Seuraa voi kehittää karanteenissakin

SPTL:n sivuille on päivitetty Seuratoiminnan alle uusi osio nimeltä Seurakehitys. Sieltä löytyy mm. pöytätennisseurojen tarpeisiin optimoitu Seuratyökalu.

Työkalu lanseerattiin viime syksynä, ja sen on ottanut käyttöön viisi seuraa. OPT-86 on ensimmäisenä seurana siirtynyt jo tasolle 1. Myös TIP-70, Kosken Kaiku ja PT-Espoo ovat valmiina siirtymään samalle tasolle. Lisäksi mukana on Liikunnan Riemu.

Kevään ajalta seuratoiminta on jäissä, ja monia haasteita on myös pöytätennisseurojen arjessa. Yksi tapa käyttää kevät hyödyksi oman seuran näkökulmasta on tulevaisuuden suunnittelu. Tähän Seuratyökalu luo erinomaiset välineet. Vaikka oman seuran kanssa ei lähtisikään suorittamaan tasoja, löytyy työkalusta vinkkejä seuran eteenpäin viemiseen.

Työkaluun on nyt päivitetty myös Lähtötaso, jonka iso osa seuroistamme pystyy läpäisemään. Toiveissa on, että saamme Lähtötasolle mahdollisimman monta seuraa tämän vuoden aikana. Näin pääsemme myös kartoittamaan paremmin seurojen tavoitteita, haasteita ja toiveita.

Tämä ei vie seuralta kovin paljon aikaa, joten toivottavasti tekin löydätte omassa seurassanne aikaa tähän. Kiitos jo etukäteen!

SEURAKEHITYKSEN UUSI OSIO

Täytettyjä Lähtötasoja odotellen,

Henri Pelkonen
Seuravaliokunnan pj

One thought on “Seuraa voi kehittää karanteenissakin

Vastaa