Tiedotusterveisiä – kesäkuun leiri Koskella joudutaan perumaan

Liittohallitus kokoontui maanantaina kevätkauden viimeiseen kokoukseensa. Seuraavan kerran hallitus kokoustaa vasta elokuussa, ellei nyt mitään aivan ihmeellistä esimerkiksi koronaan liittyen ilmaannu.

Avaus oli vaihteeksi surullinen, sillä vietimme hiljaisen hetken edesmenneen Pauli Kontalan muistolle. Peräti 26 vuotta aivohalvauksen kanssa elänyttä Paulia voi pitää Suomen kaikkien aikojen kovimpana pöytätenniksen seuratoimijana. Wegan vuodet Paulin aikana olivat hurjia.

Hyvän ystävän muistamisesta siirryimme valiokuntakatsauksiin. Työvaliokunnalla ei tällä kertaa ollut oikein mitään raportoitavaa: työntekijöiden TES-korotukset on kuitenkin käsitelty ja puheenjohtaja on valmistellut osatestamenttia Pöytätennisrahastolle. Tästä lisää toivottavasti jo seuraavassa lehdessä.

Tero Naumi raportoi seuravaliokunnan puolesta, että vaikka vastauksia käynnissä olevaan seurakyselyyn on tullut hyvin, lisää mahtuu edelleen. Heikki Kiiskinen on lisäksi käynnistänyt seurat tutuksi -projektinsa.

Mika Räsänen totesi valmennusvaliokunnan osalta, että tulevana perjantaina on edessä Jouko Mikkolan etävalmentajailta, johon vielä ehtii ilmoittautua. Lisäksi huomattavaa on, että uusi fysiikkavalmennusopas on julkaistu liiton verkkosivuilla.

IT-valiokunnalla ei ollut raportoitavaa, mutta Jyrki Nummenmaa vakuutti, että kisanvetosofta etenee edelleen hiljalleen, jopa hänen itsensä toimesta. Mika selvitti huippu-urheiluvaliokunnan osalta, että edessä ovat parakarsintojen ohella kesäkuun henkilökohtaiset EM-kisat Varsovassa. Sinne matkaavat Benedek Oláh ja Alex Naumi. Sekanelinpelissä on mahdollisuuksia vaikka mihin, sillä Benedek pelaa sitä Hollannin Britt Eerlandin kanssa. Heinä-elokuussa on junioreiden EM-kisa Kroatiassa, kahdessa osassa. Suomelta lähdössä ovat mies- ja naisjunioreiden sekä kadettipoikien joukkueet.

Sääntö- ja tuomarivaliokunnan Kimmo Arenius iloitsi siitä, että koulutettujen ja tentin läpäisseiden tuomareiden tuomaripaidat ovat löytäneet kohteensa. Kilpailuvaliokunnan toiminnasta Teemu Oinas totesi, että sarjailmoittautumiset on aloitettu ja ensi kauden kilpailukalenterin runko on julkaistu. Sarjailmoittautumisten startti vai on ollut kaikkien aikojen hiljaisin

Paravaliokunnan Hannu Sihvo kertoi, että Slovenian olympiakarsinta on edessä tuota pikaa ja lähtö on jo viikon kuluttua. Leireilty ja muutenkin harjoiteltu ja odotukset ovat korkealla! Jyrki Nummenmaa kertoi, että veteraanivaliokunnassa on ollut vilkasta kisakeskustelua. Viime syksylle suunniteltu Veteraanien Joukkue-SM jää pelaamatta, mutta tammikuulta perutut henkilökohtaiset 2021 kisat pelataan syksyllä.

Sonja raportoi, että kansainvälisissä asioissa on vaihteeksi ollut melko rauhallista. ETTU:n hallitus kokoustaa seuraavan kerran kesäkuussa Varsovassa. ITTF:ssä yleiskokousta on suunniteltu syyskuulle, mutta se voi olla myös Houstonin MM-kisojen yhteydessä marraskuussa. ITTF kinaa asiasta ja yllättävää on, että entinen puheenjohtaja Adham Sharara on taas hyvää pataa nykyisen Thomas Weikertin kanssa. ITTF:n toimisto ei näytä paljon perustavan kummankaan näkemyksistä.

Pitempi keskustelu käytiin kuluvan kauden siirtyvistä tapahtumista. Tero Naumi kertoi, että viranomaisten linjauksien mukaan Kosken kesäleiriä ja siihen liittyen 13/15 SM-kisaa ei voida järjestää kesäkuussa. Vielä kuukausi sitten se tuntui mahdolliselta, mutta Uusimaa ja Varsinais-Suomi ovat edelleen leviämisvaiheessa, mikä ei mahdollista leirin toteuttamista. Nyt etsitään korvaavaa ajankohtaa vielä elokuulta, sillä jo 33 pelaaja oli ehtinyt ilmoittautua leirille. Viranomaisilta tulee seuraavan kerran linjauksia kuun lopulla.

Sitten väännettiin SM-sarjan lopputurnauksesta 21. elokuuta, kilpailuvaliokunnan esityksen pohjalta. Lopputulos oli, että kaikki kahdeksan joukkuetta ovat mukana: 1. ja 2. sijoitetaan, 3. ja 4. arvotaan ja runkosarjan joukkueet 1-3 valitsevat vastustajansa joukkueista sijoilla 5-8. Runkosarjan neloselle jää se, jota kukaan kolmesta ei valitse. Kotietu (vastustajan arvonnan näkeminen) jää pois ja joukkueiden pelaajista korkeintaan yksi voi olla sellainen, joka ei ole pelannut sarjoissamme syyskaudella. Pelikauden alussa lunastettu lisenssi hänelläkin pitää toki olla. Asiasta ja järjestelyistä tullaan vielä ohjeistamaan joukkueita tarkemmin.

Henkilökohtainen SM-kisa pelataan 11.-12. syyskuuta ja Nappulaliiga ja 17-vuotiaiden SM sekä Veteraanien henkilökohtainen SM 4.-5. syyskuuta. Ensi kauden SM-sarja pelataan järjestelmällä, jossa peliviikonloppuja on yksi aikaisempaa vähemmän. Lopputurnauksen ohella syksyllä ja keväällä pelataan yksi 2+2 (la-su) viikonloppu ja yksi kolmen ottelun päivä.

Taloustilanteesta ei ollut uutta kerrottavaa, mutta sen tiedämme, että nyt sekä edessä että takana on huomattavia kansainvälisen kilpailutoiminnan kuluja. Liiton talouteen liittyy myös ensi maanantain ylimääräinen liittokokous, jossa hallitus esittää alennuksia ensi kauden lisenssi- ja sarjamaksuihin. Tervetuloa!

Päätoimittaja Räsänen kertoi, että Pöytätennislehti 2/21 on hyvällä mallilla ja mennee painoon kesäkuussa. Stiga-sopimuksesta puhuimme sen verran, että liitto suosittelee (sopimustekstin mukaisesti) Stigan välineiden käyttöä ensi kauden SM-kisoissa.

Yllättäen Finlandia Open toteutunee sittenkin vanhalla systeemillä, ainakin vielä kerran. ITTF on kääntänyt kelkkansa ja ehdotti meille kisan järjestämistä ilman uusia kovia maksuja. Rankinpisteitä jaamme kyllä aikaisempaa vähemmän. Tulemme suosittelemaan kisaa vahvasti kaikille NETU-maille. Torstain joukkuekisan tilalle saatamme vielä muuttaa joko nelinpelin tai U21-luokan.

Päätimme lopuksi, että toiminnanjohtaja saa tehtäväkseen selvittää kansainväliset kriteerit täyttävän pelialustan (irtomaton) hankkimista liitolle. Päätimme myös lopettaa yhden OmaSP:n tilin. Vielä todettiin, että EU:n Erasmus-ohjelmaan liittyen Suomi on hakenut Viron kanssa yhteistyössä 30 000 euron hanketta. Henri Pelkosen yritys on asiassa kumppanimme.

Hallitus on kokoontunut koko alkuvuoden kuukausittain. Nyt se saa hiukan kesälomaa ja kokoontuu seuraavan kerran vasta elokuun 16. päivä.

 

Vastaa