Henkilökohtaiset SM-kilpailut 25.-26.3.2023

Benedek Oláh ja Marina Donner Suomen mestareiksi

Seinäjoen Sisun Benedek Oláh ja hankolaista HIK Pingistä edustava Marina Donner pelasivat ykkösiksi viikonloppuna Helsingin Ruskeasuolla järjestetyissä pöytätenniksen SM-kilpailuissa.

Miesten kaksinpelin loppuottelussa Oláh voitti Kosken Kaiun Alex Naumin erin 4-2 (12-10, 7-11, 11-5, 10-12, 11-6, 11-9) ja nappasi samalla 11. aikuisten kaksinpelin Suomen mestaruutensa.

– SM-kisoissa kaikki haluavat haastaa minut, ja yleisökin odottaa jo uutta mestaria, mutta homma tuli jälleen hoidettua, Oláh tiivisti pelin hengen.

Loppuottelua tiukemmalla mestari joutui välierässä, jossa Otto Tennilä piinasi häntä täydet seitsemän erää.

– Rysty ei toiminut koko viikonlopun aikana. Intian, Singaporen ja Ranskan reissut eivät ole antaneet aikaa kunnon treenisessiolle, tiistaina Qatariin matkaava Oláh valitteli.

Naisten kaksinpelissä Donner uusi mestaruutensa voittamalla loppuottelussa PT Espoon Aleksandra Titievskajan 4-3 (11-5, 5-11, 6-11, 4-11, 11-6, 11-5, 11-9). Donnerin kaulaan pujotettiin myös naisten nelinpelin ja sekanelinpelin SM-kultamitalit.

– Hallitseva triplamestarina loin itselleni ehkä vähän liian suuria paineita. Kaksinpelin finaali oli minulle 15. ottelu tälle viikonlopulle, joten olin sekä henkisesti että fyysisesti väsynyt. Lisäksi Aleksandra pelasi todella hyvin. Neljännen erän jälkeen ajattelin, että pitää vain jaksaa tehdä töitä, eikä antaa periksi, ahvenanmaalainen summasi.

Sekä Suomen mies- että naisjoukkueet pelaavat toukokuun alussa paikasta syyskuussa Malmössä, Ruotsissa järjestettävään EM-lopputurnaukseen. Oláhin toukokuun ohjelmassa on myös henkilökohtaiset MM-kisat Etelä-Afrikassa.

SM-kisojen 2023 mitalistit

Miesten kaksinpeli: 1. Benedek Oláh (Seinäjoen Sisu), 2. Alex Naumi (Kosken Kaiku), 3. Sam Khosravi (Kosken Kaiku) ja Otto Tennilä (PT 75)

Naisten kaksinpeli: 1. Marina Donner (HIK Pingis), 2. Aleksandra Titievskaja (PT Espoo), 3. Ramona Betz (Linnan Pingis) ja Maria Girlea (TIP-70)

Miesten nelinpeli: 1. Otto Tennilä / Miikka O´Connor (PT 75), 2. Alex Naumi / Sam Khosravi (Kosken Kaiku), 3. Arttu Pihkala / Toni Soine (PT Espoo) ja Johan Pettersson (HIK Pingis) / Manu Karjalainen (Wega)

Naisten nelinpeli (pelattiin lauantaina): 1. Marina Donner (HIK Pingis) / Maria Girlea (TIP-70), 2. Ramona Betz (Linnan Pingis) / Aleksandra Titievskaja (PT Espoo), 3. Ella Kellow (OPT-86) / Mia Kellow (TIP-70) ja Oksana Ruotsalainen / Anne Stenberg (PT 75)

Sekanelinpeli: 1. Marina Donner / Johan Pettersson (HIK Pingis), 2. Maria Girlea (TIP-70) / Aleksi Räsänen (PT Espoo), 3. Jannika Oksanen / Otto Tennilä (PT 75) ja Ramona Betz (Linnan Pingis) / Samuli Soine (TIP-70)

 

PingisTV: Henkilökohtaiset SM-kilpailut 25.-26.3.2023

Sunnuntai 26.3.2023 (loppuottelut klo 15.15 järjestyksessä SN, MN, NK, MK)

SN: Räsänen/Girlea (PT Espoo/TIP-70) vs Donner/Pettersson (HIK) 1-3 (3-11, 6-11, 11-8, 9-11)

MN: Tennillä/O’Connor (PT 75) vs Khosravi/Naumi (Koka) 3-0 (11-9, 11-2, 11-9)

NK: Donner (HIK) vs Titievskaja (PT Espoo) 4-3 (11-5, 5-11, 6-11, 4—1, 11-6, 11-5)

MK: Olah (SeSi) vs Naumi (KoKa) 4-2 (12-10, 7-11, 11-5, 10-12, 11-6, 11-9)


Lauantai 25.3.2023

 

18.-19.3.2023 pelattujen kilpailujen ratingit

4337 Smash kansalliset ratingissa oli 1800-luokan A-poolissa otteluita merkattu vääriin kohtiin. Se on nyt korjattu. Ratingia ei ole julkaistu uudelleen, mutta korjaukset näkyvät nyt julkaistuissa ratingeissa.

4352_Juniori_SM_su

4349_Juniori_SM_la

4346_sarja

4352 Juniori SM su on 25.3.2023 leikkuripäivän tiedosto.

Kaikkien kausien yhteenvedot:
https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?p=33042

kysymykset jori.haataja@outlook.com

 

 

Nuoruus haastaa kokemuksen pöytätenniksen SM-kisoissa

Pöytätenniksen henkilökohtaiset Suomen mestaruudet ratkotaan viikonloppuna Ruskeasuon urheiluhallilla, Helsingissä. MBF:n isännöimissä SM-kisoissa on mukana koko maamme rankingin kärki.

Miesten kaksinpelissä ykköspelaajamme Benedek Oláh on vuoden tauon jälkeen jälleen mukana ja hakee jo ennätyksellistä 11. aikuisten mestaruuttaan. Seinäjoen Sisun miehellä on viikonloppuun toinenkin tavoite.

– Pitää hauskaa. Nelinpeleissä sekoitettiin vähän pakkaa. Toivottavasti tulee hauskat kisat – ainakin minulle. Viimeksi onnistuin voittamaan mestaruuden ilman erätappioita. Nyt on olo hieman väsynyt Singaporen reissun jälkeen, mutta pari päivää Suomessa ennen kisoja tekee hyvää. Pääsisinpä vielä hiihtämään, mutta se taitaa jäädä tällä reissulla väliin, ”Pena” sanoo.

Kovan haasteen Oláh saa hallitsevalta mestarilta, Kosken Kaiun Alex Naumilta. Mitalipeleihin mielivät myös nuorisotrio, PT Espoon Aleksi Räsänen ja Arttu Pihkala sekä KoKa:n Sam Khosravi. SM-titteleistä pelattaessa kokemus on kovaa valuuttaa eli oman panoksensa mitalitaisteluun tuovat myös Samuli Soine (TIP-70), Mika Räsänen ja Toni Soine (PT Espoo) sekä ”Pongfinity-kaksikko” Otto Tennilä – Miikka O´Connor (PT 75). Rankingin 16 parasta on sijoitettu suoraan 64 pelaaja pääkaavioon.

Naisten kaksinpelissä suosikin viittaa kantaa Hangö IK:ta edustava Marina Donner. Kovan vastuksen ahvenanmaalaiselle antaa nuoriso-osasto Maria Girlea, Ramona Betz, Aleksandra Titievskaja ja Ella Kellow – kokeneempaa Jannika Oksasta unohtamatta. Jokaisesta neljästä alkulohkosta kaksi parasta etenee puolivälieriin.

– Oloni on innostunut. Tykkään kilpailemista ja nautin todella, kun on paljon pelissä. Kansalliset mestaruuskisat ovat juuri tällaiset, Donner ennakoi.

Ottelut alkavat lauantaina kello 10.00, naisten nelinpelin mestaruudesta pelataan kello 17.30. Sekanelinpelin, miesten nelinpelin sekä naisten ja miesten kaksinpelien loppuottelut ovat ohjelmassa sunnuntaina alkaen kello 15.15.

Tarkempi ohjelma ja arvonnat

Livestream

Preview in English (ETTU’s website)