David Prusa vei Pongfinity Cupin
Saksalaista USV Jenaa edustava tshekkiläinen David Prusa vei ensimmäisen kansainvälisen Pongfinity Cupin, joka myös on osana pöytätenniksen kansallista GP-sarjaa.

Prusa löi maailmankuulun temppuvideoita tekevän Pongfinity-tiimin Otto Tennilän (puolivälierissä) ja Miikka O’Connorin (loppuottelussa) Ruskeasuon palloiluhallissa.
Suomalaispanos oli turnauksessa yllättävän kova, sillä ennakkoon puolivälieriin sijoittuneita oli ainoastaan kaksi suomalaispelaajaa, mutta ”kvarttoihin” selvisi peräti viisi suomalaista.

Erityisesti Matias Vesalainen ja Arttu Pihkala esittivät kauden parastaan. Myös Riku Autio otti hyviä voittoja. Vesalainen pudotti ykkössijoitetun Olav Kosolovskin ja Ferenc Horvathin tiukoissa viisieräisissä ennen kuin Prusa oli myös hänelle liian vaikea välierissä. Pihkala pudotti vuorostaan neljänneksi sijoitetun Karol Dzidan ja oli hyvällä pelillä vauhdilla menossa loppuotteluun saakka kun O’Connor löysi ekstravaihteen omaan peliinsä ja nousi ratkaisevassa erässä tilanteesta 5-8 voittoon 11-9. O’Connor oli ennen sitä pudottanut kakkossijoitetun, Latvian ykköspelaajan Daniels Kogansin.
Loppuottelussa O’Connorin paras vire oli hieman hiipunut, tosin Prusan erinomaisuudella oli varmasti osasyynsä siihen. Prusa vei loppuottelun 3-1.
Naisten luokka ratkaistiin kokonaan kotimaisin voimin. Ennakkosuosikki Jannika Oksanen vei voiton, mutta sekä Anne Stenberg että Jaimielee Enriquez antoivat kovan vastuksen. Loppuottelun numerot olivat Oksaselle 8-11, 11-4, 11-8, 5-11, 11-5.
Lauantain junioriluokissa voiton veivät Jimi Koivumäki (Pojat 14), Kamilla Kadar (Tytöt 14) ja Hai Hoang Nhat Nguyen (Pojat 12). Sunnuntaina voittoon pelasivat Lassi Lehtola (Pojat 18), Usara Amarasinghe (Tytöt 18), Lassi Lehtola (Pojat 16), Simon Larsson (Pojat 10), Kamilla Kadar (Tytöt 10).
Miesten kaksinpeli, loppuottelu: David Prusa USV Jena – Miikka O’Connor PT-75 11-5, 11-6, 6-11, 11-9
3) Matias Vesalainen KoKa ja Arttu Pihkala PT Espoo.
Naisten kaksinpeli, loppuottelu: Jannika Oksanen PT-75 – Jaimielee Heart Enriquez TIP-70 8-11, 11-4, 11-8, 5-11, 11-5
3) Yenuli Amarasinghe Smash ja Anne Stenberg PT-75.
Pojat 10, loppuottelu: Simon Larsson Hammarby – Wen Lusio Ellenborough 6-11, 11-7, 16-14, 11-8
3) Ferdinand Luth Amager BTK ja Linus Huttunen PT Espoo.
Pojat 12, loppuottelu: Hoang Nhat Nguyen Hai Smash – Max Takkavuori TIP-70 11-5, 17-15, 11-3
3) Cedric Maehle Stustad Modum BTK ja Eetu Mäkelä OPT-86.
Pojat 14, loppuottelu: Jimi Koivumäki TIP-70 – Hoang Nhat Nguyen Hai Smsh 8-11, 11-7, 11-7, 12-10
3) Eetu Mäkelä OPT-86 ja Cedric Maehle Stustad Modum BTK.
Pojat 16, loppuottelu: Lassi Lehtola MBF – Jimi Koivumäki TIP-70 8-11, 11-7, 11-2, 11-4
3) Hoang Nhat Nguyen Long Smash ja Levi Haschemi KSV Auedamm.
Pojat 18 loppuottelu: Lassi Lehtola MBF – Matias Vesalainen KoKa 11-6, 11-3, 11-9
3) Hoang Nhat Nguyen Long Smash ja Andrei Maltizon TTU Spordiklubi.
Tytöt 10, loppuottelu: Kamilla Kadar MBF – Selma Malmqvist Stratos
3) Somkijrungroj Natkawee Satit Prasarnmit ja Viola Saarto PTS Sherwood.
Tytöt 14, loppuottelu: Kamilla Kadar MBF – Jaimielee Heart Enriquez TIP-70 11-8 11-7, 12-10
3) Yenuli Amarasinghe Smash.
Tytöt 18, loppuottelu: Usara Amarasinghe Smash – Jaimielee Heart Enriquez TIP-70 11-7, 13-11, 10-12, 8-11, 14-12
3) Oshadini Amarasinghe Smash ja Leian Tamondong Smash.
Teksti: Thomas Hallbäck / MBF
Linkki kuvagalleriaan (Ildiko Kadar)
Kilpailuihin osallistui 230 pelaajaa (300 starttia) 40 maasta, yli puolet (130) ulkomailta.
Lisätietoja: www.pongfinitycup.fi
Sunnuntain livestriimi