Linkki tiedostoon: Parapöytätenniksen SM arvonnat.xlsx
Kilpailut aloitetaan klo 11 nelinpeleillä. Kilpailuiden arvioitu kesto on 3-4 tuntia. Paikalla ei ole kahviota.
Linkki tiedostoon: Parapöytätenniksen SM arvonnat.xlsx
Kilpailut aloitetaan klo 11 nelinpeleillä. Kilpailuiden arvioitu kesto on 3-4 tuntia. Paikalla ei ole kahviota.
Pöytätennisliiton alaiset seurat ovat viime aikoina saaneet mukavasti uusia harrastajia mukaan harjoitus- ja kilpailutoimintaan. Aiheen tiimoilta onkin syntynyt keskustelua, jossa on pohdittu ovatko lisenssihintamme optimaaliset uusien kilpapelaajien innostamiseksi lajin pariin.
Liittokokous päätti viime syksynä poistaa kertalisenssin turhana. Paikalla olleista seuroista enemmistö oli suurempia pääkaupunkiseudun seuroja, ja kertalisenssistä tai dynaamisemmasta uusien lisenssipelaajien hintaratkaisusta enemmän hyötyvien pienten tai kauempana muista seuroista sijaitsevien seurojen ääni ei tullut kuuluviin.
Me kannatamme, että liittokokous päättäisi kertalisenssin palauttamisesta tai edullisemmasta maksusta uusille lisenssipelaajille. Seuroissamme on potentiaalisia pelaajia, jotka lähtisivät edullisemmalla maksulla kokeilemaan yksittäistä kilpailua tai etäisyyksien ynnä muiden syiden vuoksi pelaisivat vain yhden kilpailun vuodessa. Tulevaisuudessa useat tämän mahdollisuuden käyttäjät saataisiin innostettua aktiivisemmin kilpapöytätennistoiminnan pariin.
Peräseinäjoen Toive (pj. Juha Julmala)
PT-60 Rovaniemi (pj. Kristian Mustonen)
Turun Pallas (pj. Jouko Lindqvist)
TTC Boom, Kerava (pj. Jukka Julin)
Porilaiset-83 (toiminnanjohtaja Mika Heljala)
Linkki tiedostoon: 4PM 2021 Kauhajoki.docx
Sarjalohkot aloitetaan 15.9 ja päätetään 10.12. Turnauslohkojen pelipäivät ovat 27.-28.11. Keväällä lohkojen neljä parasta muodostavat ylemmät ja neljä huonoimmin sijoittunutta alemmat jatkolohkot, joita aletaan sarjalohkojen osalta pelaamaan tammikuun alussa, ja turnaukset järjestetään 2.-3.4.
| 3A | 3B | 3C | 3D | 3E | 3F | 3G | 3H |
| PT Helsinki 4 | Smash 3 | Wega 6 | Smash | KoKa 3 | Star | JPT | OPT-86 6 |
| Wega 5 | GraPi | PT-2000 3 | PT Espoo 8 | KoKu | Maraton | Halex 2 | |
| Smash 2 | TIP-70 8 | Stara | MBF 6 | SS | PT 75 4 | KuPTS 3 | Heitto |
| KSF | HUT 2 | NuPS | BK 2 | TuPy 2 | PeTo | IPT-94 | Halex 3 |
| TIP-70 7 | PT Espoo 9 | Atlas | BF-78 2 | UU | PT Jyväskylä 2 | LiPi | YPTS 2 |
| Atlas 2 | LPTS 4 | LPTS 3 | PT Espoo 10 | LeVi | Star 2 | PT-60 | Heitto 2 |
| PT Espoo 11 | ToTe 2 | TIP-70 6 | PTS-60 | Pallas | PT Jyväskylä 3 | MPS | OPT-86 7 |
| MBF 5 | MBF 4 | Boom 2 | ToTe | TuPy 3 | Vire | Nu-Se 2 | KePTS |
| Sarjalohkot | Koski Tl | Helsinki | Kuopio | Pietarsaari | |||
Päivitys 2.11.2021: PT Espoo 7 luopuu sarjapaikastaan.
Sarjapäällikkö: Juha Julmala, juha.julmala@gmail.com, 0406817610
Linkki tiedostoon:
MK-B:
1. Esa Kanasuo, Kosken Kaiku
2. Leo Kivelä, Lahden Pöytätennisseura
3. Leonid Pullinen, Lahden Pöytätennisseura ja Christian Porthin, Halex (Pietarsaari)

B-NP:


MK-C:

C-NP:

Sunnuntain lähetys:
Nyt alkavat ensin B-luokan nelinpelifinaali Leo ja Kimi Kivelä – Esa Kanasuo ja Janne Relander, ja sen jälkeen kaksinpelifinaali Leo Kivelä – Esa Kanasuo.
Tämänhetkinen lähetys:
Alkuperäinen lähetys:
Pöytätenniksen B- ja C-luokkien SM-kilpailut Peräseinäjoelta 16.-17.10. Järjestävä seura: Peräseinäjoen Toive. Lauantain (päivä 1/2) lähetys.
Pahoittelemme sammuilleesta striimipuhelimesta johtuneita katkoksia.
Aikataulu:
B-luokan pooleja 9:30-13:30
B-luokan nelinpelipooleja 13:30-15:30
Jatkopelit 15:30 alkaen
Tarkistakaahan kaikki, että osallistumistietonne ovat oikein.
Linkki tiedostoon: BC-SM Osallistujalista.xlsx
Tänään (ke 6.10) viimeinen ilmoittautumispäivä. SM-kilpailuihin ei oteta mukaan jälki-ilmoittautuneita.
Linkki tiedostoon: BC-SM 2021 -kilpailukutsu.pdf
Uudenmaan 4- ja 5-divisioonien lohkojaot ja sarjaohjelmat ovat valmiina. Jokaisessa lohkossa pelataan yksinkertainen sarja joulukuun puoliväliin mennessä. Keväällä kahdeksan joukkueen lohkojen kolme parasta ja seitsemän joukkueen lohkojen kaksi parasta sekä kolmanneksi sijoittuneista paremman pistekeskiarvon saavuttanut muodostavat ylemmät jatkolohkot (4A123-YL ja 5A123-YL), joiden neljä parasta nousevat kauden jälkeen sarjaporrasta ylemmäs. Lohkojen voittajat saavat keväälle kaksi alkupistettä ja toiseksi sijoittuneet yhden alkupisteen.
Loput joukkueet muodostavat alemmat jatkolohkot (4A123AL1, 4A123AL2, 5A123AL1 ja 5A123AL2). 4-divisioonan alempien jatkolohkojen viimeisiksi sijoittuneet tippuvat 5-divisioonaan.
4-divisioona: 5-divisioona:
| 4A1 | 4A2 | 4A3 | 5A1 | 5A2 | 5A3 |
| BK 3 | Wega 7 | TIP-70 9 | Atlas 4 | ToTe 4 | NuPS 2 |
| LoLo | PT-2000 4 | Smash 4 | BF-78 3 | Atlas 5 | BK 4 |
| GraPi 2 | TIP-70 10 | Maraton 2 | Smash 6 | MBF 10 | MBF 9 |
| PT Espoo 13 | MBF 7 | Atlas 3 | MBF 11 | Smash 7 | Smash 8 |
| PTS-60 2 | PTS-60 3 | PT Espoo 12 | Litsari | MBF 13 | MBF 12 |
| HUT 4 | Smash 5 | HUT 3 | Spinni | PT-2000 6 | Smash 9 |
| MBF 8 | ToTe 3 | PT -2000 5 | Smash 11 | Smash 10 | TIP-70 11 |
| Stara 2 | NuPS 3 |
6-divisioonaan ilmoittautui vain neljä joukkuetta, joten sarjaa ei syntynyt, vaan sarjaan ilmoittautuneet joukkueet pelaavat 5-divisioonassa.
Sarjapäällikkö: Juha Julmala, juha.julmala@gmail.com, 0406817610
Linkki tiedostoon: PM Pohjanmaa 2021 tulokset.xls
Huom: Muutamaa tulosta korjattu klo 10:26.