Suomen Pöytätennisliiton 80-vuotisjuhla: meitä on jo yli 190!

Juhlapäivänä 27. lokakuuta on tapahtumia aamusta alkaen. Liittohallitus laskee kukat SPTL:n ensimmäisen puheenjohtajan Bruce Campbellin haudalla ja Ruskeasuolla pelataan jo aamupäivästä Jarmo Siekkisen ja Rein Lindmäen junailema ”maaottelutapahtuma”. Martti Autio puuhaa kaikkien kaksinpelin Suomen mestareiden tapaamista.

Pääjuhlan (klo 17) ohjelma hotelli Presidentissä on alla. Klo 19 alkavalle juhlaillalliselle tulee lunastaa illalliskortti (95 €). Senkin ohjelma löytyy alapuolelta. Illalliskortin tilanneita on jo yli 190, joten nyt  kannattaa lähteä tapaamaan vanhoja tuttuja.

Esitämme edelleen toivomuksen, että mahdollisimman moni osallistuisi liittomme 80-vuotisjuhliin ja vielä mielellään avec, jotta saamme aitoa juhlan tuntua. Musiikista ei homma ainakaan ole kiinni, sillä siitä huolehtii ”maailman paras Beatles-coverbandi” Jiri Nikkinen & The Beatles Tribute Band. Ilta päättyy klo 24.

Toivottavaa olisi, että mahdollisimman moni tilaisi illalliskorttinsa ajoissa, jotta saamme arvion tilaisuuden osanottajamäärästä.

Toivomme myös, että mahdollisimman moni teistä lunastaisi omakseen liiton tuoreen historiateoksen. Voimme hyvin ajatella, että tavalliselle pöytätennispelaajalle tämä on helpoin ja miellyttävin tapa tukea yhteisen liittomme varainhankintaa.

Illalliskortteja kuten myös kirjoja voi tilata täältä (jotta varmistat paikkasi, tilaa illalliskorttisi mahdollisimman pian mutta viimeistään 12.10.2018 mennessä):

Illalliskortti

Historiikki

Vielä muistutamme seuroja mahdollisuudesta anoa liiton ansiomerkkejä. Se on erinomainen tapa palkita seuran aktiiveja ja yhteistyökumppaneita juhlavassa tilaisuudessa. Ansiomerkkianomukset on osoitettava liittohallitukselle (mika.rasanen@sptl.fi) 10.10.2018 mennessä.

Suomen Pöytätennisliitto 80 vuotta – ohjelma Hotelli Presidentissä 27.10.2018

16.30 Kokoontuminen alkaa
– Tervetuliaismalja
– Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki suomalaiset pöytätennisihmiset
– Pukukoodi Smart Casual, urheilun ansiomerkit
17.00 Pääjuhla
– Juhlapuhe: Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Timo Ritakallio
– Lajihistoriamme ja liiton tervehdys – SPTL:n puheenjohtaja Esko Heikkinen
– SPTL:n myöntämien pronssisten ja hopeisten ansiomerkkien jako
– Aulassa ”pieni pöytätennismuseo” sekä tuoreen lajihistorian myyntipiste
———
19.00  Juhlaillallinen illalliskortin lunastaneille (95 €)
– SPTL:n kunniajäsenyyksien julkistaminen sekä plakaatien ja kultaisten ansiomerkkien jakaminen
– Suomen pöytätenniksen Hall of Fame – ensimmäiset valinnat
– Ulkomaisten vieraiden tervehdykset ja vapaa sana
– Jiri Nikkinen & The Beatles Tribute Band – ”maailman paras Beatles-bändi”
24.00 Ilta päättyy

Haluatko yöpyä samassa hotellissa? SPTL on neuvotellut hotellin kanssa edullisen majoitustarjouksen: 1 hengen huone 117 €, 2 hengen huone 132 €. Huonevaraukset tehdään suoraan hotelliin 13.10 mennessä: puhelin 0201234600 tai sähköpostitse sokos.hotels@sok.fi. Mainitse Suomen Pöytätennisliitto varausta tehdessä, jotta saat huoneen sopimushintaan.

 

 

Vastaa