Kaikki kirjoittajan Heikki Kiiskinen artikkelit

Yhteenveto SPTL:n hallituksen kokouksesta 1.6.

Liittohallituksen tämän vuoden viides kokousta oli maanantaina 1.6. Hallitus keskusteli kokouksessaan erityisesti liiton taloustilanteesta, jäsenseurojen toiminnan tukemisen kehittämisprojektista ja erityisesti Ruskeasuolla jatkuvasta ei-hyväksyttävästä käytöksestä. Hallitus myös kuuli toiminnanjohtajalta lyhyen tilannekatsauksen JEM28- hakuprosessin tilanteesta.

Liiton taloustilanteen osalta todettiin sen tilinpäätöksen tuloksen olleen viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä noin -170 000 € ja kuluvan vuoden tuloksen arvioidaan olevan niin ikään tappiollisen. Hallitus kävikin läpi taloustilanteen vakauttamiskeinoja, joista yksi on liiton työntekijämäärän ja toimenkuvien tarkastelu.

Toiminnanjohtaja on työstänyt kevään aikana näkemystä, kuinka liitto voi tukea sen jäsenseurojen toimintaa voidaan aikaisempaa paremmin sekä selkiyttää sen ja seurojen välistä työnjakoa. Tämän kokonaisuuden käytännön jatkotoimien priorisoinnista hallitus päättää seuraavassa kokouksessaan elokuussa.

Erityisesti Ruskeasuolla kevään aikana jatkuneen ei-hyväksyttävän käytöksen hallitus kokee todella valitettavana jo pelkästään lajin maineen ja erityisesti junioripelaajien harjoittelurauhan näkökulmasta.

Keskusteluasioiden lisäksi hallitus päätti kokouksessaan

– hyväksyä Vuorelan Vimman jäsenhakemuksen.
– käynnistää keskustelun henkilöstömuutoksista.
– lähettää Petri Takkavuorelle kirjeen hänen ei-hyväksyttävästä käytöksestään.
– hylätä Kosken Kaiun valituksen sarjajaoston päätöksestä, joka koski heidän saamaansa sakkoa Mestaruussarjan järjestelyistä.

Hallituksen seuraava kokous järjestetään 10.8.

Mika Pyykkö
puheenjohtaja

 

WTT Youth Contender Sandefjord ja Helsingborg 2026

Kamilla Kadar pelasi upeasti hopealle

Suomesta on useampi junioripelaaja mukana kesäkuun alussa Norjan Sandefjordissa ja Ruotsin Helsingborgissa järjestettävissä WTT Youth Contender -kisoissa. Valmennuksesta reissussa vastaa Mattias Bergkvist.

4.-7.6.2026 Helsingborg, Ruotsi

U19: Lassi Lehtola yhdellä voitolla ja yhdellä tappiolla lohkokakkosena sunnuntaina pelattavaan 32 pelaajan pääkaavioon, jonka ensimmäisellä kierroksella 1-3 tappio tanskalaispelaajalle
U17: Jimi Koivumäki yhdellä voitolla ja yhdellä tappiolla pääkaavioon, jonka ensimmäisellä kierroksella (R32) 1-3 tappio ranskalaispelaajalle
U15: Jimi Koivumäki (0-2), Max Takkavuori (1-2), Joel Koivumäki (0-2), Kamilla Kadar (0-2): suomalaiskvartetin kaksinpelit päättyivät alkulohkoon. Jimille ja Kamillalle voitto sekanelinpelin R32:lla ja tappio R16:lla.
U13: Kamilla Kadar kolmella voitolla lohkoykkösenä perjantain välieriin, joissa 3-1 voitto ruotsalaispelaajasta, loppuottelussa 1-3 tappio ranskalaispelaajalle – Kamillalle siis upeasti U13-luokan WTT-hopeaa! Max Takkavuori kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla lohkokakkosena perjantain puolivälieriin, joissa 1-3 tappio ruotsalaispelaajalle. Joel Koivumäen pelit päättyivät kolmen tappion myötä lohkovaiheeseen. 

Seurantalinkit

Ruotsin kisan ohjelma ja tulokset (akaero 1 h)

Livestream T1 ja T2

Kuvagalleria


30.5.-2.6.2026 Sandefjord, Norja

U19: Lassi Lehtola yhdellä voitolla ja yhdellä tappiolla lohkokakkosena pääkaavioon, jonka ensimmäisellä kierroksella (R32)  1-3 tappio Ruotsin Peter Alestedtille.
U17: Jimi Koivumäki eteni kakkosena alkulohkosta pääkaavioon ja siellä 16 parhaan joukkoon. Kaikki voitot tulivat norjalaispelaajista, tappio ranskalaiselle.
U15: Jimi Koivumäki parinaan Qatarin Rokaia Elbaz selviytyivät sekanelinpelin loppuotteluun. Siinä ruotsalaispari oli 3-0 (11-3, 16-14, 11-7) vahvempi. Kaksinpeleissä Jimi selviytyi yhdellä voitolla ja yhdellä tappiolla lohkokakkosena pääkaavioon, jonka ensimmäisellä kierroksella 1-3 tappio Norjan Saacid Abdille.

Kisareissu jatkuu torstaista sunnuntaihin Ruotsin Helsingborgissa pelattavaan vastaavaan kisaan, jonne Suomesta matkustavat myös Max Takkavuori, Joel Koivumäki ja Kamilla Kadar.

Seurantalinkit

Norjan kisan ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

Livestream

Kuvagalleria

 

Pingispelaajien golfkilpailut 27.6.2026

Perinteiset pingispelaajien golfin SM-kilpailut järjestetään Nordcenter Golfissa lauantaina 27.6.2026 alkaen kello 9.40.

Pelattava kenttä: Benz. Osallistumisoikeus kaikilla, jotka ovat pelanneet, pelaavat tai kenties aikovat pelata pingistä. Pelimuotoja kaksi: Lyöntipeli ja PB-luokka. Osallistuminen vapaavalintaisesti jompaan kumpaan. Muistakaa ilmoittaa, kumpaanko osallistutte. Pelimaksu 55,00 €.

Ilmoittautumiset 18.6.2025 mennessä: Jani Kokkonen, jakokkonen@hotmail.com, 0503710166.

Tervetuloa Nordcenteriin!

 

Maajoukkuevalintoja junioreiden NETU:un ja EM-kisoihin

Juho Kahlos varasijalta U21 EM-kisoihin

Maajoukkuevalmentajat Mattias Bergkvist ja Mika Räsänen ovat nimenneet Suomen edustajat kesän 2026 junioreiden Pohjois-Euroopan eli NETU:n mestaruuskisoihin sekä junioreiden (U15-U21) EM-kilpailuihin.

U21 EM-kilpailut 17.-21.6. Cluj-Napoca, Romania

  • miehet: Lassi Lehtola, Juho Kahlos*
  • naiset: Maria Girlea
  • valmentaja: Mattias Bergkvist

*Edit 31.5. Juho Kahlos pääsi kisoihin varasijalta.

Junioreiden NETU 26.-28.6. Rakvere, Viro

  • U19-pojat: Lassi Lehtola, Leon Viherlaiho, Yuri Afanassiev
  • U15-pojat: Jimi Koivumäki, Eetu Mäkelä, Joel Koivumäki
  • U19-tytöt: Mia Kellow
  • U15-tytöt*: Kamilla Kadar, Viola Saarto
  • valmentajat: Mattias Bergkvist ja Mika Räsänen

*Jiali Lu on kesän Kiinassa, joten hän ei pysty osallistumaan NETU:un.

Junioreiden EM-kilpailut 10.-19.7. Gondomar, Portugali

  • U19-pojat: Lassi Lehtola, Leon Viherlaiho, Yuri Afanassiev
  • U15-pojat: Jimi Koivumäki, Eetu Mäkelä
  • valmentaja: Mattias Bergkvist

 

Puolan Lotto Superliga 2025–26

Oláhin kausi päättyi välierätappioon

Puolan pääsarjan eli Lotto Superliigan neljän joukkueen lopputurnaus pelataan 30.-31.5. Benedek Oláhin edustaman Balta AZS AWFiS Gdańskin kausi päättyi lauantaina 1-3 välierätappioon The PLUGiN ASTS Olimpia Grudziądzinia vastaan.

Oláhin kauden viimeinen peli Puolassa päättyi 1-3 tappioon Vladislav Ursua vastaan, koko kauden ottelusuhdeeksi Pena takoi 12 voittoa ja 9 tappiota.

Olimpian riveissä kauden aikana esiintynyt Alex Naumi ei ole mukana mitalijahdissa, sillä hänelle ei kertynyt runkosarjassa lopputurnaukseen oikeuttavaa määrää otteluita.

Loppuottelu su 31.5. klo 13.00

ORLEN Bogoria Grodzisk Mazowiecki (1) – The PLUGiN ASTS Olimpia Grudziądz (3)

Puolan Lotto Superliigan seurantalinkkejä

Sarjasivusto

Livestream


Välierät lauantaina 30.5.

ORLEN Bogoria Grodzisk Mazowiecki (1) – KS Dekorglass Działdowo (4) 3-2

Balta AZS AWFiS Gdańsk (2) – The PLUGiN ASTS Olimpia Grudziądz (3) 1-3

Vladislav Ursu – Benedek Olah 3-1 (11-9, 6-11, 11-7, 11-8)


12.4. Balta AZS AWFiS Gdańsk – TTS Polonia Bytom 3-1

Benedek Olah – Lubomir Jancarik 2-3 (9-11, 2-11, 12-14, 8-11, 4-6)
Benedek Olah – Tomas Lakatos 3-1 (11-7, 8-11, 11-9, 11-4)

Benedek Oláhin edustama Balta eteni runkosarjan kakkosen amitalipeleihin. Oláhin runkosarjan ottelusuhde on 13-9.

30.-31.5. Final fourin välieräparit

ORLEN Bogoria Grodzisk Mazowiecki – KS Dekorglass Działdowo
Balta AZS AWFiS Gdańsk – The PLUGiN ASTS Olimpia Grudziądz

ASTS Olimpiaa edustava Alex Naumi (ottelusuhde 1-4) ei näillä näkymin pelaa enää tällä kaudella Puolassa, vaan keskittyy Ruotsin Pingisliganin mitalipeleihin. 


9.4. Trefl Zamość – Balta AZS AWFiS Gdańsk 2-3

Amirreza Abbasi – Benedek Olah 0-3 (10-12, 8-11, 5-11)
Viktor Brodd – Benedek Olah 2-3 (3-11, 8-11, 13-11, 14-12, 2-6)

Ennen runkosarjan viimeistä kierrosta Benedek Oláhin edustama Balta on sarjataulukossa toisena ja Alex Naumin joukkue ASTS Olimpia kolmantena. Neljä parasta etenee välieriin. Naumi keskittyy loppukauden ajan Ruotsin Pingisliganin mitalipeleihin, eikä pelaa enää Puolassa. Oláhin ottelusuhde on tällä kaudella 12-8, Naumin 1-4. Oláh valmistautuu 12.4. päättyvälle runkosarjan viimeiselle kierrokselle kuuden ottelun voittoputkessa.


6.4. Balta AZS AWFiS Gdańsk – SBR Dojlidy Białystok 3-1

Benedek Olah – Piotr Michalski 3-0 (11-5, 11-4, 11-6)
Benedek Olah – Patryk Chojnowski 3-1 (11-5, 12-10, 11-8)

Voitto nosti Baltan sarjassa toiseksi, kun runkosarjaa on jäljellä kaksi kierrosta. Benedek Oláhin ottelusuhde on tällä kaudella 10-8, Alex Naumin 1-4. Runkosarja jatkuu altan osalta 9. huhtikuuta.


30.3. KS Villa Verde Olesno – The PLUGiN ASTS Olimpia Grudziądz 1-3

Andrei Putuntica – Alex Wihelm Naumi 3-0 (11-6, 11-8, 11-4)
Daniel Lis – Alex Wihelm Naumi 1-3 (7-11, 11-3, 7-11, 5-11)

Alex Naumin edustama ASTS Olimpia jatkaa sarjassa toisena, Benedek Oláhin Balta Gdansk puolestaan yhden ottelun vähemmän pelanneena neljäntenä eli viimeisellä pudotuspelipaikalla. Kausi jatkuu Baltan osalta 6.4. Olimpia pelaa seuraavan kerran 10.4. Oláhin ottelusuhde on tällä kaudella 8-8, Naumin 1-4.

 


Gdansk piti paikkansa sarjakakkosena –
Penalle komeat voitot viisieräisistä

13.3.2026 The PLUGiN ASTS Olimpia Grudziądz – Balta AZS AWFiS Gdańsk 2-3

Vladislav Ursu – Benedek Oláh 2-3
Rafal Formela – Benedel Oláh 2-3

Gdansk säilytti paikkansa sarjataulukon kakkosena, kun runkosarjaa on pelaamatta kolme kierrosta. Kausi jatkuu 28.3. Oláhin kaksinpelien ottelusuhde tällä kaudella on 8-8. Pena tekee tällä viikolla pikavisiitin Eurooppaan. Henkilökohtaiset SM-kisat jäävät tänä keväänä väliin, sillä samaan aikaan ratkotaan Yhdysvaltojen Majorliigassa viimeisiä pudotuspelipaikkoja.


Gdansk nousi sarjakolmoseksi

8.3.2026 Balta AZS AWFiS Gdańsk – Bank Spółdzielczy Orlicz 1924 Suchedniów 3-0

Benedek Oláh ei ollut mukana viikonlopun kierroksilla, sillä hän pelasi samaan aikaan Yhdysvaltojen Majorliigaa. Gdansk nousi sarjassa kolmanneksi, kun runkosarjaa on jäljellä neljä kierrosta. Oláhin kaksinpelien ottelusuhde tällä kaudella on 6-8. Gdanskin kausi jatkuu 13. maaliskuuta.

6.3.2026 Balta AZS AWFiS Gdańsk – KS Villa Verde Olesno 3-2

Benedek Oláh ei ole mukana viikonlopun kierroksilla, sillä hän pelaa samaan aikaan Yhdysvaltojen Majorliigaa. Perjantain pelien jälkeen Gdansk on sarjassa viidentenä tasapisteissä neljännen kanssa. Kausi jatkuu jo sunnuntaina kotiottelulla. Oláhin kauden kaksinpelien ottelusuhde on 6-8.


Gdansk piti luovutuksella nelossijansa

2.3.2026 Balta AZS AWFiS Gdańsk – TTcup.com Polonia Wąchock 3-0 (luovutus)

Gdansk on kymmenellä voitolla ja kuudella tappiolla sarjassa neljäntenä eli viimeisellä pudotuspelipaikalla. Runkosarjaa on jäljellä vielä kuusi kierrosta. Gdanskin kausi jatkuu perjantaina 6.3. kotiottelulla KS Villa Verde Olesnoa vastaan. Benedek Oláhin kauden kaksinpelien ottelusuhde on 6-8.


Sarjajohtaja tyly vieras Gdanskille

8.2.2026 Balta AZS AWFiS Gdańsk – ORLEN Bogoria Grodzisk Mazowiecki 0-3

Benedek Olah – Marek Badowski 0-3 (13-15, 6-11, 4-11)

Grodzisk Mazowiecki (13-2) johtaa sarjaa. Eroa neljäntenä olevaan Gdanskiin (9-6) on 12 pistettä. Benedek Oláhin kauden kaksinpelien ottelusuhde on 6-8. Baltan kausi jatkuu maaliskuussa. Ennen sitä Oláh pelaa Yhdysvaltojen Major liigaa.


1.2.2026 KS Dekorglass Działdowo – Balta AZS AWFiS Gdańsk 3-0

Jakub Dyjas – Benedek Olah 3-0 (14-12, 11-7, 11-5)

Tappiosta huolimatta Balta säilytti sijoituksensa sarjakakkosena. Benedek Oláhin tämän kauden kaksinpelien ottelusuhde on 6-7. Baltan pelit jatkuvat sunnuntaina 8. helmikuuta kotona sarjakärki Bogoriaa vastaan.


Naumin voittotili vielä avaamatta

10.1. Akademia Zamojska Trefl Zamość – The PLUGiN ASTS Olimpia Grudziądz 2-3

Amirreza Abbasi – Alex Wihelm Naumi 3-0 (11-9, 11-9, 11-6)

ASTS Olimpia on nyt sarjassa neljäntenä. Alex Naumin kaksinpelien ottelusuhde tällä kaudella on 0-3. Pelit Puolan liigassa jatkuvat helmikuussa.


Pena palasi voittokantaan Puolan liigassa

9.1.2026 Balta AZS AWFiS Gdańsk – KTS Gliwice 3-0

Benedek Olah – Jarosław Tomicki 3-0 (11-9, 11-3, 14-12)

Balta vahvisti asemaansa sarjakakkosena. Benedel Oláhin kaksinpelien ottelusuhde tällä kaudella on 6-6. Baltan kausi jatkuu1. helmikuuta.


Alex Naumilla tuplapeliviikko Puolassa

8.1.2026 SBR Dojlidy Białystok – The PLUGiN ASTS Olimpia Grudziądz 2-3

Patryk Chojnowski – Alex Wihelm Naumi 3-0 (11-7, 11-8, 11-9)

Voitolla ASTS Olimpia nousi sarjassa kolmanneksi. Alex Naumin kaksinpelien ottelusuhde tällä kaudella on 0-2. Joukkueen seuraava ottelu on lauantaina vieraisssa Akademia Zamojska Trefl Zamośćia vastaan.


Gdansk aloitti vuoden voitolla –
Penalle kaksi niukkaa tappiota

6.1.2026 Energa Manekin Toruń – Balta AZS AWFiS Gdańsk 2-3

Dimitrije Levajac – Benedek Oláh 3-1 (5-11, 11-8, 12-10, 13-11)
Lubomir Pistej – Benedek Oláh 3-2 (14-12, 8-11 12-10, 8-11, 6-3)

Gdansk jatkaa sarjassa toisena saldonaan kahdeksan voittoa ja neljä tappiota. Benedek Oláhin kaksinoelien ottelusuhde on 5-6. Gdanskin kausi jatkuu perjantaina 9. tammikuuta vierasottelulla KS Dekorglass Działdowoa vastaan.


Gdansk lähtee joulutauolle sarjakakkosena

14.12.2025 TTS Polonia Bytom – Balta AZS AWFiS Gdańsk 3-2

Lubomir Jancarik – Benedek Olah 3-2 (8-11, 11-8, 9-11, 11-8, 6-4)
Tomas Lakatos – Benedek Olah 3-2 (11-9, 12-10, 10-12, 10-12, 6-4)

Gdanks lähtee joulutauolle sarjakakkosena saldonaan seitsemän voittoa ja neljä tappiota. Benedek Oláhin kaksinpelien ottelusuhde syyskaudella on 5-4, The Plugin ASTS Olimpiaa edustavan Alex Naumin puolestaan 0-1. Pelit jatkuvat 6. tammikuuta.


12.12.2025 Balta AZS AWFiS Gdańsk – Akademia Zamojska Trefl Zamość 3-1

Benedek Olah – Amirreza Abbasi 3-2 (8-11, 7-11, 12-10, 11-5, 6-2)

Balta jatkaa sarjassa toisena saldonaan seitsemän voittoa ja kolme tappiota. Penan ottelusuhde on 4-3.


4.11.2025

Benedek Oláhilla jää marraskuussa päällekkäisyyksien vuoksi viisi Puolan Lotto Superliigan ottelua väliin. Samaan aikaan hän pelaa Yhdysvaltojen pääsarjaa Princeton Revolutionin riveissä. Major Leaguen nettisivuille pääset tästä linkistä.


14.9.2025 Dartom Bogoria Grodzisk Mazowiecki – Balta AZS AWFiS Gdańsk 3-1

Takuya Jin – Benedek Olah 3-1 (11-4, 11-4, 8-11, 11-9)
Marek Badowski – Benedek Olah 3-1 (11-3, 11-3, 9-11, 11-4)

Gdanskilla on neljästä ottelusta kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Benedek Oláhin ottelusuhde on 3-3. Kausi jatkuu lokakuun lopussa EM-joukkuekisojen jälkeen.

14.9.2025 Energa Manekin Toruń – ASTS Olimpia Grudziądz 2-3

Hwan Bae – Alex Wihelm Naumi 3-2 (11-4, 8-11, 6-11, 11-6, 6-3)

Ottelu oli Naumille kauden ensimmäinen Puolassa ja joukkueelle kauden ensimmäinen voitto kolmen tappion jälkeen.


12.9. Balta AZS AWFiS Gdańsk – KS Dekorglass Działdowo 1-3

Benedek Oláh – Jakub Dyjas 3-2 (13-11, 2-11, 11-8, 8-11, 6-1)

Gdanskin Kim Taehyun joutui luovuttamaan toisen ottelunsa loukkaantumisen vuoksi. Joukkueella on nyt kolmesta ottelusta kaksi voittoa. Benedek Oláhin ottelusuhde on 3-1. Sunnuntaina 14.9. Gdansk matkustaa Dartom Bogoria Grodzisk Mazowieckin vieraaksi. Myös Alex Naumi pelaa sunnuntaina Puolassa, kun ASTS Olimpia kohtaa vieraissa Energa Manekin Toruńin.

”Vaihtelevalla pelillä tuli itselle hyvä voitto, mutta harmillisesti joukkue hävisi. Kauden alku on ollut kuitenkin ihan onnistunut.”


Benedek Oláh avasi kauden kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla

7.9.2025 KTS Gliwice – Balta AZS AWFiS Gdańsk 1-3

Grzegorz Felkel – Benedek Olah 3-1 (11-7, 11-7, 14-16, 11-8)

Avausviikonlopun jälkeen Gdanskilla plakkarissa kaksi voittoa. Benedek Oláhin ottelusuhde on 2-1. Sarja jatkuu perjantaina 12.9. kotiottelulla KS Dekorglass Działdowoa vastaan.


5.9.2025 Balta AZS AWFiS Gdańsk – Energa Manekin Toruń 3-1

Benedek Oláh – Konrad Kulpa 3-1 (11-8, 11-8, 7-11, 13-11)
Benedek Oláh – Lubomir Pistej 3-2 (9-11, 11-6, 7-11, 11-9, 6-5)

”Ekat kunnon pelit pitkään aikaan. Pistej’tä vastaan vihdoin onnistuin tekemään automaattisesti oiketa asioita ja peli alkoi rullata entiseen malliin. Pakkoyrittämisellä siitä ei tule yhtään mitään.”


Penan kausi käyntiin perjantaina

Benedek Oláh aloittaa toisen kautensa Puolan pääsarjassa perjantaina 5. syyskuuta, kun ”Penan” edustama Balta AZS AWFiS Gdansk kohtaa kotona Energa Manekin Torunin. Viime kaudella Gdansk oli sarjassa pronssilla, Torun puolestaan kymmenes.

Myös Alex Naumi jatkaa Puolan pääsarjassa ASTS Olimpian riveissä, mutta ei ole kaikissa peleissä mukana. Naumin ”päätyönantaja” on Ruotsin Pingisliganin hallitseva mestari Eslövs AI BTK.

Puolan Lotto Superliigan seurantalinkkejä

Sarjasivusto

Livestream

Baltan joukkue kaudella 2025-26

  • Diogo Carvalho, POR (WR352)
  • Piotr Ferenc, POL
  • Kim Taehyun, MLT (WR89)
  • Kamil Kostyk, POL
  • Jakub Krawczyk, POL
  • Szymon Malicki, POL
  • Benedek Oláh, FIN (WR166)
  • Maksymilian Alot, POL
  • Robert Gardos, AUT (WR187)
  • Amimahdi Keshavarzi, IRI (WR310)
  • Edward Ly, CAN (WR110)
  • Passara Pattaratorn, THA

Suluissa pelaajan sijoitus ITTF:n maailmanrankingissa 2.9.2025.

 

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

Henkilön KS AZS AWFiS Gdańsk Tenis Stołowy (@azs_awfis_gdansk_tenis_stolowy) jakama julkaisu

Kuva: Lotto Superliga Tomasz Zasinski / tomaszzasinski.com

 

Special Olympics Sports Festival 29.-31.5.2026

Averjanoville hopeaa ja pronssia Tanskasta

Timo Arverjanov pelasi komeasti kaksinpelin hopealle Tanskan Roskildessa järjesteyssä Special Olympics Sports Festival -kisassa. Kisareissun täydensi nelinpelin pronssimitali. Isot onnittelut Timolle ja taustatiimille!

Tulokset


Timo Averjanov edustaa Suomea 29.-31.5.2026 Tanskan Roskildessa järjestettävässä Special Olympics Sports Festival -monilajitapahtumassa.

Averjanov osallistuu Tanskan kilpailuihin jo kolmatta kertaa. Timoa valmentaa vantaalainen Julius Muinonen. Avustajaksi mukaan reissuun lähtee Petr Averjanov.

– Odotan tätä aika paljon. Olen saanut pari vuotta sitten jo kaksi kultamitalia näistä samoista kisoista. Voi tulla hyvä taisto, varsinainen trillerishow. Kohti Tanskaa, tulevaisuus odottaa, Timo ennakoi Paralympiakomitean tiedotteessa.

 

European Youth Series 21.-25.5.2026 Albufeira, Portugali

Jimi Koivumäelle U15-hopeaa ja -pronssia

”Nämä ovat myös fyysisesti raskaita turnauksia, mutta kehittävät pelaajia, kun hallilla ollaan maila kädessä monta tuntia päivässä.”

Suomesta oli mukana kuuden pelaajan joukkue Portugalin Albufeirassa järjestetyssä ETTU:n European Youth Series -kisassa. Valmennuksesta vastasivat Mika Räsänen ja Matias Ojala.

Pojat: Jimi Koivumäki, Eetu Mäkelä, Hai Nguyen, Joel Koivumäki
Tytöt: Kamilla Kadar, Jiali Lu

Valmentaja Mika Räsäsen yhteenveto Portugalin kisaviikosta: ”Jimiltä erittäin hyvä kisa. Peli oli korkealla tasolla koko turnauksen ajan ja otteet palkittiin hienolla finaalipaikalla kaksinpelissä sekä pronssilla sekanelinpelissä belgialaisen parin kanssa. Joelin kaksinpelin pääkaaviopaikat kaksinpelissä olivat myös mukavia suorituksia. Muutenkin Joelin peli oli pääosin pirteää ja eteenpäin on menty. Kamillalla tiukka pelirupeama näkyi kisassa ehkä pienenä alavireisyytenä, kun ennen kisaa oli jo viikon kovatasoinen ETTU-leiri alla. Kuitenkin yksittäisiä erittäin hyviä pelejä ja mm. uran tähän mennessä kovin voitto, kun U15-luokassa kaatui luokan kakkossijoitettu ja ETTU:n U15-rankingin sijalla 10 oleva tshekkiläinen pelaaja. Eetu, Jiali ja Hai pääsivät voittojen makuun ja enemmänkin oli kisasta tarjolla, kun useampi tiukka ottelu kääntyi vastustajalle. Kokonaisuutena pelaajat saivat jälleen todella paljon kovatasoisia otteluita muita omanikäisiä pelaajia vastaan. Turnaukset ovat suomalaisille pelaajille todella tärkeäitä monestakin syystä. Kotimaassa taso ei ole riittävän laaja, jotta kovia junioripelejä pääsisi pelaamaan tarpeeksi. Junioripelit ovat luonteeltaan erilaisia kuin kotimaan ratingluokkien ottelut. Samalla näissä kisoissa pääsee mittaamaan omaa tasoaan muiden maiden pelaajia vastaan ja valmennuksellisesti iso asia on nähdä vertailua ja kehityskohteita kotimaan ja muiden maiden pelaajien ja pingiskulttuurin välillä. Tiukkoja pelipäiviä aamusta iltaan – nämä ovat myös fyysisesti raskaita turnauksia, mutta kehittävät pelaajia, kun hallilla ollaan maila kädessä monta tuntia päivässä.”

Kaksinpelien suomalaissijoitukset (alkulohkojen kaksi parasta A-finaaleihin)

U15B: Jimi Koivumäelle hopeaa. Loppuottelussa Saksan Phong Tien Nghia (U15 ETTU-ranking #22) oli 3-0 (11-8, 11-4, 11-5) vahvempi, välierissä Jimi (#16) voitti Saksan Jonathan Kraftin (#88) 3-1. Joel Koivmäki A-finaalien R64, Hai Nguyen B-finaalien QF, Eetu Mäkelä B-finaalien R32.

U15G: Kamilla Kadar B-finaalien QF, Jiali Lu B-finaalien R16.

U13B: Joel Koivumäki A-finaalien R32.

U13G: Kamilla Kadar B-finaalien QF, Jialu Lu B-finaalien R16.

Sekanelinpelien suomalaissijoitukset

U15XD: Jimi Koivumäki / Temperance Tang (BEL) etenivät välieriin, joissa 1-3 -tappio tshekkiläisparille, Eetu Mäkelä / Jiali Lu R32.

U13XD: Joel Koivumäki / Kamilla Kadar R16

Joukkuekilpailuiden suomalaissijoitukset

U15B: 10. Suomi 1, 14. Suomi/Saksa (yhteensä 16 joukkuetta)
U13B: 9. Tanska/Suomi (yhteensä 14 joukkuetta)
U13G: 9. Suomi (yhteensä 9 joukkuetta)

Seurantalinkit

Ohjelma ja tulokset (aikaero 2 h)

Livestream T1

Kuvagalleria

 

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

Henkilön European Table Tennis Union (@ettu_official) jakama julkaisu

 

Seurawebinaarit keväällä 2026

Invitation in English below in this article.

Pöytätennisliitto järjestää kevään 2026 aikana kolme seurawebinaaria. Sisällöt sopivat erityisen hyvin seurojen vetäjille, vapaaehtoisille ja valmentajille, mutta myös kaikki pelaajat ovat tervetulleita.

Kahdesta ensimmäisestä seurawebinaareista tehdään tallenne, joka tulee katsottavaksi liiton YouTube-kanavalle. Some-koulutuksesta tallennetta ei tule, koska webinaarista toivotaan erittäin vuorovaikutteista. Toivomme mahdollisimman runsasta osanottoa kaikkiin webinaareihin. Tulemalla paikalle voit esittää kysymyksiä vieraille suullisesti tai tekstimuodossa. Myös vieraillemme on mukavampaa, mitä enemmän ihmisiä on paikalla. Tervetuloa linjoille!

Seurawebinaari 3: Kuinka kehittää seuran somea?
Aika: Ti 26.5. klo 16-18
Vierailija: Anna Fågel, liiton sisällöntuottaja
Sisältö: Sosiaalisen median koulutus seuroille. Koulutuksessa käydään läpi somen perusteita ja keskustellaan yhdessä siitä, miten seurojen sosiaalisen median kanavia voi kehittää.


Seurawebinaari 1: Uusi IT-järjestelmä
Aika: Ke 22.4. klo 16-17
Vierailija: Markus Annuk, Sport Software

Sisältö: Liiton toiminnanjohtaja Henri Pelkonen esittelee webinaarin aluksi taustat liittohallituksen ehdotukselle siirtyä uuteen IT-järjestelmään. Järjestelmästä vastaavan virolaisen Sport Softwaren omistaja Markus Annuk esittelee sen jälkeen järjestelmää ja vastaa kysymyksiin.

Henrin esitys

Webinaarin tallenne


Seurawebinaari 2: Miten Borussia Düsseldorfista tuli Euroopan merkittävin pingisseura?
Aika: Ma 4.5. klo 16-17
Vierailija: Andreas Preuß, Borussia Düsseldorfin johtaja

Sisältö: Saksassa on 540 000 pöytätenniksen seurapelaajaa ja noin 10 000 seuraa. Meillä on suuri ilo saada vieraaksi Saksan suurimman seuran johtaja Andreas Preuß, ”Mister Borussia Düsseldorf”. Hän on ollut Borussian mukana koko matkan aina 1980-luvun vaatimattomasta alle 100 jäsenen hajanaisesta porukasta kenties koko Euroopan merkittävimmäksi pingisseuraksi. Hän kertoo seuran tarinan ja vastaa avoimesti kaikkiin kysymyksiin. Esityskielenä on englanti. Tämä kannattaa tulla kuulemaan livenä!
Seuran nettisivut: https://www.borussia-duesseldorf.com/en

Webinaarin tallenne


Club webinars spring 2026

Finnish Table Tennis Association (FTTA) will host three club webinars during spring 2026. The content is especially relevant for club leaders, volunteers, and coaches, but all players are warmly welcome.

Recordings will be made of the first two webinars and will be available on the FTTA YouTube channel. The social media workshop will not be recorded, as it is intended to be highly interactive. We hope to see as many participants as possible in all webinars. By joining, you can ask questions to the guests either verbally or in writing. A larger audience also makes the experience more enjoyable for our guests. Welcome to join us!

Club Webinar 3: How to Develop a Club’s social media
Time: Tue 26 May at 16:00–18:00
Guest: Anna Fågel, FTTA Social Media Specialist

Content: A social media workshop for clubs. The session will cover the basics of social media and include a collaborative discussion on how clubs can develop and improve their social media channels.


Club Webinar 1: New IT System
Time: Wed 22 April at 16:00–17:00
Guest: Markus Annuk, Sport Software

Content: The webinar will begin with the FTTA Executive Director, Henri Pelkonen, presenting the background to the board’s proposal to transition to a new IT system. Markus Annuk, owner of the Estonian company Sport Software responsible for the system, will then introduce the system and answer questions.


Club Webinar 2: How did Borussia Düsseldorf become Europe’s leading table tennis club?
Time: Mon 4 May at 16:00–17:00
Guest: Andreas Preuß, Director of Borussia Düsseldorf

Content: In Germany, there are 540,000 registered table tennis club players and around 10,000 clubs. We are delighted to welcome Andreas Preuß, ”Mister Borussia Düsseldorf”. He has been part of Borussia’s journey from a modest and scattered group of fewer than 100 members in the 1980s to what is now arguably the most prominent table tennis club in Europe. He will share the club’s story and answer all questions openly. The presentation will be in English. This is definitely worth attending live!
Club website: https://www.borussia-duesseldorf.com/en

 

Kevään kolmas aikuisleiri 30.-31.5. Espoon Tuulimäessä

Suomen Pöytätennisliitto järjestää kevään aikana kolme erillistä viikonloppuleiriä aikuispelaajille. Valmennuksesta vastaavat PT Espoon mestaruussarjapelaaja Lauri Hakaste sekä SPTL:n kenttäpäällikkö Taneli Keinonen.

AIKUISLEIRIT ESPOOSSA KEVÄÄLLÄ 2026

Paikka: Tuulimäen pöytätennissali

Valmentajat: Lauri Hakaste ja Taneli Keinonen

Ajankohdat:

  • 14.-15.3.
  • 18.-19.4.
  • 30.-31.5.

Hinta: 80 € / viikonloppu. Sisältää 4 x 2 h ohjatun harjoittelun. Viikonloppuun otetaan enintään 24 pelaajaa. Pelaajat jaetaan kahteen ryhmään ratingtason perusteella. Jos pelaajia on 12 tai vähemmän niin harjoittelu tapahtuu yhdessä ryhmässä. Minimimäärä osallistujia on 8 / viikonloppu.

Ryhmä 1 harjoitusajat: 9-11 ja 12-14
Ryhmä 2 harjoitusajat: 14-16 ja 17-19
Jos vain yksi ryhmä niin ajat: 10-12 ja 13-15

Ilmoittautumiset viikkoa ennen leiriä tästä linkistä.

Tiedustelut.
Taneli Keinonen
taneli.keinonen@sptl.fi tai 0505285861

Kutsu pdf:nä: Aikuisleiri kevät 2026