Benedek Oláhin kausi käyntiin Ranskassa – Alex Naumin ura jatkuu Ruotsissa

Tokion olympiakisoihin tähtäävän Benedek Oláhin kausi pöytätenniksen Ranskan Pro A -liigassa alkaa tiistaina, kun suomalaispelaajan edustama Jura Morez TT kohtaa kotona TTC Caenin.

Oláh lentää maanantaina kotoaan Budapestista sarja-avaukseen Ranskaan.

– Oma roolini joukkueessa on vielä auki, kun koko sarjan pelaaminen on ollut epävarmaa. Yritän kuitenkin treenata joka päivä ja päästä mahdollisimman hyvään kuntoon, Seinäjoen Sisun mies kertoo.

Jura Morez lähtee kauteen hallitsevana mestarina, kun joukkue juhli vuonna 2019 Pro A -liigan voittoa. Viime keväänä pelit keskeytettiin koronapandemian vuoksi.

Edit 20.10. klo 12.45: Jura Morez TT:n tiistain ottelu on peruttu koronaepäilyn vuoksi.

Alex Naumin ura jatkuu Ruotsissa

Alex Naumi puolestaan jatkaa uraansa Eslövs AI BTK:n riveissä, Etelä-Ruotsissa. Kosken Kaiun kasvatti pelaa länsinaapurin pääsarjaa eli Pingisligania.

– Harjoituskausi on sujunut hyvin, eikä minulla ole ollut mitään isompia loukkaantumisia ja paikat ovat pysyneet hyvin ehjinä. Koronatauon aikana oma peli on mennyt selkeästi eteenpäin. Yhteistyö uuden fysiikkavalmentajan Tuomas Sallisen kanssa on tuonut nopeutta ja räjähtävyyttä lisää.

– Lähtökohtaisesti olin Eslövin nelospelaaja. Japanilaispelaajamme ei päässyt kuitenkaan tulemaan Ruotsiin ja Truls Mörengårdh on menossa polvileikkaukseen, joten tulen varmaan pelaamaan kaikki matsit kakkos- tai kolmospelaajan roolissa, Naumi ennakoi.

Naumi odottaa hyvien harjoituspelien tason siirtymistä kauden kilpailutapahtumiin. Eslöv on aloittanut kautensa yhdellä voitolla yhdellä tappiolla. Tiistaina on vastassa vieraissa Söderhamns UIF.

– Tavoitteena on voittaa joukkueena sekä Ruotsin että Suomen mestaruudet, kasvattajaseuraansa kotimaassa edustava koskelainen sanoo.

19-vuotiaan Naumin elämä pyörii pääosin pingiksen ympärillä, mutta aikaa jää myös viimeisen vuoden lukio-opinnoille.

– Homma toimii, kun koulun lukujärjestys ja treenit on sovitettu hyvin yhteen, Naumi kiittelee.

Finlandia Open peruttu

Joulukuun alkuun suunniteltu pöytätenniksen kansainvälinen Finlandia Open on peruttu vallitsevan koronatilanteen sekä matkustusrajoitusten vuoksi. Vuosi sitten Oláh juhli Kisakalliossa miesten kaksinpelin voittoa ensimmäisenä suomalaispelaajana kautta aikojen.

Oláhin ja Naumin sarjaohjelmat ja tulokset

Ranska: http://www.fftt.com/pro/index.php?job=division&id=proam

Edit 20.10. klo 12.45: Jura Morez TT:n tiistain ottelu on peruttu koronaepäilyn vuoksi.

Ruotsi: https://www.profixio.com/fx/serieoppsett.php?t=SBTF_SERIE_AVD11954&k=LS11954&p=1

Livelähetykset

Ranska: (3 €/kierros): https://ffttlive.okast.tv/

Ruotsi (39 SEK/kierros tai 49 SEK/kk): https://solidsport.com/eslovs-ai-btk

 

Vastaa