Junnuleiri onnistuneesti läpi Porissa

Rajoitukset huomioiden saatiin Porissa vedettyä junnuleiri omalle porukalle läpi mainiosti. Pe – su välille saatiin mahtumaan 4 harjoitusta yhteensä 9 tuntia. Junnujen lisäksi iltaisin treenattiin vielä aikuisten kilparyhmäläisiä. Leirin valmennuksesta vastasi Taneli Keinonen ja loppuhuipennuksena leirikisan veti Mika Heljala.

Tilanne kurittaa jokaista seuraa, eikä Pori ole poikkeus. Onneksi edes junioritoimintaa ollaan kyetty pyörittämään lähes normaalisti. Ilman junioreita toiminta olisikin vaarassa kuihtua. Sponsorimme ovat ilahduttavasti vastanneet huutoon lasten harrastustoiminnan mahdollistamiseksi, sillä urheilutalon rajoitusten takia ylimääräisten tilakustannusten kanssa painitaan jatkuvasti. Samalla ratkaisulla on onnistunut myös aikuisten pienryhmäharjoittelu eri vuoroissa. Tärkeää yhteisöllisyyttä se tietenkin verottaa, mutta pallotuntuma saadaan säilytettyä.

Kotijoukoille leirin ensimmäinen päivä striimatiin POR-83:n Youtube-kanavalle ja muuta päivitystä tarjottiin ahkerasti Facebookiin ja Whatsapp-rinkiin, jotta junnujen taitoja pääsee ihastelemaan muutkin kuin valmentajat maskiensa takaa.

Junnuleiri1_2021
Leiriläiset saivat leirikisasta pokaalit ja heijastimet kotiin vietäväksi.

Vastaa