Aihearkisto: Kansainväliset kilpailut

Benedek Oláh ei tingi olympiatavoitteestaan

Kansainvälinen Pöytätennisliitto ITTF päätti tyhjentää koronaviruspandemian vuoksi koko kilpailukalenterinsa ainakin kesäkuun loppuun saakka. Kun Tokion olympiakisat siirrettiin vuodella eteenpäin, siirtyvät myös kevääksi suunnitellut olympiakarsinnat ja MM-joukkuekilpailut myöhempään ajankohtaan.

Ykköspelaajamme Benedek Oláh on viettänyt Omanin kisojen jälkeen kaksi viikkoa kotikaranteenissa Budapestissa. Olosuhteet normaaliin harjoitteluun ovat tosin vähintäänkin haastavat.

– Karanteenitoimet Unkarissa ovat tiukat. Halli on kiinni ja sähköt sieltä poikki, joten nyt otetaan kyllä luulot pois niiltä, jotka haluaisivat treenata, Oláh kertoo.

– Lajiharjoittelu on tällä hetkellä siis ihan nolla. Mietin, että ostaisinko pöydän kerrostaloon, että pääsisin edes vähän pelaamaan. Nyt vedän kotona tai sisäpihalla viisi punttitreeniä viikossa ja käyn kolmesti viikossa lenkillä. Muuten sitten lepäilen ja chillailen tyttöystävän kanssa leffojen ja tietokonepelien merkeissä.

Joulukuun alun Finlandia Openin voitto antoi Oláhille mukavan itseluottamusbuustin. Onnistumiset kevään kansainvälisissä kisoissa nostivat suomalaisen maailman rankingia 24 pykälää sijalle 95. Kova nousukunto jätti hieman jossiteltavaa myös suoran olympiapaikan suhteen.

– Qatarin ja Omanin pisteet eivät näy vielä, koska maailmanlista jäädytettiin. Omien laskujeni mukaan olisin nyt sijalla 85, millä olisi tullut todennäköisesti paikka Tokioon. Toisaalta tässä saa nyt lisäaikaa valmistautua, Oláh pohtii.

Myös kausi Ranskan Pro A -liigassa jäi Oláhilta kesken. Suomalaisen edustama Jura Morez TT oli sarjataulukossa toisena, kun pelit lopetettiin 10. maaliskuuta. Poikkeusolosuhteet pitävät Oláhin nyt toistaiseksi Unkarissa, mutta katseet on suunnattu tiukasti jo ensi vuoteen.

– Vältän matkustamista, enkä poistu edes kotipihalta. Varastossa on ruokaa ja lisää pystyy tilaamaan. Tavoitteista ei tietenkään tingitä – Tokiossa nähdään.

Kansainvälinen kilpailukalenteri löytyy ITTF:n nettisivuilta

https://www.ittf.com/2020-event-calendar/

ITTF:n ranking

https://ranking.ittf.com/#/rankings/list/SEN/M;SINGLES/2020/10w

 

Oláh kukisti EM-ykkösen – pelit Omanissa päättyivät puolivälieriin

Benedek Oláh eteni komeasti kahdeksan parhaan joukkoon Omanin Muscatissa pelattavassa pöytätenniksen ITTF:n Challenge Plus -osakilpailussa.

Pääsystä puolivälieriin Oláh kaatoi ranskalaisen Emmanuel Lebessonin tasaisessa ottelussa erin 4-3 (7-11, 11-9, 11-8, 9-11, 12-10, 5-11, 11-8). Maailmanlistalla 53 pykälää Oláhia (95:s) korkeammalla oleva Lebesson on vuoden 2016 Euroopan mestari. Oláhin ottelupallon jälkeinen tuuletus kertoi, että seitsemännen erän peikko on selätetty.

– Vihdoinkin 4-3 -voitto minua korkeammalla olevasta pelaajasta, Seinäjoen Sisun mies tuuletteli.

Oláhin pelit Omanissa päättyivät kuitenkin puolivälierien 1-4 (7-11, 12-10, 3-11, 8-11, 6-11) -tappioon intialaiselle Sharath Kamal Achantalle (38:s). Kakkoserässä suomalainen nousi kuuden pisteen takaa 12-10 -voittoon.

– Peli oli tiukkaa vääntöä, mutta kaveri oli kyllä parempi. Hänellä oli myös aivan järjetön tuuri – oli jopa pelin jälkeen vähän pahoillaan siitä, Oláh naureskeli.

Mukaan Omanista tarttui mukavat 550 ITTF:n rankingpistettä sekä rutkasti itseluottamusta.

– Viime aikoina olen pelannut hyviä kisoja: täällä ja Espanjassa ”kvartassa” sekä Portugalissa 16 joukossa, joten pitää olla kyllä tyytyväinen. Maailman rankingkin pitäisi nousta jonkin verran, Oláh laskeskeli.

Kansainvälinen Pöytätennisliitto ilmoitti perjantaina keskeyttävänsä koronaviruksen takia kaiken toimintansa maanantaista alkaen ainakin huhtikuun loppuun saakka, joten myös Moskovan olympiakarsintaturnaus peruuntuu tai siirtyy myöhemmäksi. Suomen Pöytätennisliitto noudattaa kattojärjestönsä suositusta ja peruu kaikki tapahtumansa toistaiseksi.

– Lähiviikkoina on tarkoitus treenata mahdollisimman paljon, mutta saa nähdä mitä yleensä pääsee tekemään. Nyt on ainakin aikaa valmistautua tuleviin kisoihin, Oláh päätti.

 

2020 ITTF Challenge Plus, Oman Open

Oláh 16 parhaan joukkoon Omanissa

Benedek Oláh eteni komeasti neljännesvälieriin Omanin Muscatissa pelattavassa pöytätenniksen ITTF:n Challenge Plus -osakilpailussa.

Rankingin (WR95) perusteella suoraan pääkaavion toiselle kierrokselle sijoitettu suomalainen voitti perjantain ottelussaan intialaisen Manav Vikash Thakkarin (WR142) selvin numeroin 4-0 (11-7, 11-8, 11-6, 11-6).

– Kaveri ei saanut oikein syöttöä kiinni, joten se oli loppujen lopuksi helppo peli minulle, Oláh summasi.

Lauantaina pääsystä kahdeksan parhaan joukkoon Oláh kohtaa ranskalaisen Emmanuel Lebessonin (WR42).

– Sen verran pitkälle olen jo päässyt, että lennotkin piti vaihtaa. Yritetään mennä nyt sitten päätyyn asti.

Omanin kilpailuissa jaetaan yhteensä 70 000 dollarin palkintopotti, josta kaksinpelien voittajat kuittaavat 8 000.

R32 OLAH Benedek FIN (WR95) – THAKKAR Manav Vikash IND (WR142) 4-0 (11-7, 11-8, 11-6, 11-6)
R16 OLAH Benedek FIN (WR95) – LEBESSON Emmanuel FRA (WR42) 4-3 (7-11, 11-9, 11-8, 9-11, 12-10, 5-11, 11-8)
R8 ACHANTA Sharath Kamal IND (WR38) – OLAH Benedek FIN (WR95) la klo 18.05 T3

Ottelukaavio ja tulokset (aikaero -2 h)

https://results.ittf.com/ittf-web-results/html/TTE5160/results.html#/knock-outs

Livestream T1 ja T2

https://tv.ittf.com/livestream-schedule

 

2020 ITTF Challenge, Gliwice Polish Open & Challenge Plus, Oman Open

Miikka O’Connor ja Alex Naumi aloittavat keskiviikkona urakkansa ITTF:n Challenge -osakilpailun karsinnoissa Puolan Gliwicessa. Benedek Oláh on puolestaan sijoitettu rankingin perusteella suoraan 64 pelaajan pääkaavioon Challenge Plus -osakilpailussa Muscatissa, Omanissa. Oláhin pelit alkavat perjantaina.

– Tulin tänne Omaniin jo sunnuntaina suoraan Qatarista. Onneksi kisoja ei peruttu koronaviruksen takia. Nyt on viisi päivää aikaa harjoitella ja valmistautua, Oláh viestitti.

Helmi-maaliskuun vaihteessa Oláh pokkasi Helsingin Ruskeasuolla yhdeksännen aikuisten kaksinpelin SM-kullan, O’Connor pelasi hopealle ja Naumi jaetulle pronssille.

Oláh nousi maailmanlistalla takaisin sadan parhaan joukkoon, kun suomalaisen sijoitus maaliskuun ITTF:n rankingissa on 95:s.

Kansainvälinen Pöytätennisliitto tiedottaa koronaviruksen vuoksi tapahtuvista mahdollisista kilpailujen peruutuksista ensi maanantaina. Euroopan olympiakarsinnat pitäisi pelata 8.-12. huhtikuuta Moskovassa.

Oláhin pelit Omanissa

R32: OLAH Benedek FIN (WR95) – THAKKAR Manav Vikash IND (WR142) 4-0 (11-7, 11-8, 11-6, 11-6)

R16 OLAH Benedek FIN (WR95) – LEBESSON Emmanuel FRA  (WR42) la klo 12.55 T2

Livestream T1 ja T2: https://tv.ittf.com/livestream-schedule

Kaavio: https://results.ittf.com/ittf-web-results/html/TTE5160/results.html#/knock-outs

XXX

Pelit Puolan avoimissa on kesketetty!

Uutinen: https://www.ittf.com/2020/03/13/ittf-challenge-polish-open-suspended-immediate-effect/

 

Pingisligan 2019/2020 – Alex Naumi / Eslövs AI BTK

Alex Naumi pelaa kaudella 2019/2020 Ruotsin pääsarjaa Pingisligania Eslövs AI BTK:n riveissä. Naumin joukkuekavereina pelaavat Satoshi Aida, Truls Möregårdh, Nandor Ecseki, Daniel Kosiba ja Robert Svensson.

Runkosarja on pelattu loppuun. Eslövs voitti runkosarjan ylivoimaisesti. Alex Naumin tilasto runkosarjassa oli 4 voittoa ja 10 tappiota.

Playoffs-ohjelma löytyy täältä: https://www.profixio.com/fx/serieoppsett.php?t=SBTF_SERIE_AVD11502&k=LS11502&p=1


9.3.2020 Eslövs AI BTK – Munkedals BTK 4-2
Alex Naumille 2-3 tappio Carl Johanssonia vastaan.

25.2.2020 Falkenbergs BTK – Eslövs AI BTK 2-4
Alex Naumille 0-3 tappiot Aleksander Franzenille ja Padasak Taniviriyavechakulille.

9.2.2020 Halmstad BTK – Eslövs AI BTK 3-5
Alex Naumille 0-3 tappiot Tom Jarvisille ja Fabian Åkerströmille.

4.2.2020 Eslövs AI BTK – Söderhamns UIF 4-0
Alex Naumi ei pelannut.

28.1.2020 BTK Rekord – Eslövs AI BTK 1-4
Alex Naumille 1-3 tappio Qiu Liangia vastaan

21.1.2020 Eslövs AI BTK – BTK Kävlinge 4-2
Alex Naumille 3-0 voitto Samuel Maybestä ja 1-3 tappio Kirill Shvetsille.

14.1.2020 Spårvägens BTK – Eslövs AI BTK 0-4
Alex Naumille selkeä 0-3 voitto Martin Friisistä joukkueen 0-4 voitto-ottelussa.

17.12.2019 Munkedals BTK – Eslövs AI BTK 0-4
Alex Naumi ei pelannut.

11.12.2019 Eslövs AI BTK – Halmstad BTK 4-1
Alex Naumi ei ollut kokoonpanossa Finlandia Openissa saadun käsivamman vuoksi.

3.12.2019 Eslövs AI BTK – Falkenbergs BTK 4-2
Alex Naumille 1-3 tappio Alexander Franzenille ja koko ottelun ratkaissut 3-2 voitto An Shusta.
Jälkilähetys: https://solidsport.com/pingiskanalen/g/w1iq6fe8

22.10.2019 Söderhamns IF – Eslövs AI BTK 1-4
Alex Naumille 2-3 tappio Anton Hjortia vastaan.
Jälkilähetys: https://solidsport.com/pingiskanalen/g/ckvsx4hl

14.10.2019 Eslövs AI BTK – BTK Rekord 4-1
Alex Naumille 2-3 tappio Michal Obelslota vastaan.
Jälkilähetys: https://solidsport.com/pingiskanalen/g/g42uus6l

24.9.2019 BTK Kävlinge – Eslövs AI BTK 1-4
Jälkilähetys: https://solidsport.com/pingiskanalen/g/j7m2udyx

11.9.2019 Eslövs AI BTK – Spårvägens BTK 4-0
Alex Naumille 3-2 voitto Daniel Schafferista debyyttiottelussa.

Sarjan tulokset: https://www.profixio.com/fx/serieoppsett.php?t=SBTF_SERIE_AVD11287&k=LS11287&p=1

Sarjan yleissivu: http://www.pingisligan.se/seriesida-herr-undersida1/

Eslövs AI BTK kotisivu: https://bordtennis.eai.se/

 

Ranska Nationale 1 Dames – Anna Kirichenko / Nimes ASPC 2

Anna Kirichenko edustaa viime kauden tapaan Nimes ASPC 2:sta Ranskan naisten kolmannella sarjatasolla.

Seuraava ottelu 21.3.2020 NIMES ASPC 2 – FONTENAY US TT 1

7.3.2020 ANNECY TT 1 – NIMES ASPC 2 4-8
Kirichenko 2-0, nelinpeli 1-0

1.2.2020 NIMES ASPC 2 – LYS LILLE METROPOLE CP 2 2-8
Kirichenko ei pelannut

18.1.2020 SAINT DENIS US 93 TT 2 – NIMES ASPC 2 8-3
Kirichenko 0-2, nelinpeli 0-1

Sarjan yleistiedot kevätkaudella: http://www.fftt.com/site/competition/championnats-par-equipes/niveau-national (valitse Feminin, Phase 2, Nationale 1 Dames  (P2), Poule B)

7.12.2019 SCHILTIGHEIM SU 1 – NIMES ASPC 2 8-1
Kirichenko ei pelannut

30.11.2019 NIMES ASPC 2 – MULHOUSE TT 1 8-0
Kirichenko 2-0

16.11.2019 NIMES ASPC 2 – PASSAGEOIS TT 1 8-2
Kirichenko 1-1, nelinpeli 0-1

9.11.2019 ISSY LES MOULINEAUX EP 2 – NIMES ASPC 2 5-9
Kirichenko 1-2, nelinpeli 1-0

19.10.2019 NIMES ASPC 2 – ECHIROLLES EYBENS 1 8-0
(Tarkempi tulos vielä puuttuu)

5.10.2019 CHELLES TT 1 – NIMES ASPC 2 7-7
Kirichenko 0-3, nelinpeli 0-1

21.9.2019 NIMES ASPC 2 – FONTENAY US TT 1 6-8
Kirichenko 2-1, nelinpeli 0-1

Sarjan yleistiedot syyskaudella: http://www.fftt.com/site/competition/championnats-par-equipes/niveau-national (valitse Feminin, Phase 1, Nationale 1 Dames, Poule A)

Nimes ASPC kotisivu: http://www.aspcn.fr/accueil.html

Pingisligan damer 2019/2020 – Kirichenko & Burkova / IK Juno – Eriksson / Team Mälarenergi

Anna Kirichenko siirtyy pelaamaan kaudeksi 2019/2020 Ruotsin naisten pääsarjassa pelaavaan IK Junoon. Seurassa pelasi jo viime kaudella Anastasiia Burkova. Sofie Eriksson puolestaan pelaa Team Mälarenergi -joukkueessa.



Runkosarja on pelattu. Pelaajiemme henkilökohtaiset ottelusuhteet runkosarjassa:
Anastasiia Burkova 16-13
Anna Kirichenko 4-17
Sofie Eriksson 2-4

9.2.2020 IK Juno – Halmstad BTK 0-6
Burkova ja Kirichenko eivät pelanneet.

8.2.2020 IK Juno – Eslövs BK 4-6
Burkova ja Kirichenko eivät pelanneet.

2.2.2020 Arvika BTK – IK Juno 6-3
Burkova 2-1 (tappio rtd:llä), nelinpeli 0-1
Kirichenko 0-2

1.2.2020 Storfors BTK – IK Juno 6-4
Burkova 2-1, nelinpeli 1-0

12.1.2020 Eskilstuna BTK – Team Mälarenergi 0-6
Eriksson 2-0

12.1.2020 IK Juno – Lekstorps IF 3-6
Kirichenko 0-2, Burkova 3-0

11.1.2020  IK Juno – Team Mälarenergi 2-6
Kirichenko 0-2, Burkova 1-2

15.12.2019 IK Juno – Eskilstuna BTK 6-2
Kirichenko 1-1, Burkova ei pelannut

14.12.2019 Eskilstuna BTK – IK Juno 1-6
Kirichenko 1-1, Burkova ei pelannut

17.11.2019 Team Mälarenergi – IK Juno 5-5
Burkova 1-2, Kirichenko ja Eriksson eivät pelanneet

16.11.2019 Lekstorps IF – IK Juno 5-5
Burkova 2-1, Kirichenko ei pelannut

13.10.2019 IK Juno – Storfors BTK 2-6
Burkova 1-2, Kirichenko 0-2

13.10.2019 Team Mälarenergi – Halmstad BTK 0-6
Eriksson 0-2

12.10.2019 IK Juno – Arvika BTK 3-6
Burkova 1-2, Kirichenko 2-1

12.10.2019 Team Mälarenergi – Eslövs PK 2-6
Eriksson 0-2

15.9.2019 Eslövs PK – IK Juno 6-1
Burkova 1-1, Kirichenko 0-2

14.9.2019 Halmstad BTK – IK Juno 6-4
Burkova 2-1 + voitto nelinpelissä, Kirichenko 0-3

Livelähetykset: https://solidsport.com/pingiskanalen

Sarjan tiedot: https://www.profixio.com/fx/serieoppsett.php?t=SBTF_SERIE_AVD11295&k=LS11295&p=1

IK Junon kotisivut: https://idrottonline.se/IKJuno-Bordtennis/

3.Bundesliga Nord – Miikka O’Connor / TTC Ruhrstadt Herne

Miikka O’Connor edustaa alkavalla kaudella Saksan TTC Rushstadt Herneä Saksan 3.Bundesliigassa.

Seuraava ottelu 15.3.2020 TTC Ruhrstadt Herne – TTC 1957 Lampertheim

23.2.2020 TTC Ruhrstadt Herne – SV Union Velbert 5-5
O’Connor 2-0, nelinpeli 0-1

2.2.2020 TSV Schwarzenbek – TTC Ruhrstadt Herne 1-6
O’Connor ei pelannut.

1.2.2020 SV Siek –  TTC Ruhrstadt Herne 4-6
O’Connor ei pelannut.

11.1.2020 TTC RhönSprudel Fulda-Maberzell II – TTC Ruhrstadt Herne 6-4
O’Connor 0-2, nelinpeli 1-0

5.1.2020 TTC Ruhrstadt Herne – SC Buschhausen 1-6
O’Connor 0-1, nelinpeli 0-1

7.12.2019 TTC Ruhrstadt Herne – TSV Schwarzenbek 5-5
O’Connor ei pelannut.

8.12.2019 TTC Ruhrstadt Herne – Hertha BSC Berlin 2-6
O’Connor ei pelannut.

16.11.2019 TTC Ruhrstadt Herne – Hannover 96 6-3
O’Connor ei pelannut.

2.11.2019 SC Buschhausen – TTC Ruhrstadt Herne 6-4
O’Connor 1-1 ja tappio nelinpelissä. Avausvoitto siis plakkariin.

19.10.2019 TTC Champions Düsseldorf – TTC Ruhrstadt Herne 6-2
O’Connor ei pelannut ottelussa.

29.9.2019 TTC 1957 Lampertheim – TTC Ruhrstadt Herne 6-0
O’Connor 0-1 ja tappio nelinpelissä. Kaksinpeli jälleen viidennessä erässä.

28.9.2019 TTC Ruhrstadt Herne – TTC RhönSprudel Fulda-Maberzell II 2-6
O’Connor 0-1 ja tappio nelinpelissä. Molemmat viidennessä erässä.

15.9.2019 SV Union Velbert – TTC Ruhrstadt Herne 6-4
O’Connor 0-2 ja tappio nelinpelissä.

Sarjan tiedot: https://www.tischtennis.de/ligen/3blhnord.html

Oláhin tie nousi pystyyn Qatarissa

Benedek Oláhin pelit Qatarin Dohassa järjestettävässä pöytätenniksen ITTF:n World Tourin Platinum -osakilpailussa päättyivät tiistaina karsintojen ensimmäiselle kierrokselle.

Avauspelissään tuore SM-kisojen tuplamestari koki niukan 3-4 (11-4, 7-11, 10-12, 11-9, 14-12, 7-11, 10-12) -tappion ranskalaiselle Alexandre Cassinille.

– Lopussa oli vähän myös huonoa tuuria, kun vastustaja veti ottelupallossakin ”kantilla”. En oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä, että voittaisi näitä 4-3 -pelejä kansainvälisissä kisoissa. Valmistautuminen onnistui ja peli oli hyvää, mutta jostain syystä nämä tiukat pelit eivät vain käänny minulle, Oláh harmitteli.

Suomalaisen sijoitus tiistaina päivitetyllä maailman rankinglistalla on 95:s, Cassinin 155:s. Edellisen kerran Oláh oli TOP100:ssa viime vuoden elokuussa.

Oláhin kausi jatkuu ensi viikolla Omanissa iskettävässä ITTF Challenge Plus -osakilpailussa. Huhtikuun alun ohjelmassa on Euroopan olympiakarsintaturnaus Moskovassa, jonka viisi parasta saa paikan Tokioon. Toinen mahdollisuus lunastaa lippu olympialaisiin on toukokuun lopussa Qatarissa pelattava maailmankarsinta.

ITTF:n maailman ranking (päivitetty 3.3.2020)

https://ranking.ittf.com/#/home