Tiedotusterveisiä

Liittohallitus kokoontui keskiviikkona, pääosin edelleen etänä. Tuttuun tapaan otimme alun valiokuntakatsauksista. Työvaliokunnassa on saatu allekirjoitetuksi uusi neljän vuoden sopimus Stigan kanssa ja oltu perustamassa rahastoa, josta enemmän tuonnempana. Ainakin Pingiskeskus, MN-Pingis, Paree Group (entinen Serres) ja Liikuntakeskus Pajulahti jatkavat liiton kumppanina myös 2021. Heikki Kiiskinen on nollatuntisopimuksella uusi mies liiton tiedotustehtävissä. Ja luonnollisesti on valmisteltu edessä olevan syysliittokokouksen asioita, kuten toimintasuunnitelmaa ja budjettia. Kokoukseen on lisäksi tulossa pieniä teknisiä sääntömuutosehdotuksia sekä vastuullisuusohjelmaa ja kriisiviestintää, joita ainakin OKM:n tukihakemus kaipaa. Senkin laadinta on ollut päällä.

Parapuolella on pidetty yksi leiri, minkä lisäksi Aino Tapola on kunnostautunut publiciteettiosastolla saaden aikaan sekä uudet kotisivut että mainion Urheiluruudun pätkän. Hakemus naisten ykkösluokan saamiseksi jo Pariisin kisoihin on juuri lähdössä.

Teemu Oinas kertoi seuravaliokunnan puolelta, että seurakehitystyökalua koetetaan ajaa vahvemmin eteenpäin. Toinen merkittävä asia on mailapelihankkeen verkkoversio, joka lanseerattiin juuri.

Veteraanivaliokunnan asioissa Joukkue-SM siirtyy 2021 puolelle. Liittohallitus päätti, että tästä huolimatta näissä kisoissa mennään vielä nykyisillä eli vuoden 2020 ikäsäännöillä.

Kilpailuvaliokunnasta todettiin, että koronan vuoksi on peruttu muutamia kisoja, mutta tästä huolimatta meno on melko stabiilia. Viranomaisten suosituksia seurataan ja niissä etenkin ”maskisuositukset” ovat tiukentumassa. Se ei toki koske itse pelaamista. Valmentajapäivän ja junnutopin ajankohtia selvitellään vielä. Yleisenä pyrkimyksenä on luonnollisesti, että sarjat ja kisat saadaan pelattua normaalisti. Etenkin marraskuun lopulla olisi paljon ohjelmaa.

Huippu-urheiluvaliokunnan puolella on samoja haasteita. EM-kotikarsintaa suunnitellaan nyt tammikuulle (23.-24.1). Euroopan olympiakarsinnat pitäisi pelattaman helmikuussa Moskovassa ja henkilökohtainen EM kesäkuussa Varsovassa. Maailman olympiakarsintojen ajankohta on vielä auki. Ruotsi järjestää Challenge-kisan ”Finlandia Open -viikonloppuna”. Tuomas Sallisen kanssa keskusteltu Ruskeasuon ryhmän fysiikkavalmennuksesta. Tuomas on jo tehnyt töitä Anna Kirichenkon ja Alex Naumin kanssa. Alustavasti hän vierailisi Ruskeasuolla noin kerran viikossa ja tekisi myös pelaajille fysiikkavalmennusohjelmat.

Sääntövaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Arenius ei tällä kertaa päässyt paikalle, mutta ylimääräisessä liittokokouksessa päätetyt sääntömuutokset on päivitetty liiton sivuille.

Valmennusvaliokunnan viesti oli, että virtuaalisena pidetty Valmentajailta sujui hyvin 18 osanottajan voimin. Heti sen jälkeen kenttäpäällikkömme Taneli Keinonen sairastui koronaan (mikä tuskin johtui valmentajaillasta) – pikaista paranemista Tanelille.

IT-valiokunnassa aika on mennyt päivitystarpeissa, joita pokaalitulokset ja sarjaottelut edelleen ovat vaatineet. Skannatut pingislehdet ovat nyt verkossa, mutta sivu kaipaa vielä hiukan stailausta. PingisTV:n suhteen on ollut keskustelua yhteistyöstä Solidsportin kanssa. Lisenssijärjestelmän ”itsemaksu-uudistus” saataisiin päälle nopeastikin, mutta se vaatii edelleen hiukan keskustelua. Uusi kisanvetosovellus päivittyy ja etenee, tosin hitaasti. Siinä kaikki tapahtuu reaaliaikaisena netin kautta. Tiedossa on, että esimerkiksi Ruskeasuon verkko on valitettavan heikko reaaliaikaiseen tulosten viemiseen.

Sonja raportoi vielä kansainvälisistä kuulumisista: paljon ei kuitenkaan ole uutta, sillä kaikki aika tuntuu menevän lähinnä kansainvälisen kilpailukalenterin pohdinnassa.

Ylimääräinen liittokokous pidettiin, ja jatkossa näihin kokouksiin on mahdollista osallistua myös etänä. Varsinainen liittokokous 14.11.2020 klo 18 (Huom! kokousaika ja -paikka muuttunut alkuperäisestä) ja esillä ovat mm. ensi vuoden toimintasuunnitelma ja budjetti sekä liiton perimät maksut entiset. Liittohallitus esittää niiden osalta kertalisenssin poistamista, sillä se ei oikein tue modernia tietojärjestelmäajattelua. Lisäksi teemme joitakin teknisiä sääntömuutosehdotuksia, kuten esimerkiksi ADT:n muuttamista SUEK:iksi. Nykyisten organisaationimien mukaan.

Liiton taloustilanne on edelleen melko hyvä ja lisenssirahojakin on tullut sisään mukavasti. Osin senkin pohjalta liittohallitus esittää liittokokoukselle Pöytätennisrahaston perustamista 50 000 euron peruspanostuksella. Rahaston johtokunta on pitänyt ensimmäisen kokouksensa, mutta vasta liittokokous siis päättää, perustetaanko sellainen virallisesti. Säännöt julkaistaan kokouskutsussa.

Uusi pöytätennislehti ilmestyi juuri, mutta seuraava eli vuoden viimeinen on jo suunnitteilla. Jos joku haluaa tarjota siihen jutun, dead line on 10. joulukuuta.

Liittohallitus hyväksyi myös uuden vastuullisuusohjelman ja siihen liittyen myös kriisiviestintäsuunnitelman. Ne ilmaantuvat verkkosivuille tuota pikaa. Toiminnanjohtajamme on tehnyt näissä suururakan.

Seuraavaa kokousta emme lyöneet kiinni, sillä vajaan kuukauden kuluttua kokoontuva liittokokous valitsee liitolle uuden puheenjohtajiston sekä puolet liittohallituksesta. Seuraavasta kokouksesta vastaa siis tässä kokouksessa nimetty kokoonpano.

Vastaa