Liittohallituksen tämän vuoden viides kokous oli maanantaina 1.6. Hallitus keskusteli kokouksessaan erityisesti liiton taloustilanteesta, jäsenseurojen toiminnan tukemisen kehittämisprojektista ja Ruskeasuolla jatkuvasta ei-hyväksyttävästä käytöksestä. Hallitus myös kuuli toiminnanjohtajalta lyhyen tilannekatsauksen JEM28-hakuprosessin tilanteesta.
Liiton taloustilanteen osalta todettiin tilinpäätöksen tuloksen olleen viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä noin -170 000 € ja kuluvan vuoden tuloksen arvioidaan olevan niin ikään tappiollisen. Hallitus kävikin läpi taloustilanteen vakauttamiskeinoja, joista yksi on liiton työntekijämäärän ja toimenkuvien tarkastelu.
Toiminnanjohtaja on työstänyt kevään aikana näkemystä, kuinka liitto voi tukea sen jäsenseurojen toimintaa aikaisempaa paremmin sekä selkiyttää sen ja seurojen välistä työnjakoa. Tämän kokonaisuuden käytännön jatkotoimien priorisoinnista hallitus päättää seuraavassa kokouksessaan elokuussa.
Erityisesti Ruskeasuolla kevään aikana jatkuneen ei-hyväksyttävän käytöksen hallitus kokee todella valitettavana jo pelkästään lajin maineen ja erityisesti junioripelaajien harjoittelurauhan näkökulmasta.
Keskusteluasioiden lisäksi hallitus päätti kokouksessaan
– hyväksyä Vuorelan Vimman jäsenhakemuksen.
– käynnistää keskustelun henkilöstömuutoksista.
– lähettää Petri Takkavuorelle kirjeen hänen ei-hyväksyttävästä käytöksestään.
– hylätä Kosken Kaiun valituksen sarjajaoston päätöksestä, joka koski sen saamaa sakkoa mestaruussarjan järjestelyistä.
Hallituksen seuraava kokous järjestetään 10.8.
Mika Pyykkö
puheenjohtaja
”hylätä Kosken Kaiun valituksen sarjajaoston päätöksestä, joka koski sen saamaa sakkoa mestaruussarjan järjestelyistä.”
Tästä haluaisin todeta, että sarjajaosto on mitä ilmeisimmin ollut tietämätön seuraavan muinaisjäännepykälän merkityksestä:
”6.10.6 Viimeinen ottelukierros mestaruussarjan runkosarjassa sekä välierissä on
pelattava samana päivänä ja samanaikaisesti.”
Olen nyt Kosken leiriä katsomassa. Siten en pääse käsiksi arkistoihini, mistä löytyisi tieto siitä, milloin kyseinen pykälä lisättiin, ja mikä mahdollinen perusteluteksti oli. Mutta jo sanoista ”samana päivänä” voi päätellä, että pykälä ei tarkoita turnausta ja sitä, että tunnelman ja glamourin vuoksi mitkään joukkueet eivät saa pelata turnauksen viimeisen kierroksen otteluitaan etukäteen ja lähteä mukavasti kotimatkalle muiden joukkueiden vielä jatkaessa urakkaansa. Sen sijaan muistan hyvin, että pykälän tarkoitus on estää joitakin joukkueita pelaamasta viimeistä otteluaan MYÖHEMMIN kuin muut joukkueet. Tällä tavalla estetään tai ainakin tehdään vaikeammaksi taktikointi, jossa esim. ykkösenä oleva joukkue häviää tahallaan viidentenä olevalle joukkueelle, jotta tämä ohittaisi neljäntenä olevan joukkueen ja pudottaisi tämän play-offsista. Tämä oli se pykälän merkitys aikana, jolloin joukkueiden rehellisyyteen ei voinut luottaa. Pykälää ei vaan huomattu kirjoittaa silloin niin, että sen merkitys olisi selvä vielä vuonna 2026. Asia oli silloin niin ilmiselvä. Viimeisen kierroksen ottelut Wega – TIP-70 Ruskeasuolla ja KOOVEE – TuKa Tampereella piti alkaa samaan aikaan taktikoinnin estämiseksi. Tietenkään KOOVEE:lla ja TuKa:lla ei olisi ollut mitään sitä vastaan, että Wega ja TIP-70 olisivat pelanneet ottelunsa vaikka edeltävänä päivänä. Ei kuitenkaan seuraavana päivänä!
Vanhoja pykäliä ei saa käyttää uusiin tarkoituksiin tilanteessa, missä pykälän alkuperäinen tarkoitus on päässyt unohtumaan. Nythän olisi pitänyt olla selvää, ettei sellaista pykälää olisi koskaan haluttu kirjoittaa, missä kielletään ETUKÄTEEN pelaaminen. Pykälähän ei selvästi liittynyt turnaukseen, joten turnauksen tunnelmasta ja glamourista ei voinut olla kyse.