Valmentaja- ja ohjaajakoulutusta

ESLU:n koulutusta

Pöytätennisliito seuravalmentajakoulutukseen (VOK 1) kuuluu lajiosan lisäksi yleisopintoja. Tässä ESLU:n terveiset koulutuksista keväällä 2020. Samaa koulutusta järjestävät liikunnan aluejärjestöt ympäri maata. Katso oman alueesi koulutus ja ilmoittaudu mukaan!

Alkuvuoden hallinnon koulutukset painottuvat vahvasti johtamisen kehittämiseen. Seura-Akatemia-koulutuksessa (21.1.) käsitellään seuran hyvää hallintoa. Illan aikana vastataan muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Miten seuran hallitus työskentelee? Kuka päättää ja miten päätöksiä tehdään? Mitkä ovat seuran luottamushenkilöiden vastuut ja velvollisuudet? Koulutus on hyvä startti seurojen uusille hallituksen jäsenille.

Seuraseminaarissa (1.2.) pureudutaan johtamiseen ja seuran hallintoon asiantuntijoiden johdolla. Näkemyksiään urheilujohtamisesta saapuvat kertomaan Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani ja urheiluvaikuttaja ja kansanedustaja Hjallis Harkimo. Käymme läpi myös uuden työaikalain vaikutuksia seuratoimintaan Legistumin asianajaja Teppo Laineen johdolla. Tutkijanäkökulmasta vastaa puolestaan Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen erikoistutkija Outi Aarresola.

Koulutusta ohjaajille ja valmentajille

Seuroja kannattaa muistuttaa ohjaajaksi aikoville suunnatusta Lasten liikunnan ohjaajakoulutuksesta (29.1.). Kevään aikana järjestämme täydentäviä VOK-1-koulutuksia ja syksyn 2020 aikana on jälleen mahdollisuus suorittaa koko koulutuskokonaisuus niin lasten ja nuorten kuin aikuisten liikunnasta. Seuroja kannattaa vinkata koulutuksista, jotka ovat mahdollisesti osana lajiliiton koulutuspolkua.

Aikuisten liikuttajat voivat lisätä osaamistaan loppukeväästä järjestettävissä 50+ liikkujien ohjaajakoulutuksesta sekä Iloa, yhteisöllisyyttä ja liikunnan riemua +65-vuotiaille -ohjaajakoulutuksesta.

Kevään Terve urheilija -koulutuksessa käsitellään kehonhuoltoa ja palautumista. Urheilu- ja kinesioteippauksen tiimoilta koulutuskalenterimme täyttyy vielä alkuvuodesta. Seurojenne kannattaa siis tarkkailla koulutuskalenteriamme.

Loader Loading...
EAD Logo Taking too long?

Reload Reload document
| Open Open in new tab

Vastaa