Katja Kohonen (o.s. Nieminen, s. 1970) aloitti pöytätenniksen 12-vuotiaana Hiekkaharjun koulussa ja nuorisotalolla 1982. Ura jatkui Tikkurilan kaarihallissa TIP-70:n riveissä Simo Pokin valmennuksessa. Hän kehittyi nopeasti maan huipulle ja voitti jo 1986 Sonja Grefbergin kanssa naisten nelinpelin Pohjoismaiden mestaruuden. Samana vuonna hän oli niin ikään Sonjan kanssa nelinpelin pronssilla Ruotsin avoimissa mestaruuskilpailuissa. Jälkimmäistä hän arvostaa huippusaavutuksenaan. Kotimaassa Kohosen kovin meriitti on ennätysmäiset 13 kaksinpelin SM-kultaa vuosina 1988–2013. Se on eniten kaikista suomalaisista mies- ja naispelaajista. Näistä mieleen jäi erityisesti ensimmäinen, kun hän kukisti Sonja Grefbergin kotikisoissaan Tikkurilan Urheilutalolla. Kohosella on myös useita naisten nelinpelin ja sekanelin mestaruuksia eri pelaajien kanssa. Hänen vahvuutensa oli nopeat jalat ja erinomainen kämmenlyönti. Suomen ohella Kohonen pelasi myös Saksan Bundesliigassa ja Ruotsin naisten pääsarjassa, jonka hän myös onnistui tukholmalaisen Spårvägenin joukkueessa voittamaan. Pöytätennisura jatkuu edelleen KuPTS:n valmennustiimissä. Vanhemmalla iällä Kohonen on kiinnostunut myös crossfit-kilpailuista.