Tiedotusterveisiä – Olympiakomitean kevätkokous tiistaina

OK:n tuore puheenjohtaja Jan Vapaavuori avasi kokouksen tiistaina 25.5. todeten, että koronapandemia lienee modernin historian suurin kriisiaika urheilussa ja liikunnassa. Kevätkokouksen puheenjohtajaksi valittiin Paralympiakomitean pääsihteeri Riikka Juntunen. Paikalla oli 37 liittoa kahdella äänellä (olympialajit) ja 38 liittoa/henkilöä yhden äänen oikeudella eli yhtyeensä 112 ääntä, pääosa Teamsin kautta.

Muiden kokousrutiinien jälkeen vahvistettiin OK:n toimintakertomus ja tilinpäätös 2020 ilman poikkipuheita. Jälkimmäinen näytti runsaan 400 000 euron plussaa, mikä syntyi lähinnä pitämättömien Tokion kisojen ansiosta syntyneiden säästöjen kautta. Vastuuvapaudetkin myönnettiin.

Muuna kokousasiana oli uusien kurinpitosäädösten hyväksyminen, eli puhe oli vakavista eettisistä rikkomuksista (kuten häirintätapaukset). Nyt päätettiin perustaa keskitetty kurinpidon malli erillisen lautakunnan pohjalta. Vastaava muutos tehtiin myös Olympiakomitean sääntöihin. Lajiliitto voi sekä liittyä mukaan että poistua joukosta omalla päätöksellään. Tämä keskustelu (ja myös mahdolliset sääntömuutokset) on siis edessä Pöytätennisliitossakin. Ja joka tapauksessa lajiliitolle jää liittyessäänkin edelleen rooli näissä asioissa, omien sääntöjensä mukaisesti.

Vastaa