EM- karsinnat peruttu/siirretty

Euroopan Pöytätennisliitto on tehnyt melko odotetun päätöksen ja perunut lokakuulle suunnitellut EM-kisojen ensimmäisen vaiheen karsintaturnaukset Euroopassa vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Suomelle oli myönnetty miesten sekä naisten omien turnauslohkojen järjestäminen. Toistaiseksi ei ole tiedossa karsintaturnauksen uutta ajankohtaa tai tuleeko karsintajärjestelmään muutoksia.

Kansainväliseen kilpailukalenteriin alkaa tulla melko paljon haasteita kun nyt siirretyn karsinnan lisäksi aikuisten henkilökohtainen EM-kilpailu sekä joukkue MM on siirretty jo aikaisemmin.  

Vastaa