EM-lopputurnaus jäi haaveeksi

Suomen pöytätennismiehillä oli sunnuntaina mainio mahdollisuus edetä syksyn EM-kilpailujen lopputurnaukseen Ranskaan. Se oli vaatinut voittoa karsinnan viimeisessä ottelussa Luxemburgista, mutta niin vain Suomi hävisi ottelun kotikentällään 2-3.

Luxemburgin Eric Glod kukisti avausottelussa Alex Naumin 3-1, mutta Benedek Oláh kuittasi nopeasti lyömällä Gilles Michelyn selvästi 3-0.

Suomi (vas. Samuli Soine, Alex Naumi, Benedek Oláh ja Miikka O´Connor) taisteli hyvin, mutta siitä ei tällä kertaa palkittu.

Sitten nähtiin erikoinen ottelu, kun Samuli Soine kukisti Christian Killin 3-2. Suomalainen voitti avauserän tiukasti ja toisen helposti, mutta hävisi kolmannen, kun Kill alkoi tottua Soineen erikoiseen rystykumiin. Neljäs erä meni luxemburgilaiselle selvästi 11-3 ja viidettäkin tämä johti koko ajan saaden jopa kaksi ottelupalloa. Tilanteessa 10-9 hän teki syöttövirheen ja uudelleen Soineen ottelupallossa tilanteessa 11-10. Miehellä oli melkoinen kokovartalokipsi!

Ottelu näytti kääntyvän Suomelle, sillä nyt tarvittiin vain Oláhin voitto Glodista. Avauserä tulikin kotiin 11-8, mutta kolme seuraavaa kääntyivät yllättävän selvästi Luxemburgin ykköspelaajalle ja ottelu oli tasan 2-2.

Ratkaisupelissä Alex Naumi kohtasi Gilles Michelyn. Avauserässä Naumi oli jäljessä koko ajan, mutta vei toisen erän nopeasti 11-4. Lopulta Michely oli kuitenkin parempi lukemin 3-1. Ottelun jälkeen saattoi hyvin olla, että yllättyneimpiä lopputurnauspaikastaan olivat luxemburgilaiset itse.

Alexin kova taistelu ei auttanut Luxemburgia vastaan.

– Meillä oli ehdottomasti mahdollisuutemme, etenkin kun Samuli voitti tärkeän kolmannen ottelun. Benedek oli koko viikonlopun jonkin verran epävarma ja viimeisessä ottelussa tappio vihdoin iski. Sääli, ehkä koko joukkue hiukan alisuoritti tiukoissa tilanteissa, analysoi joukkueen pettynyt päävalmentaja Mattias Bergkvist.

Lopputurnauspaikkansa jo varmistanut Turkki kohtasi viimeisessä ottelussa Bulgarian. Ykköspelaaja Ibrahim Gündüz tulistui avaustappiostaan niin, että potkaisi ensin kahdesti pöytää ja sen jälkeen vielä pallopysäytysaitoja ilmaan. Venäläinen ylituomari Irina Semizorova ei epäröinyt vaan passitti kuumaverisen turkkilaisen suoraan pukuhuoneen puolelle.

Kalabaliikki Turkin valmennusjohdon kanssa jatkui vielä senkin jälkeen vartin verran. Turkkilaiset ryhdistäytyivät kuitenkin sen verran, että voittivat ottelu 3-2, kuten kaksi muutakin karsinnan peliään.

EM-karsinta, sunnuntain ottelut

Luxemburg – Suomi 3-2
Eric Glod – Alex Naumi 11-9, 11-9, 7-11, 11-2
Gilles Michely – Benedek Oláh 6-11, 9-11, 7-11
Christian Kill – Samuli Soine 11-13, 5-11, 11-8, 11-3, 12-10
Glod – Oláh 8-11, 11-8, 11-7, 11-6
Michely – Naumi 11-7, 4-11, 11-9, 11-7

Turkki – Bulgaria 3-2

Lohkon loppujärjestys
1) Turkki 3 voittoa
2) Luxemburg 2 voittoa
3) Suomi 1 voitto
4) Bulgaria 0 voittoa

Turkki ja Luxemburg selviytyivät Rankan Nantesissa syksyllä pelattavaan lopputurnaukseen.

Jutun kuvat Emil Rantatulkkila.

———————————————————————————————————-

Suomen miesten pöytätennismaajoukkue järjesti Ruskeasuolla todellisen thrillerin ottelussaan Bulgariaa vastaan. Ensimmäisen ottelun 2-3 tappio Turkille tiesi sitä, että Suomi oli pakkovoittojen edessä kahdessa viimeisessä pelissään. Lauantai-iltana suomalaisten hermo kesti ja Bulgaria taipui hyvän esityksen jälkeen 3-1.

Voitto Bulgariasta tiesi sitä, että voittamalla sunnuntain Luxemburgin Suomi selvittää tiensä Ranskan Nantesissa syksyllä pelattaviin EM-kisoihin. Luxemburg ei ole kuitenkaan helppo vastus, sillä se kukisti avauspelissään Bulgarian 3-2 ja hävisi toisen pelin Turkille tiukasti 2-3.

Bulgariaa vastaan Benedek Oláh avasi tiukalla 3-2 voitolla Teodor Aleksandrovista, mutta Miikka O´Connor hävisi kokeneelle Stanislav Golovanoville 0-3. Valmentaja Mattias Bergkvist asetti Alex Naumin kolmospelaajaksi ja nuori koskelainen kiitti kunniasta kukistamalla Petyo Krastevin 3-1. Naumi kävi ottelussa jo tappion partaalla, sillä hän hävisi ensimmäisen erän ja oli toistakin erää häviöllä selvästi aina loppupalloihin asti.

Vielä hankalampi tilanne oli Oláhilla Suomen johtaessa 2-1. Golovanov johti ratkaisevaa viidettä erää jo 6-1, mutta suomalainen nousi lopussa 11-9 voittoon.

– Benedek oli hermostunut, eikä peli oikein toiminut sataprosenttisesti. Hatunnosto siitä, että pystyi kuitenkin voittamaan päivän kaikki neljä otteluaan. Alex taas paransi koko ajan loppua kohden, Bergkvist arvioi.

Suomen ratkaiseva ottelu Luxemburgia vastaan pelataan sunnuntaina klo 11. Ottelu lähetetään suorana YLE Areenassa ja siitä on koostelähetys TV2:ssa klo 14.30-16.

Suomen päivän ottelut EM-karsinnan 2. vaiheessa, Ruskeasuo:

Turkki – Suomi 3-2
Ibrahim Gündüz – Alex Naumi 14-12, 4-11, 11-6, 11-9
Talha Yigener – Benedek Oláh 11-9, 8-11, 9-11, 6-11
Batuhan Ulucak – Miikka O´Connor 11-7, 11-9, 3-11, 9-11, 11-4
Gündüz – Oláh 9-11, 11-7, 7-11, 6-11
Yigenler – Naumi 11-6, 8-11, 11-9, 7-11, 11-6

Luxemburg – Bulgaria 3-2

Suomi – Bulgaria 3-1
Benedek Oláh – Teodor Alexandrov 8-11, 12-10, 11-8, 9-11, 11-9
Miikka O´Connor- Stanislav Gonovalov 6-11, 9-11, 7-11
Alex Naumi – Petyo Krastev 4-11, 13-11, 11-9, 11-4
Oláh – Golovanov 11-6, 11-9,4-11, 4-11, 11-9

Turkki – Luxemburg 3-2. Turkki on jo varmistanut paikkansa EM-kilpailuissa.

——————————————————————

Suomelle tappio avauspelissä

Suomi hävisi niukasti 2-3 avauspelinsä Turkkia vastaan. Turkkilaisia pidettiin etukäteen Suomen hankalimpana vastustajana. Benedek Oláh voitti molemmat kaksinpelinsä, mutta Alex Naumi ja Miikka O´Connor jäivät peleissään voitoitta.

Oláh oli vaikeuksissa peleissään vain ajoittain. Alex Naumi hävisi ensimmäisen ottelunsa 1-3 ja ratkaisupelin 2-3. Myös O´Connor ainoan ottelunsa 2-3, joten suomalaisillakin oli ottelussa mahdollisuutensa.

– Valitettavasti kaikkien tappio-otteluiden ratkaisuerät alkoivat huonosti. Miikka löi edellisellä kerralla saman vastustajan 3-0, joten hänen paikkansa kolmospelaajan oli perusteltu. Pentti paransi koko ajan ottelun vanhetessa. Nyt on vain yksi tie eli meidän pitää lyödä molemmat jäljellä olevat vastustajat, Suomen päävalmentaja Mattias Bergkvist analysoi.

Toisessa ottelussa Luxemburg kukisti Bulgarian 3-2. Iltaottelussa klo 19 Suomi kohtaa Bulgarian ja toisessa ottelussa vastakkain ovat Luxemburg ja Turkki.

Turkki – Suomi 3-2 (YLE Areena)
Luxemburg – Bulgaria 3-2 (Laola1.tv)

Suomi – Bulgaria 3-1 (YLE Areena klo 18.55)
Turkki – Luxemburg (Laola1.tv)

Sunnuntai 19.5.

Klo 11
Luxemburg – Suomi (YLE Areena klo 10.55, YLE TV2 klo 14.30-16)
Turkki – Bulgaria (Laola1.tv)

Vastaa