Syksyn starttimäärä kääntyi pitkästä aikaa laskuun

Huom: Korjasin takautuvasti tilastot alkaen kaudesta 2011/2012 siten, että OPT-86:n järjestämät kauden aloittavat avoimet Pohjois-Pohjanmaan piirinmestaruuskilpailut (nimi on tainnut vaihdella) lisättiin tilastointiin. Vaikka niissä onkin jaettu pm-mitaleja, ne ovat olleet käytännössä tavalliset kilpailut, joissa osanottajia on ollut Ruotsia ja Nurmesta myöten.

Syyskauden starttimäärä  putosi ensimmäisen kerran edellisvuoden vastaavaan verrattuna sitten vuoden 2014. Putouksen määrä oli niinkin suuri kuin 8,0 %. Startteja oli 2424. Syksyn aikana saattoi jo huomata, että nousu ei enää jatku ja on vaikeuksia pitää entisiäkään asemia. Uusia pelaajia tuli mutta samaan aikaan vanhoja pelaajia katosi suuret määrät kilpailuista.

Kilpailupäiviä oli 20 eli sama määrä kuin vuosi sitten.

Kilpailun startit = Eri luokkien osallistujamäärien summa. Vähintään yksi ottelu on pelattava.

SM-kilpailut ja pm-kilpailut eivät ole mukana historiallisista syistä.

Suurimmat kilpailut:

STARXMASIN pudotuksen suuruuden takana on se, että viime vuonna vieraana oli iso 28 pelaajan ryhmä Virosta.

Koko tilasto:

 

 

 

Vastaa