Lithuanian cadet & minicadet open, kadettipojille kaksi pronssisijaa

Suomen kadettipojat Sam Khosravi ja Aleksi Räsänen osallistuivat 14-16.6 Vilnassa pelattuun Liettuan kadettikilpailuun. 

Kilpailu aloitettiin perjantaina joukkuekilpailulla, jossa poikien kanssa samassa alkulohkossa olivat Ukraina ja Israel 1. Ukrainan joukkueessa oli kaksi hieman nuorempaa poikaa, joista helppo 3-0 voitto Suomelle. Israel-pelissä ratkaistiin lohkon voitto. Ottelusta katkera 2-3 häviö tiukkojen vaiheiden jälkeen ja Suomi lohkon kakkosena jatkoon.

Joukkuekisaa jatkettiin lauantai-aamuna. Suomen pojat olivat vireessä ja voittivat Tsekin kakkosjoukkueen sekä Viron 3-0. Semifinaalissa vastaan tuli Liettua 1, joka on myös kesällä junioreiden EM-kisoissa Suomen poikien kanssa samassa lohkossa. Ottelu oli tasainen alusta saakka. Ensin Aleksi hävisi Liettuan ykköspelaajalle 2-3, tämän jälkeen Sam kavensi tilanteen tiukalla voitolla viidennen jatkoilla. Kisan aikana menestyksekkäästi sujuneessa nelinpelissä pojat menivät jo 2-0 johtoon mutta kolme seuraavaa erää ja ottelu liettualaisille 2-3. Ykköspelaajien kohtaamisessa Samin puhti oli poissa, selkeähkö 0-3 häviö ja Liettua finaaliin. Luokan mestaruuden vei Tsekin ykkösjoukkue.

Kaksinpelissä molemmat pojat pelasivat itsensä jatkopeleihin, joita jatkettiin sunnuntai-aamuna. Samilla oli lohkonsa voittajana ensimmäisellä kierroksella vapaa, Aleksi voitti latvialaisen puolustuspelaajan 3-1. Toisella kierroksella Aleksi pelasi lähes virheettömän ottelun ja voitti puolalaisen selvästi 3-0. Samin tie sen sijaan katkesi todella tiukkaan häviöön israelilaista vastaan 2-3. Kvartassa Aleksi jatkoi hyvää peliä, tiukka 3-2 voitto Israelin pelurista. Semiin sattui kuitenkin päivän heikoin esitys ja mahdollisuuksista huolimatta finaalipaikka meni ohi suun erin 0-3.  Luokan voittoon pelasi Tsekin Daniel Kostal.

Kadettipojissa oli mukana 12 maata, joista varsinkin Israelilla oli mukana iso joukkue. Joukkueen kaikki kadettipojat olivat tasaisen hyviä ja kilpailu kisapaikoista on tiukkaa. Maassa on myös onnistuttu rekrytoimaan entiset pelaajat hyvin mukaan valmennustoimintaan. Neljä junioriryhmän valmentajaa olivat vielä kymmenen vuotta sitten Israelin vakiokokoonpano miesten maajoukkueessa. 

 

Vastaa