Veteraanien SM (A), Wega – Kisaraportti ja kuvagalleria

Tämän vuoden veteraanien SM-kisat piti alun perin pelata Tampereella, mutta lätkähuuma nosti hotellien hinnat pilviin ja kisat siirrettiin Ruskeasuolle Wegan järjestettäväksi. Lauantaina pelattiin kahdessa salissa aamukahdeksasta iltayhdeksään, sunnuntaina vain yläsalissa aamuyhdeksästä iltaseitsemään. Noin 200 osallistujaa asetti omat aikatauluhaasteensa. Tämän vuoksi kokeiltiin nelinpelien alkupooleissa mallia, jossa pooli pelataan kahdella pöydällä ja pelaajat tuomitsivat ottelunsa itse. Tämä tuntui toimivan ja ilmeisesti itse lasketuista peleistä selvittiin suuremmitta ongelmitta. Lisäksi joissain luokissa oli aikataulutettu kaksi kolmen hengen poolia samaan aikaan samalle pöydälle. Tämä oli hiukan hankalampaa ja ainakin joissain tapauksissa pelaajat sopivat, että on helpompaa pelata ensin toinen pooli alusta loppuun ja sen perään toinen pooli.

Lauantaina pelattiin loppuun asti kaikki naisten luokat, sekanelinpeli ja miesten luokista M90-kaksinpeli ja M80-nelinpeli. Muissa luokissa pelattiin lauantaina alkupoolit ja sunnuntaina pudotuspelit. N45-kaksinpelissä, N50-nelinpelissä ja M90-kaksinpelissä oli jokaisessa vain yksi pooli, jossa ratkaistiin suoraan kilpailun loppusijoitukset. Mitalien lisäksi kilpailussa jaettiin neljä erikoispalkintoa:

  • Naisten kellot jaettiin Pia Paakkulaiselle (sitkeys – pisimpään hallilla roikkunut menestyjä) ja Anne Majavalle (pisin peliputki – pelasi lähes tauotta klo 15-21 lauantaina)
  • Miesten kellot jaettiin Jouko Mikkolalla (suurin yllättäjä – yli 190 cm, 2 voittoa ennakkoon noin 300 rating-pistettä kovemmasta vastustajasta, 3 mitalia sijoittamattomana pelaajana) ja Pekka Ågrenille (tappaja – arviolta 200-300 tappolyöntiä pöytään yhdessä ottelussa Markus Perkkiötä vastaan).

Sekanelinpelissä mestariksi eteni sijoittamaton pari Anne Majava/Andrei Räisänen. Varsinkin Andrein käärmevenkurat olivat vastustajille myrkkyä. M90-finaalissa Orvo Kattainen voitti yli kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen kisapöydille palanneen Matti Kolppasen. Sunnuntaina ilmeni, että ottelun tuomarilla oli korona. Toivomme, että pelaajat kuitenkin välttivät tartunnan.

N40 kaksinpelissä ykkössijoitettu Ildiko Kadar hävisi loppuottelussa kaksi ensimmäistä erää Oksana Ruotsalaiselle, mutta rutisti 3-2 voiton. Jälkimmäinen voitti varsin selvin numeroin kultaa N45 kaksinpelissä ja N40-nelinpelissä toisen hopean, kun Marie-Louise Skog / Eeva Eteläinen voittivat finaalissa parin Ruotsalainen/Majava 3-0.

N50-luokassa Pia Paakkulainen otti tuplamestaruuden. Kaksinpelin finaalissa kaatui Marie-Louise Skog viidessä erässä ja nelinpelin finaalilohkossa tuli puhdas voittotili yhdessä Päivi Kinnusen kanssa. Marie Louise Skog otti toisen mestaruutensa N55 kaksinpelissä, Päivi Kinnunen tuli toiseksi taivuttuaan viisieräisessä finaalissa.

Lauantain erikoisuuksia oli M50 pooli B, jossa Pappilanniemen mentalisti Jouko Mikkola yllätti ensin häviämällä Timo Salmelle ja sitten voittamalla Mika Tuomolan. Eräeron ja -suhteen perusteella alkuperäiset sijoitukset pitivät, Mika lohkovoittajana ja Jokeri lohkokakkosena jatkoon.

Sunnuntaina M45-luokan kvartassa nähtiin kisojen näyttävintä peliä, kun Markus Perkkiö voitti seurakaverinsa Pekka Ågrenin viidennessä erässä 11-9. Liekö ottelussa palautetut arviolta kolmattasataa tappolyöntiä hiukan hyydyttänyt Markusta, joka hävisi semissä Fredrik Forsbackalle 0-3. Fredrik joutui vuorostaan antamaan finaalissa luovutuksen ehtiäkseen kotimatkalle, joten toisessa semissä Mika Sorviston yllättänyt Juha Äänismaa pokkasi toisen kullan jo voittamansa M40-luokan päälle.

M40-nelinpelin loppuottelussa Oulun Mika Sorvisto/Tomi Lehtonen voittivat niukasti Terot Tamminen ja Penttilä viidennessä erässä 11-9. Mika voitti myös M50-kaksinpelin varsin ylivoimaisesti. Kvartassa meni erä HIK:in Stefan Långströmille, kolmessa muussa jatko-ottelussaan Mika antoi vastustajilleen keskimäärin alle neljä pistettä per erä.

Pelaajapolku järjestävän seuran Wega-akatemiassa on tähän asti tuottanut lähinnä hyviä varamiehiä 1-divisioonaan ja 2-divisioonaan. Nyt saman valmennusputken tuloksena Jouko Nuolioja ja Matti Kurvinen korjasivat satoa M50 nelinpelissä ja M55- ja M60-luokissa. M50 nelinpelissä tuli poolissa 3-0 tappio Seppo Hiltuselle/Juha Annuselle ja sen seurauksena jatkopeleissä ensimmäinen ottelu ykkössijoitettua M40-mestariparia Sorvisto/Lehtonen vastaan. Seuraavassa ottelussa kaatui luokan hallitseva mestaripari Fredrik Forsbacka / Christian Portin. Semissä oltiin viisi erää niin sanotusti kusessa kaksinkertaista pronssiparia Jouko Mikkola / Markku Kosonen vastaan ja loppuottelussa niukka voitto vain nelinpeliin keskittyneistä Pasi Valastista ja Petri Heinosesta. M60-nelinpelin ensimmäisessä jatkopelissä Kari Saarinen / Pertti Hella johtivat erissä 2-1 ja neljännessä 5-1. Semissä Pekka Kolppanen / Juha Kangas voittivat ensimmäisen erän, mutta hävisivät sen jälkeen 20 pistettä peräkkäin. Neljäs erä oli taas tiukka. Loppuottelussa alkulohkossaan toiseksi tulleet Matti Vainio / Heikki Järvinen saivat tasaisesti 5 pistettä joka erässä. Kaksinpeleissä Matti oli vaikeuksissa alkupoolissa Mats Ingmania vastaan ja molempien luokkien pudotuspeleissä Kari Saarista vastaan. Jouko pelasi viisi erää Riku Anttilan kanssa ja neljä erää Pertti Hellan kanssa, mutta voitti muut kaksinpelinsä varsin vaivattomasti. M55 kaksinpelin loppuottelu oli sitten kisojen viimeinen peli ja kahden väsyneen pelaajan vääntöä. Ensimmäisen erän jälkeen paikalla vielä ollut yleisö ilmoitti pelaajille odottavansa tasokkaampaa peliä, mutta joutui tyytymään vähempään. Matti oli onnekkaampi M55 finaalissa ja sai luovutuksen M60 finaalissa, kun Joukon käsi revähti edellisessä pelissä. 35 pelattua ottelua (ja noin saman verran tuomittuja otteluita) toivat Joukolle pientä kolotusta ja kisojen korkeimman mitalimäärän, 5 mitalia.

M65-kaksinpelissä alkulohkossaan toiseksi sijoittunut Matti Lappalainen voitti semissä Jouko Mannin ja finaalissa Jukka Kansosen. M70-kaksinpelissä Lappis hävisi semissä Vesa Bäckmanille, joka oli voittaa Jouko Mannin finaalissa 3-1, mutta joutui taipumaan viidennessä erässä lukemin 11-8. Jouko nappasi myös MN70-nelinpelimestaruuden yhdessä Antti Kirveskarin kanssa. Kirves otti toisen nelinpelimestaruutensa MN80-luokassa yhdessä Jukka Leinon kanssa. Sama pari kohtasi M80 kaksinpelin loppuottelussa, Jukka voitti kultaa viidennessä erässä 11-8. M75-luokan loppuottelussa Håkan Nyberg onnistui kääntämään Seppo Reimanin viidennen erän ottelupallot itselleen kultamitalin arvoisesti. M85 kaksinpelissä Miekkiön vaari Kai Merimaa hävisi loppuottelussa ensimmäisen erän Ingvar Söderströmille, mutta vei seuraavat kolme erää ja mestaruuden.

Kuvagalleria SPTL:n Facebookissa

 

Vastaa