Lehdistötiedote: Benedek Olah EM-kilpailujen kaksinpelissä kahdeksan parhaan joukkoon

Lehdistötiedote: Benedek Olah EM-kilpailujen kaksinpelissä kahdeksan parhaan joukkoon

Benedek Olah teki suomalaista pöytätennishistoriaa tänään Budapestin EM-kilpailuissa voittamalla puolalaisen Daniel Gorakin erin 4-2 ja selvisi kahdeksan parhaan joukkoon miesten kaksinpelissä. Kukaan suomalainen pelaaja ei ole aikaisemmin selvinnyt näin pitkälle EM-kilpailuissa. Olah pelasi upeasti läpi ottelun Gorakia vastaan. Ainoastaan ensimmäisessä erässä Olah ei ollut terävimmillään, mutta sen jälkeen ottelussa oli vain pari vaikeampaa hetkeä. Olah jyräsi niin syötöllään sekä rysty- että kämmenpuolen lyönneillään pisteitä tasaiseen tahtiin. Etenkin kämmenpuolen peli on ollut ratkaiseva ase tiukoilla hetkillä koko turnauksen ajan.

”Olah pelasi taktisesti erinomaisesti”, kommentoi päävalmentaja Mattias Bergkvist Gorak-ottelua. Ottelun alku meni täysin pieleen mutta Olah pystyi muuttamaan pelin suunnan, etenkin syötöt ja syötönpalautusten suunnat olivat alussa pielessä. ”Henkisesti erittäin hyvä keskittyminen ja vahvaa peliä”, päätti Bergkvist ottelun analysoinnin. Seuraavaksi vastassa on Timo Boll jota vastaan voittoreseptin löytäminen on jo käynnissä, ”täytyy vähän katsella ja miettiä” oli Bergkvistin kommentti.

Olah kohtaa puolivälierässä lajin moninkertaisen Euroopan Mestarin Saksan Timo Bollin. Ottelu pelataan tänään lauantaina kello 22.15 Suomen aikaa.

Neljännesvälierä:

Benedek Olah – Daniel Gorak 4-2 (3-11, 11-5, 11-6, 11-9, 8-11, 11-6)

lehdistotiedote_em_kilpailut_olah_kaksinpelissa_8_joukkoon

Vastaa