11 thoughts on “Ratingtilastoja 2010 – kevät 2025”
Hesarissa tasan 50 vuotta sitten SPTL:n tuore pj Esa Ellonen kertoo, että liiton 150 jäsenseurassa on noin 20 000 rekisteröityä pelaajaa. Siitä olemme aika kaukana. Tosin Esankin kommentissa taisi olla jnkv Lapinlisää.
”liiton 150 jäsenseurassa on noin 20 000 rekisteröityä pelaajaa.”
Tämä ei taatusti ole koskaan pitänyt oikeasti paikkaansa. On vaan käytetty seurojen ilmoittamia mielikuvituslukuja. Kuten se, että Wegan avustusanomuksessa kaupungille joskus 1977 sanottiin, että Wegassa on 5000 jäsentä. Näin kerrottiin liikuntavirastossa. ”Rikos” on varmasti vanhentunut, joten sen voi anekdoottina kertoa. Toki mukana oli myös eri seurojen kaikki harrastajat. Ei vain rekisteröidyt pelaajat. Onhan nytkin meillä paljon lisenssittömiä pelaajia eri seuroissa.
Tämän uuden ratingin myötä tehtiin myös sellainen uudistus, että listalla on aktiivinen, jos pelaajalla on lisenssi tai hänellä on ollut lisenssi edellisellä kaudella. Itse en henkilökohtaisesti ymmärtänyt, että miksi se nyt noin päätettiin tehdä, koska eihän sillä ole mitään tekemistä aktiivisuuden kanssa. Pitäisi ehkä kyllä muuttaa nimitys lisenssipelaajien rankinglistaksi, koska sitähän se on.
Päiväratingissa puolestaan on käytössä vanha systeemi, että nyt syksyn listalla ovat pelaajat joilla on pelejä menneellä kauden puolikkaalla tai ovat pelanneet edellisellä puolikkaalla eli 1.1.2025 eteenpäin. Tuota kauden aloituspäivitystä ei ole kyllä vielä tehty, joten siellä lienee edelleen myös 1.7.2024 eteenpäin pelanneet.
”Mielelläni kyllä luopuisin taivaspaikastani vaikka jonkun nousevan junioripelaajan hyväksi. ”
Eihän tämä ole mikään ongelma, koska et näy varsinaisella rankingilla. Pitää valita ”Näytä passiiviset pelaajat”, jotta näyt, eikä sitä kukaan paina normaalisti. Passiiviset pelaajat eivät myöskään vie rankingsijoituksia, koska he aina jakavat saman sijan jonkin aktiiviset pelaajan kanssa. Jos joku 10-20 vuotta taukoa pitänyt pelaaja alkaa pelata uudellen kilpailuissa ja/tai sarjoissa, hänelle varmaan laitetaan pyynnöstä joku arviorating. Automaattisia vähennyksiä vuosittain on varmaan tarpeetonta tehdä. Rating ajautuu joka tapauksessa muutamassa kilpailussa oikealle tasolle.
”Kuinka paljon ratingpisteitä on ollut sijoilla 30, 150, 300, 500 ja 700 olevilla”
Vaatimusten tiukkeneminen kertoo ihan todellisesta muutoksesta. Pelaajia on enemmän kuin aiemmin ja he harjoittelevat entistä enemmän. Pelin taso on ilahduttavan korkea 800-luokkaan asti. 750-luokassakin menestyminen vaatii hyvää osaamista.
Mutta ei enää uusimmalta heinäkuun listalta. Aren viimeisin virallinen peli oli 26.11.2022. Eli aika kauan roikkui listalla passiivisena pelaajana. Mutta taivaspaikasta luopuminen on mahdollista, kun tarpeeksi monta kautta on maksamatta liiton lisenssiä.
Kuten tossa aikaisemmin kirjoitin, niin listalla on aktiivinen, jos pelaajalla on lisenssi tai hänellä on ollut lisenssi edellisellä kaudella.
Kyseessä siis ominaisuus eikä virhe.
”Vaatimusten tiukkeneminen kertoo ihan todellisesta muutoksesta. Pelaajia on enemmän kuin aiemmin ja he harjoittelevat entistä enemmän. Pelin taso on ilahduttavan korkea 800-luokkaan asti. 750-luokassakin menestyminen vaatii hyvää osaamista.”
Pistetaulukkoa on myös muutettu, joten pisteitä saa nyt enemmän kuin vaikka vanhassa ratingissa. Edelleen vaikka sitä hieman muutettiin ekan uuden rating-kauden jälkeen.

Nyt vasta ehdin lukea tämän.
Tästä ensin kommentti:

Are löytyi vielä kesäkuun 2025 viralliselta rating listalta.
https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=7344&pvm=2025-06-08
Mutta ei enää uusimmalta heinäkuun listalta. Aren viimeisin virallinen peli oli 26.11.2022. Eli aika kauan roikkui listalla passiivisena pelaajana. Mutta taivaspaikasta luopuminen on mahdollista, kun tarpeeksi monta kautta on maksamatta liiton lisenssiä.
Ahaa! Aren toiveeseen oli vastattu. En sitä arvannut.
Mutta mitä hän tosiaan teki listalla, jos viimeisin voitto oli syksyltä 2016?
Passiiviseksi pelaajaksi laittamisen automatiikkaa on varmaan syytä kehittää.
Kuten tossa aikaisemmin kirjoitin, niin listalla on aktiivinen, jos pelaajalla on lisenssi tai hänellä on ollut lisenssi edellisellä kaudella.
Kyseessä siis ominaisuus eikä virhe.
”Vaatimusten tiukkeneminen kertoo ihan todellisesta muutoksesta. Pelaajia on enemmän kuin aiemmin ja he harjoittelevat entistä enemmän. Pelin taso on ilahduttavan korkea 800-luokkaan asti. 750-luokassakin menestyminen vaatii hyvää osaamista.”
Pistetaulukkoa on myös muutettu, joten pisteitä saa nyt enemmän kuin vaikka vanhassa ratingissa. Edelleen vaikka sitä hieman muutettiin ekan uuden rating-kauden jälkeen.
Areniuksen viimeinen todistettava lisenssi on lunastettu 26.11.2022. Kauden 2023/2024 lisenssi on hämärä.
Mutta tuli selväksi. Lisenssi ratkaisee. Se on ihan hyvä määritelmä.
”Mutta mitä hän tosiaan teki listalla, jos viimeisin voitto oli syksyltä 2016?”
Tämä saaga voitaneen nyt todeta taputelluksi. Paitsi että vuoden päästä voi pitää Edellisen Voiton 10-vuotisjuhlat. Mahtaa tulla aikamoiset bileet…