Loppuvihellys häirinnälle – urheiluyhteisö yhdessä häirintää vastaan

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry on julkaissut tutkimuksen, jonka tarkoitus oli selvittää, ovatko urheilijat kokeneet tai havainneet seksuaalista tai sukupuoleen perustuvaa häirintää viimeisen viiden vuoden aikana urheilutoiminnassa. 

Pöytätennisliitto oli mukana kyselyssä ja lajista  tutkimuskyselyyn vastasi alle 100 urheilijaa. Lajikohtaisia tuloksia ei julkaista, koska alhaisesta vastaajien määrästä johtuen tuloksia ei voida pitää yleistettävinä, eikä tutkimukseen vastanneiden urheilijoiden määrää lajin kokonaisjoukkoa edustavana.

Otamme Pöytätennisliitossa häirinnän vastaisen työn vakavasti ja tämä on yksi keskeinen painopistealue vastuullisuustyössä. Toivomme myös jäsenseurojen panostavan häirinnän vastaiseen työhön ja urheilijoille menevän tietoa mm. Et ole yksin -palvelusta. Teemme yhteistyötä parhaiden käytäntöjen löytämiseksi ja toivomme avointa keskustelua lajin sisällä.

 Häirintä suomalaisessa urheilussa-raportti

Tiedote SUEKin sivuilla

Tutkimuksen tausta
Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 48 lajiliiton 16-vuotiaat ja sitä vanhemmat urheilijat (vuonna 2003 tai aiemmin syntyneet.) Kysely lähti vuodenvaiheessa 2019–2020 n. 160 000 urheilijalle ja vastauksia saatiin 9018. Näin laaja tutkimushanke seksuaalisesta ja sukupuoleen perustuvasta häirinnästä urheilussa on ensimmäinen laatuaan Suomessa ja kokoluokaltaan merkittävä myös kansainvälisesti katsoen.

Seksuaalinen häirintä voi ilmetä monin tavoin aina epäasiallisesta seksuaalissävytteisestä puheesta ja vihjailusta fyysisen koskemattomuuden loukkaamiseen. Sukupuoleen perustuvaa häirintää on esimerkiksi halventava puhe toisen henkilön sukupuolesta.

Häirinnän vastainen työ yhdistää urheiluyhteisön

Häirinnän vastainen työ on tiivistynyt urheilujärjestöissä viimeisten vuosien aikana. Urheiluyhteisön yhteinen vastuullisuusohjelma ottaa vahvasti kantaa turvallisen urheilun puolesta. Erityisesti Et ole yksin -palvelu on hyvä esimerkki urheilujärjestöjen välisestä yhteistyöstä häirinnän kitkemiseksi. Myös aiheeseen liittyviä koulutuksia on järjestetty tihenevään tahtiin.

  • Työtä turvallisen urheilun eteen on tehty, mutta sitä tulee jatkossa tehdä yhä voimakkaammin ja viestin tulee kulkeutua laajamittaisesti koko urheilun kentälle ja urheilijoille asti, painottaa Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen.
  • On erinomaista, että SUEK yhdessä lajiliittojen kanssa on tehnyt häirinnästä laajan tutkimuksen, jonka avulla saamme lisätietoa tärkeän työn pohjaksi. Urheilijoiden ääni on kuultu, toteaa Salonen.

Salosen mukaan ensiarvoisen tärkeää on, että hyvät, jo olemassa olevat työkalut saadaan kaikkien tietoisuuteen ja vietyä käytäntöön yli lajirajojen. Tämän lisäksi urheiluyhteisössä on valmisteilla useita uusia toimenpiteitä turvallisen toimintaympäristön parantamiseksi, kuten Vastuullinen valmentaja -verkkokoulutus, sovittelumenettely sekä urheiluyhteisön yhteinen kurinpitojärjestelmä.

  • Jatkamme vahvaa yhteistyötä lajiliittojen kanssa ja käymme yksityiskohtaisesti läpi toimenpiteet, joiden avulla lajeissa on hyvä panostaa Tutkimuksen perusteella myös puhumisen kulttuuriin tulee puuttua, jotta saadaan kitkettyä häiritsevä puhe pois pukukopeista, kentiltä ja saleista, Salonen summaa.

Kannustamme kertomaan

Väestöliiton Et ole yksin -palvelussa voi keskustella mahdollisista häirintätapauksista ammattilaisen kanssa.

SUEKin ILMO-palveluun voi ilmoittaa nimellä tai nimettömänä, mikäli havaitsee rikkomuksia.

 Urheiluyhteisön työkaluja häirinnän kitkemiseksi löytyy mm. seuraavista linkeistä:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa