Ensimmäisen päivän tallenteet:
Aamupäivä:
Iltapäivä:
Toisen päivän tallenne:
EM-arvonta valmistui
Seuraavien EM-kisojen joukkuekilpailut starttasivat tänään SOC:n yhteydessä Tukholmassa ykkösvaiheen arvonnalla. Teknisestä puolesta vastasi ETTU:n apulaispääsihteeri Pierre Kass ja arvontahenkilöinä olivat ETTU:n puheenjohtaja Ronald Kramer ja ITTF:n varapuheenjohtaja Petra Sörling.
Suomelle miehille olisi voinut käydä hassumminkin, sillä samaan lohkoon tulivat Sveitsi ja Skotlanti. Suomi sijoitettiin lohkossaan ykköseksi. Lohkossaan kolmoseksi sijoitettu Suomen naisjoukkue sai lohkoonsa Liettuan, Israelin ja Islannin. Ei kaikkien helpoin arvonta, mutta mikään lohkoista ei olisi ollut helppo.
Pelit alkavat 27. helmikuuta. Miehet saavat kotikentälle Skotlannin ja naiset matkaavat vieraspeliin Liettuaan.
11.-12.11.2017 pelattujen kilpailujen ratingit
2961_PTS-60_kansalliset on 18.11.2017 leikkuripäivän tiedosto.
2958_sarja-ratingissa on mukana myös sunnuntain pelit 12.11.2017.
Jos tuntuu ettei löydä sarjaturnauksen kummankin päivän pelejä, niin kannattaa lukea tuo Ratingin lukuohje.
4 V-S B sarjaturnaus
Turnauksen järjestää TuTo, aika on 20.-21.1.2018 ja pelipaikka Turun Alfa-halli. Aloitus klo.10.00
Kalervo Järvi on yhteyshenkilönä turnauksessa.
kalervo.jarvi@gmail.com
Edellisessä turnauksessa ehdittiin pelaamaan kaksi ottelua loppuun. Ne jätetään huomioimatta ja kaikki aloittavat nollilta.
Jori Haataja
Tikakoski GP, Oulu – Arvonnat
Linkki tiedostoon: Arvonnat_Tikakoski_GP_2017.xls
ITTF Swedish Open, Tukholma 13.-19.11.2017 – Suomalaisten turnaus ohi
ITTF Swedish Open, Tukholma 13.-19.11.2017
Miikka O’Connor ja Sofia Erkheikki pelaavat ITTF Ruotsin avoimissa Tukholmassa alkavalla viikolla. Kumpikin osallistuu myös nelinpeliin. U21-sarjassa mukaan pääsi 32 parasta rankingin perusteella joten pelaajamme eivät ole mukana. O’Connor pelaa nelinpeliä Antoine Bernadetin (CAN) kanssa ja Erkheikki Widaad Gulhoolin (MRI) kanssa.
Livelähetykset: http://www.ittf.com/itTV/
Ottelut 13.11.
WS: Barbora Balazova (SVK) – Sofia Erkheikki 4-0 (11-4, 11-8, 11-6, 11-4)
MS: Andrew Baggaley (ENG) – Miikka O’Connor 4-0 (11-5, 11-5, 11-3, 11-4)
Ottelut 14.11.
WS: Nanthana Komwong (THA) – Sofia Erkheikki 4-0 (11-6, 11-4, 11-8, 11-5)
MS: Anton Källberg (SWE) – Miikka O’Connor 4-0 (11-8, 11-4, 11-7, 11-5)
WS: Erika Front (SWE) – Sofia Erkheikki 4-0 (11-4, 11-4, 11-6, 11-6)
Ottelut 15.11.
WD: Paranang/Sawettabut (THA) – Erkheikki/Gukhool (MRI) 3-0 (11-3, 11-5, 11-2)
MD: Bernadet (CAN)/O’Connor – Jeong/Park (KOR), Korealaiset jatkoon WO:lla
Yleissivu: https://www.ittf.com/tournament/2739/2017/seamaster-2017-ittf-world-tour-swedish-open/
ARF-Cup – Kilpailukutsut
Tervetuloa ARF Junior Cupiin sunnuntaina 26.11.2017!
Ilmoittautumiset 21.11.2017 klo 24:00 mennessä nettilomakkeella ja ilmoittautumislistan löydät täältä.
Linkki tiedostoon: ARF Cup 2017.pdf
2-divisioona 2/4 – Tiedosto
Linkki tiedostoon: 2C Koskella_0312017.pdf
Suru-uutinen Turusta
puheenjohtaja
TOP-12 lopputurnaus – Kilpailukutsut
Linkki tiedostoon: TOP12_2017_kutsu.pdf