Aino Tapola kohtasi lauantaina naisten ykkösluokan viimeisessä ottelussaan Saksan Jana Spegelin, jolle hän muutama viikko sitten EM-kisoissa joutui antamaan luovutuksen vatsataudin takia. Nyt suomalaisella oli revanssin paikka.
Revanssia ei kuitenkaan tullut, sillä Spegel oli parempi selvin 3-0 lukemin. Näin Tapola jäi luokassa kakkoseksi saksalaisen jälkeen. Valmentaja Martti Autio myönsi Spegelin paremmuuden rehdisti.
– Ei kahta sanaa voittajasta. Spegel pelasi erinomaisen pelin, jos kohta ei Aino taas ei. Hän ei nyt ole aivan parhaassa kunnossaan.
Timo Natusen viimeinen vastustaja miesten ykkösluokassa oli Argentiinan Fernando Eberhardt. Suomalainen voitti avauserän helposti, mutta toinen meni argentiinalaiselle. Natunen onnistui viemään sen jälkeen kaksi melko tasaista erää, mikä tiesi samalla koko kisan kakkossijaa Tapolan tavoin. Ainoa tappio tuli eteläkorealaiselle Kim Hanjinille, joka pesi myös kaikki muut vastustajansa.
Aino Tapola – Jana Spegel Saksa 6-11, 6-11, 7-11
Timo Natunen – Fernando Eberhardt Argentiina 11-2, 9-11, 12-10, 11-8
M14-luokan nelinpelissä Aaro Mäkelä ja Markku Manner pelaavat lauantaina kaksi ottelua.
Mäkelä/Manner – Jonas Hansson/Sam Gustafsson Ruotsi 3-11, 8-11, 3-11
18.10 Mäkelä/Manner – Hiromoto Kita/Kosuke Hemmi Japani
Aino Tapola pelaa lauantaina naisten 5-10 -nelinpeliä Kolumbian Manuela Guapi Guzmanin kanssa ja sekanelinpelin 4-luokkaa Espanjan Miguel Toledon kanssa.
15.00 Tapola/Guapi Guzman – Jana Spegel/Sandra Mikolaschek Saksa
18.10 Tapola/Guapi Guzman – Megan Shackleton/Flora Vautier Englanti/Ranska
16.20 Tapola/Toledo – Andrew Guy/Bethany Monks Englanti
19.30 Tapola – Toledo – Christopher Ryan/Janina Sommer Englanti/Saksa
29.9.
Aino Tapola voitti perjantaina molemmat käymänsä kaksinpelit puolivauhtia 3-0 menettäen enimmilläänkin erässä vain kuusi pistettä. Luokan voitto ratkeaa lauantaina klo 10.20 alkavassa ottelussa Saksan Jana Spegeliä vastaan. Saksalainen on ollut vastustajilleen yhtä tyly kuin Tapolakin, joten odotettavissa on luokan kahden selvästi parhaan pelaajan kamppailu.
Aino oli perjantain peleissään murskaavan ylivoimainen.
Timo Natunen sai kamppailla jo perjantaina ja päivän saldoksi tuli 2-1. Jatkossa 3-0 voitto Italian Federico Falcosta voi olla arvokas, mutta tiliä rasittaa myös 0-3 tappio eteläkorealaiselle Kim Hakjinilkle. Päivän kolmas ottelu Argentiinan Guillermo Bustamantea vastaan oli tiukka 3-2. Argentiinalainen löysi toisessa erässä mainion lyhyen syötön, mutta ratkaisuerissä sama syöttö ei enää pysynyt lyhyenä ja suomalainen karkasi voittoon. Natunen kohtaa lauantaina lohkon viimeisessä ottelussa toisen argentiinalaisen Fernando Eberhardtin klo 12.20.
Muille suomalaisille päivä ei voittoja antanut, joten Aaro Mäkelää, Markku Manneria ja Timo Averianovia ei lauantain mitalipeleissä nähdä. Kaksinpelien jälkeen kisat jatkuvat nelinpeleillä ja sekanelinpelillä.
Perjantain suomalaisottelut:
Tapola – Monks 11-3, 11-4, 11-4
Tapola – Sommer 11-4, 11-3, 11-6
Natunen – Falco 11-6, 11-6, 11-7
Natunen – Kim 6-11, 6-11, 10-12
Natunen – Bustamante 11-6, 7-11, 5-11, 11-7, 11-5
Mäkelä – Azulay 6-11, 6-11, 6-11
Mäkelä – Itai 11-8, 14-16, 7-11, 5-11
Manner – Kneuss 6-11, 13-11, 10-12, 4-11
Manner – Wicks 5-11, 6-11, 7-11
Manner – Bove 11-4, 7-11, 7-11, 6-11
Averianov – van Acker 2-11, 3-11, 2-11
Averianov – Vitvar 7-11, 6-11, 11-13
28.9.2023
Kisapelit alkavat perjantaina. Suomalaiset lähtevät kisaan hyvillä mielin. Pieni kysymysmerkki on vain Aino Tapolan jalka, joka jouduttiin pikaisesti kipsaamaan torstaina.
– Nyt Aino on oikeasti kipsissä ja jo ennen pelejä, valmentaja Martti Autio naureskeli.
Tapola kohtaa perjantaina klo 11 Englannin Bethany Monksin ja klo 14 Saksan Janina Sommerin naisten ykkösluokassa. Kolmas peli odottaa lauantaina. Miesten vastaavassa luokassa Timo Natusen vastustajat perjantaina ovat Italian Federico Falco klo 10.30, Etelä-Korean Kim Hakjin klo 13.30 ja Argentiinan Guillermo Bustamante Sierra klo 17. Lauantaillekin jää vielä yksi peli.
– Omista odotuksista en nyt osaa sanoa paljon mitään. Mutta sen totesin, että hallissa on aika kylmä, Timo Natunen jutteli rauhallisesti.
Aaro Mäkelän (luokka 6) ensimmäinen vastustaja perjantaina klo 10 Ruotsin Michael Azulay ja klo 17 vastassa on Japanin Junki Itai. Samassa luokassa Markku Manner pelaa perjantaina peräti kolme peliä. Hän kohtaa klo 10.30 Sveitsin Valentin Kneussin, klo 13.30 Englannin Jacob Wicksin ja klo 17 Italian Marco Boven. Luokassa 11 Timo Averianovilla on klo 10.30 vastassa Belgian Florian van Acker ja klo 16 Tsekin Ondrej Vitvar.