Kaikki kirjoittajan Teemu Oinas artikkelit

OPT-86 Joulukilpailut 20.12.2025 (B) – tulokset ja raportti

Lopulta 43 pelaajaa kokoontui pelaamaan OPT-86:n Joulukilpailuihin. Määrä on ihan kelvollinen, toki järjestäjä toivoi noin 50-60 pelaajan määrää. Ajankohta osoittautui ehkä hieman hankalaksi monelle, ymmärrettävistä syistä. Tunnelma hallilla oli oikein mukava ja joulunodotusta täynnä. Pöydillä pisteistä kuitenkin taisteltiin tuttuun tapaan. Palkinnoiksi olimme järjestäneet tuttujen tavarapalkintojen lisäksi pientä extraa pariin luokkaan ja lisäksi arvoimme yllätyspalkinnon kaikkien kilpailuissa pelanneiden kesken.

Kilpailuissa käytimme Seppo Hiltusen sanoin ”entisajan systeemiä” jossa peluutimme aamulla klo 10 neljä pooliluokkaa ja klo 12.30 toiset neljä pooliluokkaa. Cup-pelejä aloimme pelaamaan heti kun pystyi. Tämä systeemi teetti kilpailujohdolle enemmän kiirettä etenkin klo 14-15 mutta lopputuloksena saimme pelit pakettiin jo klo 16.30.  Niin sanotulla perinteisellä kahden ryhmän systeemillä pelit olisivat kestäneet noin pari tuntia pidempään. Hyvänä puolena oli myös se että pöydät pysyivät varsin hyvin täynnä koko päivän. Lopulta kävi myös ns. hyvä tuuri kun kukaan yksittäinen pelaaja ei pelannut finaaliin asti kahdessa luokassa.

3-4 pelaajan pooleissa jouduimme pelaamaan jonkun verran kolmen pooleja, R-850 luokassa peluutimme lisänä kolmen pelaajan consopoolin. Loppuajatuksena tähän systeemiin sanoisimme vielä sen että jos järjestäjä voisi aina siirtää pelaajia luokasta toiseen  ratingpisteiden perusteella joko niin, että alemmasta luokasta nostetaan paras pelaaja ylöspäin tai ylemmästä luokasta huonoin pelaaja  pudotetaan alaspäin. Nytkin teimme niin ja syynä oli se että halusimme mahdollisimman vähän kolmen pooleja ja maksimimäärän neljän pooleja. Toisaalta olisi myös aina hyvä jos pelaajat pelaisivat niin sanottuja omia luokkiaan eikä yliluokkia. Tähän systeemiin mahtuisi 3-4 pooleina ehkä jopa kolmaskin aloitusryhmä. Aloitus klo 9.30, 12.00 ja 14.30. Sitten cup-pelejä heti kun pystyy. Tätä voidaan pohtia jossakin kilpailussa, etenkin yksipäiväisessä semmoisessa.

Sitten tuloksiin. Koska poolit pelattiin kaikki ensin pois keskitytään raportissa luokkiin ns. ratingjärjestyksessä, ei aikajärjestyksessä. Miesten kaksinpeliin starttasi vaatimattomat kuusi pelaajaa. Taso oli kyllä kelpo hyvä, isäntäseuran Tomas Slesar oli keihäänkärkenä. A-pooli meni läpi ilman yllätyksiä, Marko Seppälä (OPT-86) tosin niisti poolissa erän Slesarilta. B-poolissa Lasse Vimpari (OPT-86) oli hyvällä pelipäällä napaten ykköspaikan Toni Ruokaselta (Snakes) 3-1 voitolla. Semifinaaleissa Slesar pisti Ruokasen nopeasti 3-0 nippuun mutta Seppälältä kesti moninkertaisesti kauemmin Vimparin niputtamisessa. Peli näytti jo menevän Vimparille 3-0 mutta perinteisesti peli sitten kääntyi ja viidennen jatkoilta Seppälä kaivoi ratkaisun pitkillä palloilla ja kärsivällisellä pelillä. Finaalissa Slesar näytti jo marssivan 3-0 voittoon mutta kolmannessa erässä kävi hairahdus ja peli lipsahti neljään erään, sieltä kuitenkin selkeä voitto Slesarilla.

Kuva: Miesten kaksinpelin palkitut, 1. Tomas Slesar (OPT-86), 2. Marko Seppälä (OPT-86), 3. Lasse Vimpari (OPT-86) ja Toni Ruokanen (Snakes)

R-2100 luokassa nähtiin mukavat 12 pelaajaa, luokka oli kilpailun toiseksi suurin. A-poolissa Konsta Niemelä (OPT-86) ryösti lohkovoiton Toni Ruokaselta viisieräisessä. B-poolissa kilpailun piristävä väriläiskä Vili Lauri (CC Sants) voitti sekä Lasse Vimparin että Mikael Bäckmanin (KoKu) ottaen lohkon ykköspaikan. Oulussa vierailemassa ollut Vili asuu Barcelonassa ja pelaa siellä aktiivisesti harrastesarjoissa pingistä. Järjestäjä saattoi tehdä pienen virhearvion Vilin tasosta etukäteen mutta ei kuitenkaan mitään aivan kohtuutonta semmoista. Lohkosta kakkosena jatkoon Vimpari joka kaatoi Bäckmanin viidennen jatkopalloilla. C-poolissa Luulajan nuori poika Yian Cai otti toisen jatkopaikan Marko Seppälän vanavedessä kaatamalla kokeneen ja hankalatyylisen Leif Cruukan todella puhtaasti erin 3-0. Kari Halavaara (OPT-86) piti Yiania tiukilla häviten viidennessä.

R-2100 kvartoissa Vimpari selvitti Yianin nopeasti erin 3-0, Ruokanen puolestaan voitti tiukemmassa pelissä Seppälän niin ikään 3-0. Semifinaaleissa jatkettiin samaan tahtiin 3-0 voitoilla. Vimpari ei antanut Niemelälle mahdollisuutta voittamalla jatkopalloerät ja Ruokanen käärmeili Laurin ulos finaalista. Finaalissa Vimpari oli valttia, 3-0 voitto.

Kuva: R-2100 palkitut, 1. Lasse Vimpari (OPT-86), 2. Toni Ruokanen (Snakes), 3. Vili Lauri (CC Sants) ja Konsta Niemelä (OPT-86)

R-1750 luokassa pelasi kahdeksan pelaajaa. A-poolissa Aapo Åvist (OPT-86) nappasi lohkon ykköspaikan Konsta Niemelältä 3-1 voitolla. B-poolissa Vili Lauri kellisti Leif Cruukan tiukasti erin 3-1 ja oli ykkönen, Cruuka kakkosena jatkoon. Semifinaaleissa Åvist pelasi hienosti ja voitti Cruukan selvästi 3-0. Lauri ja Niemelä puolestaan väänsivät pitkän kaavan mukaan viisieräisen jossa Lauri oli lopulta terävämpi. Finaali oli hyvää peliä, Åvistilla oli 2-1 eräjohto mutta Lauri kaivoi neljännen jatkopalloilta viidennen erän ja sieltä selvän voiton. Finaalissa oli paljon hyviä ja pitkiä palloja.

Kuva: R-1750 luokan palkitut, 1. Vili Lauri (CC Sants), 2. Aapo Åvist (OPT-86), 3. Konsta Niemelä (OPT-86). Toinen kolmonen Leif Cruuka sai palkintonsa aiemmin.

Kilpailun suurin luokka oli R-1500 ja tähän laitettiin myös kilpailun parhaat palkinnot. A-poolissa pelattiin hurjasti ristiin, lohkoykkönen oli sijoituksensa mukaisesti Vitali Trofimov (OPT-86) mutta hän kärsi tappion avauspelissä Toivo Määttälälle (YPTS). Kakkoseksi kiilasi nelospaikalta hienosti peliään parantanut Arina Bril (OPT-86). Arinalle yllätysvoitot viidennen jatkoilta Kaarlo Lampisesta (OPT-86) ja puhtaasti 3-0 Määttälästä. B-poolissa Emil Ranta (Ponsi) nappasi toisen jatkopaikan Dennis Trofimovilta aika selvällä 3-1 voitolla, Dennikselle Emilin pelityyli oli todella vaikea hanskattava. Lohkovoittoon Akseli Pitkänen (OPT-86). C-poolissa lohkoykköseksi kiilasi etenkin junioreille hankalatyylinen Tapio Tuuttila, joka on löytänyt uuden piristysruiskeen peliins entisvanhalla mailavalinnalla. Lohkosta kakkosena jatkoon Jiali Lu (OPT-86) joka lopulta joutui kuitenkin luovuttamaan päivän loput pelinsä flunssaisena. D-poolissa pelailtiin ristiin ja kahteen voittoon päättyi kolme pelaajaa. Ykkösenä jatkoon Pekka Mikkola (OPT-86) ja kakkosena Jukka-Pekka Salminen (OPT-86), kahdella voitolla karsiutui Alexandr Zashyvailo (Ponsi).

R-1500 kvartoissa Salminen pysäytti Tuuttilan erin 3-1.  Mikkola sai wo:n Lu:sta. Trofimov kaatoi Rannan ja Pitkänen Brilin. Semifinaaleissa oli tasaista. Trofimov voitti Mikkolan 3-1 ja Salminen Pitkäsen tiukassa viisieräisessä. Finaalissa nähtiin kovaa taistelua. Trofimoville voitto erin 3-2 ja mukava palkinto mukaan kotimatkalle.

Kuva: R-1500 luokan palkitut, 1. Vitali Trofimov (OPT-86), 2. Jukka-Pekka Salminen (OPT-86), 3. Akseli Pitkänen (OPT-86). Toinen kolmonen Pekka Mikkola (OPT-86) ehti poistua ennen palkintojenjakoa.

R-1250 luokassa pelasi kahdeksan pelaajaa. A-poolissa mentiin tuloksissa solmuun. Lohkoykköseksi nousi Virpi Sammalneva (OPT-86) joka voitti lohkon ykkössijoitetun Dennis Trofimovin (OPT-86) puhtaasti 3-0. Sammalneva puolestaan hävisi Juha Kääriäiselle (IPT-94) viisieräisen. Trofimoville voitot muista peleistä, Kääriäisestä 3-0 ja Aleksandr Zashyvailosta viidessä erässä. B-poolissa oltiin myös yllätystuulella. Arina Bril oli puhtaalla pelillä ykkönen ottaen pari ratingvoittoa kaatamalla Janne Rannan (Ponsi) 3-2 ja Toivo Määttälän 3-0. Brilien sisarusten välinen meni tällä kertaa Arinalle, tottakai viidessä erässä. Ristiin pelatuista peleistä kakkosena pelasi jatkoon Ranta. Semifinaaleissa Ranta voitti Sammalnevan 3-1 ja Trofimov Brilin huikeassa jännitysnäytelmässä viidennessä 11-9. Finaalissa Trofimov tykitti nopeaan tyyliin 3-0 voiton.

Kuva: R-1250 luokan palkitut, 1. Dennis Trofimov (OPT-86), 2. Janne Ranta (Ponsi), 3. Arina Bril (OPT-86) ja Virpi Sammalneva (OPT-86)

R-1000 luokassa pelattiin seitsemän pelaajan kesken, valitettavasti piti siis pelata kolmen pelaajan pooli. A-poolissa selkeän ykkösen Juha Kääriäisen takana väännettiin jatkopaikasta oikein kunnolla. Alex Liljekvist (Halex) osoittautui lopussa paremmaksi voittamalla viidennen 13-11 Ida Ylitervoa (OPT-86) vastaan. B-poolissa mentiin sopuisasti sijoitusten mukaan. Taisiia Bril (OPT-86) ykkönen ja Kaiho Ruokamo (OPT-86) kakkonen. Semifinaaleissa Kääriäinen väänsi Ruokamosta 3-1 voiton ja Bril voitti Liljekvistin 3-0. Finaalissa Kääriäisen näppyläpeli oli Taisiialle mahdotonta ymmärtää, selkeä 3-0.

Kuva: R-1000 luokan palkitut, 1. Juha Kääriäinen (IPT-94), 2. Taisiia Bril (OPT-86), 3. Alex Liljekvist (Halex) ja Kaiho Ruokamo (OPT-86)

Junioreiden max. 900-luokassa pelasi viisi pelaajaa. Magnus Nurkkala (OPT-86) oli luokan kuningas, tämä taisi olla Magnukselle jo ainakin kolmas junioriluokan voitto. Ihan helpolla se ei tullut koska ns. finaalissa kaatui Ella Seppälä (OPT-86) viidessä erässä.  Kolmanneksi pelasi Huuko Tenhunen (OPT-86). Neljäs ja viides olivat Miko Slesar ja Elsi Slesar joille molemmille voi luvata valoisaa tulevaisuutta lajissa. Molemmat ovat kehittyneet hurjasti syksyn aikana.

Junioreiden max. 900-luokan palkitut, 1. Magnus Nurkkala (OPT-86), 2. Ella Seppälä (OPT-86) ja 3. Huuko Tenhunen (OPT-86). Valitettavasti Miko ja Elsi Slesar kerkesivät karata paikalta ennen palkintojenjakoa.

R-850 luokassa mukana oli ikävä määrä yhdeksän pelaajaa. Pelit pelattiin kolmessa poolissa ja jatkosta pudonneille järjestettiin consopooli. A-poolissa Mika Raappana (KePts) oli ykkönen ja kakkoseksi pelasi Magnus Nurkkala joka voitti kolmanneksi sijoittuneen Jorma Ukkolan (OPT-86) tiukassa viisieräisessä. B-poolissa Kaiho Ruokamo pelasi ykkösenä jatkoon, kakkoseksi nousi Staffan Liljekvist (Halex) voittamalla viisieräisessä Antero Tervosen (OPT-86). Ruokamo voitti Tervosen viidennen jatkopalloilla joten tiukkaa oli. C-poolissa Alex Liljekvist otti lohkovoiton kolmospaikalta. Ida Ylitervo kakkoseksi. Tässäkin luokassa Liljekvist voitti Ylitervon ääritiukassa pelissä. 

R-850 kvartoissa Ylitervo oli 3-0 Staffan Liljekvistiä parempi. Alex Liljekvist puolestaan otti hienon 3-0 voiton Magnus Nurkkalasta. Semifinaaleissa Raappana voitti Ylitervon erin 3-1 ja Ruokamo tiukassa viisieräisessä Liljekvist nuoremman. Finaalissa Raappana vei voiton Kemiin erin 3-1.

Kuva: R-850 luokan palkitut, 1. Mika Raappana (KePts), 2. Kaiho Ruokamo (OPT-86), 3. Ida Ylitervo (OPT-86) ja Alex Liljekvist (Halex)

Kaikkien pelaajien kesken arvotun yllätyspalkinnon voitti Taisiia Bril. Tämän kuvan myötä hyvää Joulua kaikille kilpailuissamme käyneille pelaajille. Nähdään seuraavan kerran helmikuussa OPT-86:n 40-vuotisjuhlakilpailussa Terva-maljassa!


Kilpailut paketissa klo 16.30. Kiitos kaikille pelaajille ja taustajoukoille ja oikein Hyvää Joulua!

OPT-86 Joulukilpailujen tulokset: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=7341&KilpailuID=2540

R-850 conson tulokset ohessa erillisenä excel-tiedostona: OPT-86 Joulukisat 20.12.2025 R-850 conso

Palkintokuvat ilmestyvät lähiaikoina OPT-86 sosiaaliseen mediaan. Kilpailuraportti tulee vielä ennen Joulua.


Kilpailuihin tuli läjä jälki-ilmoittautumisia ja muutama peruminen. Lopullinen pelaajamäärä on 44 pelaajaa. Ovet avautuvat aamulla klo 8.30.

Kilpailujen arvontoja ja tuloksia voi seurata huomenna kilpailun aikana WebWelhosta: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=43633&KilpailuID=2540&Luokka=

Livestreameja löytyy kolme kappaletta OPT-86 YouTubesta: https://www.youtube.com/@Oulunpoytatennis/streams

Kilpailuissa on jouluinen kahvio ja pelaajille on tarjolla pieniä jouluisia yllätyksiä.

Tervetuloa pelaamaan!


Kilpailuihin on määräaikaan mennessä ilmoittautunut 40 pelaajaa. Kaikissa luokissa on riittävästi pelaajia ja ne pelataan. Jälki-ilmoittautuminen on avattu torstaihin asti.  Toivotamme kaikki tervetulleiksi!

Ilmoittautuminen: https://opt-86.myclub.fi/flow/events/9922422
Ilmoittautuneet pelaajat: https://bit.ly/3Xmvsf4
Kutsu: OPT-86 joulukilpailut 20.12.2025.pdf

Lisätietoja kilpailuista on tulossa loppuviikosta.


Tervetuloa Ouluun Ratamotien pöytätennishallille pelaamaan OPT-86 Joulukilpailuihin lauantaina 20.12.2025. Siirrä jo nyt Joulusiivouksesi sunnuntaille ja tule hakemaan iloista Joulutunnelmaa hyvässä porukassa pingiksen parista. Kilpailun järjestelytoimikunta loihtii hallille jouluista tunnelmaa.

Itse kilpailut pelataan hieman poikkeuksellisesti kahdessa peräkkäin pelattavassa pooliryhmässä. Ensin pelataan M-2100, M-1500, M-1000 ja juniorit 850 luokkien poolit klo 10.00 alkaen ja heti perään pelaamme klo 12.30 alkaen miesten kaksinpelin, M-1750, M-1250 ja M-850 luokkien poolit. Jatkopelit luokissa aloitamme heti kun klo 12.30 ryhmän poolit ovat päättyneet. Arvoimme että kilpailut ovat näin pelaten ohi klo 18.30 aikoihin, riippuen toki pelaajamääristä. Huomaathan että joudumme rajoittamaan pelaajamäärät 48 pelaajaan molemmissa starttiryhmissä ja sen teemme ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kilpailupaikalle järjestämme joulun tunnelmaa tihkuvan kahvion ja YouTubessa järjestämme tuttuun tyyliin kilpailuista myös livelähetykset.

Tervetuloa päättämään syyskausi Oulussa Joulutunnelmissa!

Ilmoittaudu maanantaihin 15.12.2025 mennessä.

Ilmoittautuminen: https://opt-86.myclub.fi/flow/events/9922422
Ilmoittautuneet pelaajat: https://bit.ly/3Xmvsf4
Kutsu: OPT-86 joulukilpailut 20.12.2025.pdf


Welcome to the Oulu Ratamotie table tennis hall to play the OPT-86 Christmas competitions on Saturday, December 20, 2025. Move your Christmas cleaning to Sunday now and come and get some happy Christmas atmosphere in a good group playing table tennis. The competition organizing committee will conjure up a Christmas atmosphere in the hall.

The competitions themselves will be played somewhat exceptionally in two consecutive start groups. First, the M-2100, M-1500, M-1000 and junior 850 class groups will be played starting at 10:00 and immediately after that, starting at 12:30, we will play the men’s singles, M-1750, M-1250 and M-850 class groups. We will start the cup games in the classes as soon as the 12:30 groups have ended. We estimate that the competitions will be over at around 18:30, depending on the number of players. Please note that we have to limit the number of players to 48 players in both starting groups and we will do this in the order of registration.

We will organize a Christmas-filled café at the competition site and, as usual, we will also organize live broadcasts of the competitions on YouTube.

Welcome to end the autumn season in Oulu in the Christmas spirit!

Register by Monday 15.12.2025.

Registration: https://opt-86.myclub.fi/flow/events/9922422
Registered players: https://bit.ly/3Xmvsf4
Invitation: OPT-86 Christmas competitions 20.12.2025.pdf

Naisten sarjat kaudella 2025/2026 – info

Päivitys 19.12.2025

Lauantain aikataulu on päivitetty. Pelit aloitetaan klo 11.00. Sunnuntain aikataulu säilyy ennallaan.


Joukkuelistat on nyt saatu kaikilta joukkueilta ja naisten sarjojen sarjajaot ja pelaajalistat ratingeineen ovat alla:

Mestaruussarja Pelaaja 1 Rating Pelaaja 2 Rating Ratingsumma Pelaaja 3 Pelaaja 4
MBF Ildiko Kadar 1821 Kamilla Kadar 1769 3590    
OPT-86 Zhendai Huang 1981 Jiali Lu 1301 3282    
PT 75 Jannika Oksanen 2001 Anni Heljala 1795 3796 Anne Stenberg Oksana Ruotsalainen
PT Espoo Aleksandra Titievskaja 2056 Polina Levkina 1843 3899 Larisa Titievskaja  
PT Espoo 2 Eleonoora Roosioks 1678 Alisa Sinishin 1554 3232 Tamila Vlasova  
PT Jyväskylä Maria Girlea 2092 Vitalia Reinol 2013 4105    
Smash Emon Das 1476 Usara Amarasinghe 1425 2901 Marta Maliuta  
TIP-70 Jaimielee Enriquez 1848 Mia Kellow 1775 3623 Elina Veidenbaum  
1-divisioona Pelaaja 1 Rating Pelaaja 2 Rating Ratingsumma Pelaaja 3 Pelaaja 4
BF-78 Katrin Looke 1419 Veera Räsänen 1115 2534    
MPS Pia Paakkulainen 1453 Päivi Kinnunen 1159 2612 Anu Turpeinen Anna Pokynboroda
OPT-86 2 Arina Bril 999 Taisiia Bril 901 1900    
OPT-86 3 Virpi Sammalneva 1092 Ida Ylitervo 762 1854    
PT Espoo 3 Ekaterina Ustiukhina 1261 Daria Kriukova 1233 2494    
Smash 2 Yenuli Amarasinghe 1286 Neha Chohan 1178 2464    
Smash 3 Oshadini Amarasinghe 1156 Dijia Liao 1150 2306    
TIP-70 2 Virge Juutila 1670 Ge Anne Quinal 1439 3109 Liia Salonen  
2-divisioona Pelaaja 1 Rating Pelaaja 2 Rating Ratingsumma Pelaaja 3 Pelaaja 4
MBF 2 Eeva Sirola 810 Paola Estrada Noso 727 1537 Marina Tibeykina  
OPT-86 4 Katja Kauppinen 921 Juulia Kauppinen 843 1764    
PT 2000 Sirpa Kemppinen 1053 Kirsi Riikonen 771 1824    
PT Jyväskylä 2 Marjo Rönnkvist 708 Olga Pashkevich 700 1408    
Pts Sherwood Ladies Viola Saarto 989 Sohvi Vuorinen 863 1852 Tuija Jokinen  
Pts Sherwood Ladies 2 Onerva Maijala 913 Milana Shmyalina 784 1697    
Smash 4 Xuehua Xiong 948 Jojo Erholtz 823 1771    
Smash 5 Suoma Järvi 702 Xinfang Zhang 700 1402 Hong Tran Van Le Sonja Hornemann

Sarjaohjelmat luodaan ennen vuoden vaihdetta SPTL:n tulospalveluun. Tarkemmat tiedot turnauksesta ovat tulossa myöhemmin. Aikataulut ovat kuitenkin ne jotka on aikaisemmin ilmoitettu.

Tiedustelut sähköpostitse sarjapäällikölle: teemu.oinas@gmail.com


 

Ohessa on kilpailuvaliokunnan ja sarjajaoston esitykset naisten sarjojen läpipelaamisesta kaudella 2025/2026.

Turnauksille varattu kolme päivää kahtena eri viikonloppuna:
3.-4.1.2026 Ruskeasuo, Helsinki
26.4.2026 Ruskeasuo, Helsinki

Turnausten järjestyskustannuksista vastaavat kustannukset tasan keskenään jakaen MBF, PT Espoo, Smash ja TIP-70. Mukana on yhteensä 24 joukkuetta. Jälki-ilmoittautuminen ei ole enää mahdollista ellei joku joukkue luovu sarjapaikastaan. Lisäjoukkueet voivat ilmoittautua sarjapäällikölle jonoon jos paikka ennen turnausta sattuu aukeamaan poisjäännin vuoksi.

Kaikki naisten sarjatasot pelataan kahdeksalla joukkueella. Joukkueet sijoitetaan lohkoihin ilmoitettujen pelaajien ratingin perusteella. Joukkueen rating on kahden parhaan pelaajan ratingsumma. Kaikkien joukkueiden täytyy ilmoittaa pelaajalistansa. Mestaruussarjan paikkaan oikeutetut joukkueet saavat halutessaan pelata Mestaruussarjassa kaudella 2025/2026. Nämä joukkueet ovat kaudella 2024/2025 sijoille 1-7 sijoittuneet joukkueet ja 1-divisioonan voittajajoukkue. Joukkueet ovat PT Jyväskylä, PT Espoo, PT 75, PT 75 2, TIP-70, Smash, Halex ja MPS. Pelaajalistat tulee ilmoittaa sarjapäällikölle sähköpostitse 1.12.2025 mennessä. Joukkueet voivat hakea muutosta omaan sarjatasoonsa hakemuksella.  1-divisioonan muodostavat kahdeksan parasta Mestaruussarjan ulkopuolelle jäänyttä joukkuetta. 2-divisioonassa pelaavat loput kahdeksan joukkuetta.

MPS on jo ilmoittanut halukkuutensa pelata tällä kaudella 1-divisioonaa mestaruussarjan sijaan.

3.-4.1.2026 pelataan kaikki kaikkia vastaan kaikissa sarjoissa. Neljä kierrosta lauantaina ja kolme kierrosta sunnuntaina. 26.4.2026 pelataan cup-kaaviossa kaikki sijat ratkaisten niin että jokainen joukkue pelaa kolme joukkueottelua.

Turnauksessa pelataan kolme kierrosta.

Aikataulu
3.1.2026
11.00 – 13.00 Kierros 1 yhdellä pöydällä
13.00 – 15.00 Kierros 2 yhdellä pöydällä
15.00 – 17.00 Kierros 3 yhdellä pöydällä
17.00 – 19.00 Kierros 4 yhdellä pöydällä

4.1.2026
10.00 – 12.00 Kierros 5 yhdellä pöydällä
12.00 – 14.00 Kierros 6 yhdellä pöydällä
14.00 – 16.00 Kierros 7 yhdellä pöydällä

Runkosarjan päätteeksi joukkueet sijoitetaan cup-kaavioon paikoille 1-8 runkosarjan sijoitusjärjestyksessä.

26.4.2026
10.00 – 12.00 Kierros 1 yhdellä pöydällä
12.00 – 14.00 Semit ja sijat 5-8 yhdellä pöydällä
14.00 – 16.00 Finaali, pronssipeli, sijat 5-6 ja 7-8 yhdellä pöydällä

Mestaruussarjan sijalle 8. sijoittunut joukkue putoaa kaudeksi 2026/2027 1-divisioonaan.
1-divisioonan sijalle 1. sijoittunut joukkue nousee kaudeksi 2026/2027 Mestaruussarjaan.
1-divisioonan sijoille 7-8. sijoittuneet joukkueet putoavat kaudeksi 2026/2027 2-divisioonaan.
2-divisioonan sijoille 1-2. sijoittuneet joukkueet nousevat kaudeksi 2026/2027 1-divisioonaan.

Tiedustelut sarjapäällikölle: teemu.oinas@gmail.com

OPT-86 Joululomaleiri 26.-31.12.2025 – osallistujat ja jälki-ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen leirille on päättynyt, leirillä on mukana 26 pelaajaa. Paikkoja on vielä jonkun verran. Yhdessä harjoituksessa leirillä voi harjoitella maksimissaan 30 pelaajaa. Osa alla mainituista pelaajista ei osallistu kaikkiin harjoituksiin.

Leiri on todella korkeatasoinen, mutta mukana on silti pelaajia kaikilta osaamistasoilta ja osallistujissa on myös aivan kaikenikäisiä pelaajia.

Jälki-ilmoittautuminen leirille on nyt auki. 40 ilmoittautuneen jälkeen ilmoittautumiset menevät jonoon.

Iso kiitos kaikille ilmoittautuneille! Nähdään Ratamotien hallilla Tapaninpäivästä alkaen. Leiristä on tulossa infopaketti osallistujille sähköpostitse Tapaninpäivänä.

OPT-86 Joululomaleiri 26.-31.12.2025, osallistujat

Eeva Sirola, Arto Ojanen, Lukas Saukko, Konsta Leppänen, Aku Kaura, Yuri Afanassiev, Pyry Siven, Tomi Juutilainen, Konsta Niemelä, Virpi Sammalneva, Klaus Savikuja, Väinö Pasula, Anna-Liisa Meriläinen, Luka Oinas, Daniil Brazhinskii, Otso Vahtola, Hai Nguyen, Long Nguyen, Taisiia Bril, Iaroslav Bril, Arina Bril, Eetu Mäkelä, Maksim Shaklunov, Teemu Oinas, Elsi Slesar ja Miko Slesar.

Lisätiedot / tiedustelut: oulunpoytatennis@gmail.com
Ilmoittautuminen: https://opt-86.myclub.fi/flow/courses/9707795


OPT-86 Joululomaleiri 2025

Aika: 26.–31.12.2025
Paikka: Ratamotien pöytätennishalli, Oulu

Tule viettämään joululomaa pöytätenniksen parissa!
Leirin päävalmentajana toimii OPT-86:n valmennuspäällikkö Vladimir Bril, ja apuvalmentajina sekä sparraajina toimivat OPT-86:n valmentajat ja pelaajat kuten Iaroslav Bril ja Teemu Oinas.

Leiri sopii kaikille pelaajille, niin aikuisille kuin junioreille.

Harjoitusajat

  • Pe 26.12. klo 17.00–19.30
  • La–Ti 27.–30.12. klo 12.00–14.00 ja klo 16.00–18.00
  • Ke 31.12. klo 10.30–13.00

Hinnat

OPT-86 jäsen / Ei-jäsen

  • Koko leiri 80 € / 100 €
  • Kaksi leiripäivää 40 € / 50 €
  • Yksi leiripäivä 20 € / 25 €
  • Vain yksi harjoitus/päivä 50 € / 70 €

Majoitus hallilla tarvittaessa: 15 € / hlö / yö

Ruokailu

Leiriläiset voivat valmistaa omat ateriansa hallilla (käytettävissä keittolevyt, pannut, kattilat ja ruokailuvälineet) tai ruokailla esimerkiksi viereisessä Ravintola Tarantellassa.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen avautuu 1.11.2025
Ilmoittautuminen päättyy keskiviikkona 17.12.2025
Lisätiedot / tiedustelut: oulunpoytatennis@gmail.com
Ilmoittautuminen: https://opt-86.myclub.fi/flow/courses/9707795


OPT-86 Christmas Table Tennis Camp 2025

Dates: December 26–31, 2025
Venue: Ratamotie Table Tennis Hall, Oulu

Spend your Christmas break training and having fun with table tennis!
The camp is led by Vladimir Bril, Head Coach of OPT-86, with assistance and sparring from OPT-86’s coaches and players like Iaroslav Bril and Teemu Oinas.

Camp fits well to all players, both adults and juniors.

Training Schedule

  • Fri, Dec 26: 17:00–19:30
  • Sat–Tue, Dec 27–30: 12:00–14:00 and 16:00–18:00
  • Wed, Dec 31: 10:30–13:00

Prices

OPT-86 jäsen / Ei-jäsen

  • Whole camp 80 € / 100 €
  • Two camp days 40 € / 50 €
  • One camp day 20 € / 25 €
  • Only one training/day 50 € / 70 €

Majoitus hallilla tarvittaessa: 15 € / hlö / yö

Meals

Participants can prepare their own meals at the hall (stove, pans, pots, and utensils available), or dine at Restaurant Tarantella, located next door.

Inquiries & Registration

Registration opens 1.11.2025
Registration ends on Wednesday 17.12.2025
More information / enquiries: oulunpoytatennis@gmail.com
Registration: https://opt-86.myclub.fi/flow/courses/9707795

OPT-86 talvilomaleiri wk8/2026

OPT-86 järjestää talvilomaleirin viikolla 8 Ratamotien pöytätennishallilla.

Leirin päävalmentajana toimii OPT-86:n valmennuspäällikkö Vladimir Bril.
Apuvalmentajina ja sparraajina toimivat OPT-86:n valmentajat ja pelaajat.

Leirin yhteyteen järjestetään myös Terva-malja Juniori GP -kilpailut 21.–22.2.2026. Voit helposti yhdistää harjoitusleirin ja kilpailut samaan matkaan. Leirille osallistuu jälleen myös pelaajaryhmä Puolasta, kuten edellisvuosina.

Harjoitusajat

  • 12.00–14.00 Päiväharjoitukset
  • 17.30–19.30 Iltaharjoitukset

Hinnat

  • Yksi viikko: 100 €
  • Yksi päivä: 25 €
  • Kaksi päivää: 50 €
  • Kolme päivää: 75 €

Majoitus: Hallilla tarvittaessa 15 € / henkilö / yö.

Ruokailu

Hallilla on mahdollisuus valmistaa omat ruoat (käytettävissä keittolevyt, paistinpannut, kattilat ja ruokailuvälineet).
Vaihtoehtoisesti voit ruokailla esimerkiksi viereisessä Ravintola Tarantellassa.

Tervetuloa Ouluun harjoittelemaan ja kilpailemaan!

Tiedustelut: oulunpoytatennis@gmail.com

Ilmoittautuminen: https://opt-86.myclub.fi/flow/courses/10012680 (avautuu 1.1.2026)

Ilmoittautuminen päättyy 9.2.2026.


OPT-86 organizes a Winter Break Training Camp during Week 8 at the Ratamotie Table Tennis Hall.

The head coach of the camp is Vladimir Bril, OPT-86’s Head of Coaching.
Assistant coaches and sparring partners will be OPT-86’s own coaches and players.

Alongside the camp, OPT-86 will host the Terva-malja Junior GP Tournament on February 21–22, 2026. You can easily combine the training camp with participation in the tournament. As in previous years, a team of players from Poland will also join the camp.

Training Schedule

  • 12:00–14:00 Afternoon practice
  • 17:30–19:30 Evening practice

Prices

  • Full week: €100
  • One day: €25
  • Two days: €50
  • Three days: €75

Accommodation: At the hall if needed, €15 per person per night.

Meals

Participants may cook their own meals at the hall (hot plates, pans, pots and utensils available).
Alternatively, dining is available nearby at Restaurant Tarantella.

Welcome to Oulu to train and compete!

Inquiries: oulunpoytatennis@gmail.com

Registration: https://opt-86.myclub.fi/flow/courses/10012680 (opens 1.1.2026)

Registration ends on 9.2.2026.

OPT-86 Terva-Malja ja Juniori GP (B) – Kilpailukutsut

Tervetuloa Ouluun Ratamotien pöytätennishallille pelaamaan OPT-86:n 40-vuotis juhlakilpailua Terva-maljaa. Tänä vuonna kilpailumme yhteydessä pelataan myös Junioreiden GP-kilpailu. Tapahtuma on osa Euroopan kulttuuripääkaupungin Oulun ”Oulu2026” tapahtumasarjaa.

Pelaamme kaikki luokat 4-5 pelaajan pooleissa. Junioreiden GP-luokassa saatamme käyttää eri kokoisia pooleja ja jatkopooleja.

Lauantaina klo 10 pelataan R-2026, R-1600, R-1200 ja R-800 luokat. Lauantaina iltapäivällä klo 15 alkaen pelataan miesten kaksinpeli, R-1800, R-1400 ja R-900 luokat.

Sunnuntaina klo 10 käynnistetään junioreiden GP-luokka, R-1700 ja R-1000 luokat. Sunnuntain iltapäivässä on ohjelmassa vielä kaikille ilmainen Oulu2026-luokka joka pelataan tasoitusjärjestelmässä kutsussa mainitulla tavalla.

Palkinnot ovat hyvät. Kaikissa luokissa voittajille on tavarapalkinnot. Lisäksi jaamme 100€ lahjakortit MN-Pingikseen miesten kaksinpelin ja junioreiden GP-luokan voittajille. Kaksi 50€ lahjakorttia jaetaan vielä niiden luokkien voittajalle joissa on eniten pelaajia.  Nämä luokat kisadirektoraatti valitsee lauantaina aamulla lopullisten pelaajalistojen perusteella. Junioreiden GP-luokassa palkitsemme lisäksi jokaisen tasoryhmän voittajat. 

Nähdään Oulussa Ratamotien hallilla, tervetuloa juhlistamaan 40-vuotiasta OPT-86 ry:tä.

Ilmoittautuminen: https://opt-86.myclub.fi/flow/events/9999533 (Ilmoittautuminen alkaa 1.1.2026)
Ilmoittautuneiden pelaajien listat julkaistaan myöhemmin.
Kutsu: OPT-86 Terva-malja ja Juniori GP 21.-22.2.2026.pdf

PS. Kilpailuun on ilmoittautumassa joukkueellinen pelaajia Puolasta. Huomatkaa myös että voimme ottaa korkeintaan 60 pelaajaa jokaiseen starttiryhmään!


Welcome to Oulu Ratamotie table tennis hall to play OPT-86’s 40th anniversary competition, Terva-malja. This year, the Junior GP competition will also be played in connection with our competition. The event is part of the ”Oulu2026” event series of the European Capital of Culture in Oulu.

We will play all classes in groups of 4-5 players. In the Junior GP class, we may use groups of different sizes and extension pools.

On Saturday at 10 am, the R-2026, R-1600, R-1200 and R-800 classes will be played. On Saturday afternoon, starting at 3 pm, the open singles, R-1800, R-1400 and R-900 classes will be played.

On Sunday at 10 am, the Junior GP class, R-1700 and R-1000 classes will start. On Sunday afternoon, there is also a free Oulu2026 class for everyone, which will be played in a handicap system as mentioned in the invitation.

The prizes are good. There will be prizes for the winners in all classes. In addition, we will give away 100€ gift cards to MN-Pingis to the winners of the men’s singles and junior GP classes. Two 50€ gift cards will also be given away to the winners of the classes with the most players. These classes will be chosen by the competition directorate on Saturday morning based on the final player lists. In the junior GP class, we will also reward the winners of each level group.

See you in Oulu at Ratamotie Hall, welcome to celebrate the 40th anniversary of OPT-86 ry.

Registration: https://opt-86.myclub.fi/flow/events/9999533 (Registration starts 1.1.2026)
Lists of registered players will be published later.
Invitation: OPT-86 Terva-malja ja Juniori GP 21.-22.2.2026.pdf

PS. A team of players from Poland is registering for the competition. Please also note that we can only accept a maximum of 60 players in each starting group!

15-SM, OPT-86 (A) – Kilpailukutsut

Tervetuloa Ouluun Ratamotien pöytätennishallille (Ratamotie 22, Oulu) pelaamaan 15-vuotiaiden junioreiden mestaruuksista joukkuekilpailuissa, nelinpeleissä ja kaksinpeleissä.

Kilpailukutsusta löytyy luokkien alustavat aikataulut. Lauantaina aloitamme joukkuekilpailun pooleilla klo 9.00. Poolien jälkeen pelataan nelinpelien alkupoolit. Näiden jälkeen pelataan joukkuekilpailujen jatkopelit ja sekanelinpelin cup-pelit. Lauantain pelit ovat ohi klo 21.00 mennessä. Lauantain ohjelmaan emme ota consolation pelejä pitävän aikataulun mahdollistamiseksi.

Sunnuntaina aloitamme kaksinpelien alkupooleilla klo 9.00. Tämän jälkeen pelataan nelinpelien jatkopelejä ja kaksinpelien jatkopelejä vuorotellen. Sunnuntain kaksinpeliluokissa pelataan kattavat consolationit aikataulujen puitteissa.

Pyydämme ilmoittautumiset seuroittain sähköpostitse kilpailukutsussa mainituin tiedoin. MyClub-ilmoittautuminen on auki pelaajille jotka ilmoittautuvat itsenäisesti.

Lämpimästi tervetuloa Ouluun pelaamaan junioreiden Suomen Mestaruuksista!

Tiedustelut: oulunpoytatennis@gmail.com

Kilpailukutsu: Junioreiden SM (15v) 14.-15.3.2026.pdf

OPT-86 talvikilpailut 22.11.2025 (B) – info

Kilpailun arvonnat ja tulokset löytyvät täältä: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=43633&KilpailuID=2534&Luokka=null

OPT-86 talvikilpailuihin ilmoittautui määräaikaan mennessä varsin mukavat 58 pelaajaa. Alla on pelattavat luokat pelaajamäärittäin:

Klo 10.00
Miesten kaksinpeli, 19 pelaajaa, 5×3 ja 1×4 poolit
M-1700, 11 pelaajaa, 1×3 ja 2×4 poolit
M-1300, 11 pelaajaa, 1×3 ja 2×4 poolit
M-800, 15 pelaajaa, 1×3 ja 3×4 poolit

Klo 14.30
M-2000, 16 pelaajaa, 4×4 poolit
M-1500, 9 pelaajaa, 3×3 poolit
M-1100, 13 pelaajaa, 3×3 ja 1×4 poolit
Juniorit max. 900, 5 pelaajaa, 1×5 pooli

Kilpailupaikalla on kahvio. Ilmoittakaa mahdolliset perumiset sähköpostitse oulunpoytatennis@gmail.com. Kilpailut vetää aamupäivän osalta Lasse Vimpari (+358 50 4839251) ja iltapäivän osalta Marko Seppälä (+358 50 5442009). Kaikissa luokissa järjestetään consolation cup, mikäli et halua sitä pelata niin ilmoita siitä kilpailujohdolle viimeistään heti oman poolisi päättymisen jälkeen.

Kilpailuista järjestetään kolme livestreamia YouTubessa: https://www.youtube.com/@Oulunpoytatennis/streams

Tiedustelut: oulunpoytatennis@gmail.com


Tervetuloa Ouluun lauantaina 22.11.2025 pelaamaan yksipäiväisiin OPT-86 talvikilpailuihin. Pelaamme kaikki luokat neljän pelaajan pooleissa ja pelaamme kaikissa luokissa consolationin. Junioriluokassa voimme käyttää tarvittaessa isompia pooleja.

Aamupäivällä klo 10 ohjelmassa on miesten kaksinpeli, M-1700, M-1300 ja M-800 luokat. Iltapäivällä klo 14.30 alkaen pelaamme M-2000, M-1500, M-1100 luokat ja junioriluokan max. 900 pisteen pelaajille.

Ilmoittaudu maanantaihin 17.11.2025 mennessä.
Ilmoittautuminen: https://opt-86.myclub.fi/flow/events/9708449
Ilmoittautuneet pelaajat: https://bit.ly/4qXbJAj

Kilpailukutsu: OPT-86 talvikilpailut 22.11.2025.pdf


Welcome to Oulu on Saturday, November 22, 2025 to play in the one-day OPT-86 winter competitions. We will play all classes in four-player groups and we will play consolation in all classes. In the junior class, we can use larger pools if necessary.

In the morning at 10 am, the program will include men’s singles, M-1700, M-1300 and M-800 classes. In the afternoon, starting at 2:30 pm, we will play M-2000, M-1500, M-1100 classes and the junior class for players with a maximum of 900 points.

Register by Monday, November 17, 2025.
Registration: https://opt-86.myclub.fi/flow/events/9708449
Registered players: https://bit.ly/4qXbJAj

Competition invitation: OPT-86 talvikilpailut 22.11.2025.pdf

4-divisioona Pohjoinen Oulussa 6.-7.12.2025 – info

Tervetuloa Ouluun Ratamotien pöytätennishallille (Ratamotie 22, Oulu) pelaamaan 4-divisioonan pohjoislohkon turnausta 1/2. Turnauksessa pelaa kahdeksan joukkuetta. Aloitetaan pelit molempina päivinä klo 10.00. Ovet aukeavat klo 9.00 mennessä. Paikan päällä turnauksessa on pienimuotoinen itsepalveluperiaatteella toimiva kahvio.

Turnauksen livestreamit löytyvät täältä: https://www.youtube.com/@Oulunpoytatennis/streams

Turnauksen otteluohjelma, sarjataulukko ja tilastot: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=4P&kausi=2526

Pelaajat ja joukkueet voivat niin halutessaan yöpyä hallin tiloissa hintaan 15€ / hlö / yö.

Tiedustelut: oulunpoytatennis@gmail.com

4-divisioona – Pohjoislohko ja Itälohko

Sarjaohjelmat on nyt luotu. Linkit löytyvät alta.


4-divisioona, pohjoislohko

Joukkueet

IPT-94
Ponsi
Ponsi 2
KePts 2
OPT-86 10
OPT-86 11
OPT-86 12
Oulun Pingisseniorit

Turnaukset
1/2 Oulu 6.-7.12.2025
2/2 Oulu 11.-12.4.2026

Sarjaohjelma: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=4P&kausi=2526

4-divisioona, itälohko

MPS 2
Nu-Se 2
LiPi/Vire 2
LrTU 3

Turnaukset
1/2 Pieksämäki 6.12.2025
2/2 Pieksämäki 11.4.2026

Sarjaohjelma: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=4I&kausi=2526

Tiedustelut: teemu.oinas@gmail.com

3-divisioonan H-lohko Haukiputaalla ja Oulussa 29.-30.11.2025 – info

Tervetuloa Haukiputaalle ja Ouluun pelaamaan 3-divisioonan H-lohkon sarjaturnausta 29.-30.11.2025. Lauantaina Heitto, KePts, PT-60 2 ja PT-60 3 pelaavat Haukiputaalla ja OPT-86 6, OPT-86 7, OPT-86 8 ja YNM pelaavat Oulussa. Sunnuntaina kaikki joukkueet pelaavat Oulussa. Haukiputaalla pelataan Heiton Talolla, Törmäntie 15. Oulussa pelataan tutusti Ratamotien pöytätennishallilla, osoite Ratamotie 22, Oulu.

Pelit aloitetaan lauantaina Haukiputaalla klo 11, ovet aukeavat klo 10 mennessä. Oulussa aloitetaan molempina päivinä klo 10.00. Ovet aukeavat klo 9.00 mennessä.

Livestreamit Oulun peleistä löytyvät: https://www.youtube.com/@Oulunpoytatennis/streams

Otteluohjelmat, tulokset ja tilastot: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=3H&kausi=2526

Majoitusta etsiville suosittelemme AirBnB majoitusta: airbnb.com/h/forest-side-eco-studio-oulu tai majoitusta hallilla hintaan 15€ / yö / hlö.