3 thoughts on “Ratingin julkaisu viivästyy

  1. Olisin kyllä ehdottanut, että vanhaa ohjelmaa olisi käytetty niin kauan kuin rinnalla ajettu uusi ohjelma olisi todistetusti tuottanut identtisen tuloksen useamman kuukauden ajalta. Sitten olisi vain siirrytty yhtenä lauantaina uuden ohjelman mukaiseen ratingiin. Tai toivottavasti tällainen testi on tehty viime kauden tulosten avulla.

    ”pitäisi ottaa käyttöön”

    IT-alalla tämä ”pitäisi” vain tarkoittaa liian usein sitä, että on saatu kirjoitettua tähän mennessä:

    /* main.c */
    int main(int argc, char *argv[]) {

    }

    Varsinainen uutinen on tietysti hieno. Eli ollaan saamassa uusi ratingohjelma, johon on mahdollista tehdä nykyistä helpommin muutoksia. Toivottavasti on edelleen tuettuna tietojen siirtäminen Excel-tiedostoon, vaikka tiedot muuten näytettäisiin jollain hienommalla tavalla.

    1. Sen mitä itse olen ymmärtänyt niin laskentakaavoihin on tulossa pieniä muutoksia jotta deflaatio saadaan kuriin. Siksipä vanhaa ohjelmaa ei kannata käyttää rinnalla ollenkaan.

      1. Jos todella on kyse uudesta ohjelmistosta eikä vanhan ohjelmiston uudesta versiosta, tarvittaisiin rinnalla ajamista testauksen vuoksi. Siis pitäisi katsoa, että samalla datalla saadaan sama tulos. Se on toki voitu tehdä vaikkapa viime kevään datalla. Mutta onko?

        Se deflaatiokorjaus olisi sitten lisätty uuteen ohjelmistoon vasta sitten, kun samoilla ratingsäännöillä on saatu tarkalleen sama tulos (esim. identtinen Excel-tiedosto) kuin ennenkin. Ellei näin tehdä (ole tehty), olen vähän huolestunut.

        Loistavaa kyllä, jos skrätsistä on kirjoitettu uusi ohjelmisto, jonka muuttaminen on jatkossa helpompaa. Ellei sitten ole koodattu jollain supereksoottisella kielellä.

Vastaa