-11, 11-5, 11-6, 11-4, 11-4)

9.11. ottelut

Alex Naumi – Carlo Rossi (ITA) 0-4 (5-11, 6-11, 9-11, 8-11)
Annika Lundström – Veronika Menko (HUN) 2-4 (9-11, 11-7, 11-2, 8-11, 4-11, 9-11)

Alex Naumi ei pelaa joukkuekisaa. Annika Lundström pelaa joukkuekisassa perjantaina Bosnia-Herzegovinan ja Kreikan tyttöjen kanssa. Vastassa ovat Serbia ja Saksa.

10.11. ottelut (juniorityttöjen joukkue)

BIH-GRE-FIN – SRB 0-3
BIH-GRE-FIN – GER 2-3

Yleissivu: https://www.ittf.com/tournament/2765/2017/hungarian-junior-cadet-open-ittf-premium-junior-circuit/
Junioripoikien arvonta: https://d3mjm6zw6cr45s.cloudfront.net/2016/12/hungary2017_jbsq1.pdf
Juniorityttöjen arvonta: https://d3mjm6zw6cr45s.cloudfront.net/2016/12/hungary2017_jgsq.pdf

 

ITTF Saksan avoimet, Madgeburg 7.11.-12.11. – Olah tippui jatkosta

ITTF Saksan avoimet, Madgeburg 7.11.-12.11.

Benedek Olah kärsi kirvelevän 4-1 tappion Jang Woojinille Saksan avoimissa tänään. Olah aloitti pelin upeasti voittamalla ensimmäisen erän murskalukemin 11-3 ja pelasi toisessakin erässä erinomaisesti nousten takaa eräpallotilanteeseen. Olah otti aikalisän 11-10 johtotilanteessa ja teki perään syöttövirheen. 11-11 tilanteessa huono syötönpalautus kostautui ja erän lopetti huono oma syöttö. Jo niskalenkissä ollut korealainen siis selvisi pälkähästä ja jyräsi tämän jälkeen otteluvoittoon.


Benedek Olah voitti Slovakian Alexander Valuchin puhtaasti 4-0 ensimmäisen erän vaikeiden vaiheiden jälkeen. Olahin harjoitukset ovat sujuneet hyvin ja päävalmentaja Bergkvistin läsnäolo myös auttaa, hän auttaa videoanalyyseissä ja sparrausvastustajien valinnassa Olahia. Korealaisesta Jang Woojinista Penalta irtosi vain yksi kommentti, ”hän voisi minulle sopia”.


Benedek Olah edustaa Suomea ITTF:n Saksan avoimissa Madgeburgissa alkavalla viikolla. Olahin tukena turnauksessa on päävalmentaja Mattias Bergkvist. Olah aloittaa kaksinpelissä karsintapooleista jossa vastaan tulevat Jang Woojin (KOR) ja Alexander Valuch (SVK). Etenkin Jang on kova vastus, hän löytyy maailmanlistalta sijalta 55. Valuch puolestaan löytyy sijalta 320. Olahin listasijoitus on tällä hetkellä 109. Olahin pelit Ranskan sarjassa ovat toistaiseksi sujuneet mollivoittoisesti mutta kokemusta on karttunut runsain mitoin. Tulokset voivat kääntyä positiiviseksi kerralla minä hyvänsä, miksi siis ei jo tässä isossa Saksan turnauksessa?

Benedek Olah – Alexander Valuch 4-0 (16-14, 11-6, 11-7, 11-7)
Jang Woojin – Alexander Valuch 4-0 (11-8, 11-6, 11-7, 11-3)
Jang Woojin – Benedek Olah 4-1 (3-11, 13-11, 11-4, 11-2, 11-6)

Yleissivu: https://www.ittf.com/tournament/2738/2017/seamaster-2017-ittf-world-tour-platinum-german-open/

Miesten karsintojen arvonta: https://d3mjm6zw6cr45s.cloudfront.net/2017/11/MS_Groups_GER_WT_2017.pdf_0.pdf