17-SM ja Nappulaliiga 2021 (A) – Kilpailutulokset + raportti

17-SM ja Nappulaliiga 2021 tulokset ohessa. OPT-86 kiittää pelaajia ja taustajoukkoja.

Johdanto

17-SM ja Nappulaliigaan ilmoittautui hieman alle 60 pelaajaa. Aiempaan Oulussa keväällä 2018 järjestettyyn kisaan verrattuna ilmoittautuneita OPT-86:n ulkopuolelta oli noin saman verran. Järjestävä seura odotti paikalle etenkin mm. Kemin ja Rovaniemen joukkueita, sekä hieman laajempaa osanottoa Etelä-Suomesta mutta valitettavasti ilmoittautumisia ei kuulunut. Etenkin Rovaniemen ja Kemin pelaajille olisi ollut tarjolla todella paljon hyviä matseja ja tutustumista lajin harrastajiin läpi Suomen. Esimerkiksi Oulun koko laajalle juniorikaartille kilpailu oli erittäin hyvä katsaus siihen minkälaisia ja minkätasoisia pelaajia Suomesta löytyy. 17-vuotiaiden tyttöihin odotimme myös ilmoittautumisia, mutta emme saaneet. Tähän luokkaan pohjoisella ei ollut heittää pelaajia joten ilmoittautumatta jättämisen voinee ymmärtää protestina tälle. Valitettavasti allekirjoittaneelle tuo näyttäytyy SM-arvon mataloitumisena. N12 luokan kohdalla täytyy antaa erityiskiitos PT Espoolle ja TIP-70:lle jotka järjestivät luokan kovimmat tytöt Ouluun näytille OPT-86:n tyttöjä vastaan. Tasoeroja oli, mutta elämyksenä Oulun tytöille todella tärkeä. Muutenkin kiitokset menevät laajasti etenkin TIP-70:lle, MBF:lle ja PT Espoolle joiden osallistuminen tähän kisaan oli myös pelaajien ulkopuolelta esimerkillistä. Toki muitakin kelpo suorituksia löytyy.

Raportti lauantailta

Lauantaina aloitettiin N12, M12 ja M17 joukkuekilpailuilla. N12 joukkuekilpailussa Oulun joukkueet selvittelivät paremmuutensa ja tässä voitto meni lukemin 3-1 OPT-86 ykkösjoukkueelle Jiaqi (Jessica) Luo / Sofia Jokikokko. Hopealle siis Tiiton sisarukset Milka ja Elsa. Nelinpeli oli kaikille tytöille ensimmäinen kerta ja siihen nähden se meni oikein hienosti. Harjoituksissa sitä ehdittiin pari kertaa harjoitella.

M12 joukkuekilpailussa A-poolissa OPT-86 (Henrik Vuoti / Luka Oinas) piti helposti pintansa 3-0 voitoilla Haukiputaan Heitosta (Otso Vahtola / Benjamin Myllymäki) ja OPT-86 4-joukkueesta (Kaarlo Lampinen / Konsta Niemelä). Tästä poolista KoKa jäi pois muutama päivä ennen kilpailua. B-poolissa oli tasaista. OPT-86 2-joukkue (Niklas Karjalainen / Eetu Hyttinen) vei lohkon ykköspaikan MBF 2:lta ( Sisu Sammalkorpi / Toivo Meretniemi) ääritasaisessa 3-2 väännössä jonka ratkaisupelissä Eetu Hyttinen voitti Toivo Meretniemen viidennen erän trillerijatkopalloilla. Lohkon kolmospaikka YPTS:lle (Pyry Siven / Tito Haak / Roni Jokitalo) ja nelospaikka OPT-86 3:lle (Zhu Xiwen / Niilo Perkkiö).

M12 joukkuekilpailussa pelattiin vielä kvartat ”lohkoykkönen vs. lohkokakkonen” periaatteella. OPT-86 selvisi kvartastaan yhdellä erätappiolla (Sisu Sammalkorpi Luka Oinasta vastaan), mutta OPT-86 2 joutui hieman ehkä yllättäen nöyrtymään kvartassaan Haukiputaan Heitolle. Yllätys vaati voiton nelinpelissä jossa Haukiputaalaiset olivat parempia, sekä myös Otso Vahtolan yllätysvoiton Niklas Karjalaisesta. Hieno joukkuemitali Haukiputaalle.

M12 joukkuekilpailujen semifinaalissa mukaan pelin astelivat MBF (Lassi Lehtola / Andreas von Köhler) ja KoKu (Jesse Ikola / Emil Arvola) suoraan semifinaaleihin sijoitettuna. MBF kohtasi OPT-86:n. Lassi Lehtola tiedettiin käytännössä varmaksi kahden voiton pelaajaksi, joten OPT-86 asetti panoksensa kakkospelaajan voittamiseen kahdesti ja olemaan parempi nelinpelissä. Nelinpeliä Oulun parivaljakko oli harjoitellut kuukauden ajan useita kertoja joka viikko. Tämä myös näkyi ottelussa. Lassi pysyi aisoissa ja oululaiset käyttivät saamansa paikat. Selvä 3-0 voitto nelinpelistä. Luka ja Henrik ottivat 3-0 voitot Andreas von Köhleristä joten OPT-86 finaaliin 3-2.

Toisessa semifinaalissa Haukiputaan Heitto haastoi KoKun. Haukiputaan pojat osoittivat kvartan tapaan kovuutensa nelinpelissä viemällä sen nimiinsä 3-1. Jesse Ikolan ottaessa kaksi selvää voittoa ja Otso Vahtolan voittaessa Emil Arvolan viisieräisessä ratkaistiin finaalipaikka kakkospelaajien kohtaamisessa. Tässä Emil Arvola oli Benjamin Myllymäkeä 3-0 parempi joten KoKu finaaliin lukemin 3-2.

Loppuottelun kuvio oli selvä. Jesse Ikola napsinee kaksi voittoa ja ratkaisu haetaan nelinpelistä. KoKun kaksikko pystyi ottamaan nelinpelistä yhden erän mutta ei lopulta uhannut oululaisten voittokulkua. Luka Oinas ja Henrik Vuoti ottivat selvät 3-0 voitot Emil Arvolasta. Näin isäntäjoukkueelle historian ensimmäinen Nappulaliigan mestaruus.

17-vuotiaissa pelattiin kaksi kolmen joukkueen alkupoolia. Lohkovoittajat semifinaaleihin sinne suoraan sijoitettuja PT Espoota ja KoKa:a vastaan. A-poolin ykkössijoitetulta YPTS:ltä (Risto Jokiranta / Elia Viljamaa / Otto Kallio / Pyry Siven) puuttui Jami Kokkola, joten YPTS:n oli taivuttava lohkossa kakkospaikkaan. TIP-70 joukkueelle (Juho Kahlos / Daniel Tran / Suphanat Chinwachirathanin / Vincent Joki) 3-0 voitot sekä YPTS:stä että OPT-86 2:sta (Juho Åvist / Alex Tiiro / Lenni Perkkiö / Touko Laine / Veeti Vaihoja). YPTS:lle 3-1 voitto OPT-86 2:sta.

B-poolissa OPT-86 (Henri Kujala / Emil Takalo / Henrik Vuoti / Luka Oinas) selvitti itselleen semifinaalipaikan 3-1 voitoilla KoKu:sta (Aleksi Ikola / Jesse Ikola / Emil Arvola) ja Haukiputaan Heitosta (Sisu Vahtola / Aaron Myllymäki / Aaro Tolonen). KoKu lohkon kakkossijalle 3-1 voitolla Haukiputaan Heitosta.

Semifinaaleissa KoKa teki nopeasti selvää jälkeä TIP-70:sta lukemin 3-0 kertaa kolme. Toinen semifinaali oli puolestaan tiukempi. OPT-86 aloitti haastonsa kun Henri Kujala otti viiden erän trillerivoiton Lauri Hakasteesta. Haasto tiukkeni kun Henrik Vuoti nappasi kolmospelaajien kohtaamisessa hienon 3-1 voiton Aaro Mäkelästä. Henri Kujala haastoi Aleksi Räsästä tosissaan, mutta tästä ottelusta kuitenkin 3-1 voitto Aleksille. Ratkaisupelissä Emil Takalo teki kaikkensa Lauri Hakastetta vastaan mutta 3-0 voitto kuitenkin Laurille. Näin PT Espoo loppuotteluun lukemin 3-2.

Loppuottelussa pelattiin tiukasti, mutta Koskelta kaikui kuitenkin lopulta voittolukemin 3-0. Sam Khosravi väänsi avauspelissä tiukan 3-2 voiton Aleksi Räsäsestä, Rasmus Vesalainen yllätti Lauri Hakasteen lukemin 3-1 ja Matias Vesalainen otti 3-2 voiton Yuri Afanassievista. 17-vuotiaiden mestaruus siis Kosken Kaiulle.

Lauantain päätti vielä 17-vuotiaiden nelinpeli jonka aikataulutus oli hankalaa. OPT-86:n nappulakaksikko pelasi 12-vuotiaat pisimmän kaavan mukaan joten heidän nelinpelilohkonsa loput pelit pelattiin vasta iltakuuden aikaan. Nelinpeleissä Juho Kahlos / Vincent Joki nappasi lohkon ykköspaikan KoKun veljeksiltä Aleksi Ikola / Jesse Ikola. Samoin pieni yllätys oli myös Sisu Vahtolan ja Aaron Myllymäen 3-2 yllätysvoitto parista Suphanat Chonwachirathanin / Daniel Tran.

17-vuotiaiden nelinpelissä suoraan paperille sijoitetut parit pitivät siidauksensa. YPTS:n parivaljakolle Jami Kokkola / Risto Jokiranta tosin niukimmalla mahdollisella tavalla viidennen jatkopalloilla Ikolan veljesparista. Ylivieskalaisten ilo oli silminnähtävää, ja jopa lähes kosketeltavaa. Maininnanarvoista oli myös TIP-70:n parin Juho Kahlos / Vincent Joki 2-3 tappio Vesalaisen veljeskaksikolle. Semifinaalissa Sam Khosravi / Aleksi Räsänen voitti YPTS:n kaksikon helposti, mutta myös lähes yhtä selvästi erin 3-1 meni toinen semifinaali Rasmus ja Matias Vesalaiselle Leonid Pullista ja Henri Kujalaa vastaan. Loppuottelussa oli hieman pelailun makua, mestaruus ylivoimasille ennakkosuosikeille Sam Khosravi / Aleksi Räsänen erin 3-1.

Raportti sunnuntailta

Sunnuntaina aamupäivällä puristettiin N12, M12 ja M17 alkupoolit kerralla pakettiin 13 pöydällä yhtäaikaisesti. N12 pelattiin kuuden pelaajan poolina yhtenä pöydällä. Tasoerojen vuoksi pelit kestivät alle kolme tuntia. N12 mestariksi pelasi tyylikkäällä esityksellä PT Espoon Tea Stråhlman. Kakkoseksi TIP-70:n Mia Kellow. Kolmanneksi pelasi noin vuosi sitten Oulun pingiskoulussa nollista aloittanut Jiaqi (Jessica) Luo. Neljännelle sijalle Milka Tiitto. Turnauksen kuopus oli N12 luokassa pelannut  2014 syntynyt Sofia Jokikokko, jolle on helppo ennustaa menestystä tässä luokassa tulevina vuosina.

M12 alkupooleja pelattiin kuusi. Poissaolojen vuoksi valitettavasti pooleista tuli todella epätasapainoiset. Säännöt valitettavasti kieltävät poolien tasaamisen tai niiden uudelleen arvonnan, joten kaikille pelaajille ei millään saatu kaksinpeleistä mielekkäitä pelejä. Tähän voisi miettiä sääntömuutosta Nappulaliigan osalta jatkossa. Lohkovoittoihin marssivat kaikki ennalta korkeamman ratingin pelaajat. Ainoat yllätykset lohkokakkoseksi olivat Por-83:n Arto Ojasen voitto OPT-86:n Eetu Hyttisestä ja Aapo Kanasuon nousu nelospaikalta lohkokakkoseksi. Jälkimmäistä ei ehkä voi kovin suurena yllätyksenä lopulta pitää.

M12 pääkaaviossa nähtiin ensimmäisellä kierroksella muutama tasainen ottelu. OPT-86:n Kaarlo Lampinen piti hyvällä rystypelillään Arto Ojasta pinteessä, Artolle kuitenkin voitto viidennessä erässä. Niklas Karjalainen otti revanssivoiton Otso Vahtolasta erin 3-1. Andreas von Köhler voitti Jimi Koivumäen 3-1 toisessa lohkoykkösten kohtaamisessa. Puolivälierissä sijoitetut pelaajat pitivät paikkansa. Andreas von Köhler haastoi hieman Henrik Vuotia, mutta lopulta Henrikille semipaikka 3-0. Luka Oinas nostatti myös Jesse Ikolalle muutaman hikikarpalon otsalle, mutta erien lopussa kokemus oli kuitenkin valttia ja alatilanteesta noustiin ohi mitaleille. Semifinaaleissa Yuri Afanassiev aloitti väkevästi Lassi Lehtolaa vastaan mutta lopulta Lassin korkeampi taitotaso näkyi tulostaululla 3-1 voitolla. Ottelu näytti ratkeavan enimmäkseen Lassin hyvään flippipelaamiseen. Henrik Vuoti haastoi Jesse Ikolaa finaalipaikasta, mutta joutui nöyrtymään 3-1 tappioon. Tässäkin pelissä Jesse oli lopun tärkeissä pisteissä vahvempi. Loppuottelu alkoi Jessen kontrollissa, iso johto melkein suli mutta riitti silti 11-9 voittoon. Toisessa erässä mentiin tasaisesti, ja sen Lassi käänsi niukasti itselleen. Tämän jälkeen Jesseltä hieman loppuivat konstit, vaikka välillä nähtiin myös Jesseltä todella mallikasta hyökkäyspeliä. Lassin uusi korkeampi taso oli kuitenkin lopulta Jesselle liikaa ja näin mestarin nimi vaihtui viime vuodesta. M12 consolationin kuningas oli MBF:n Sisu Sammalkorpi, joka valitettavasti ei voinut osallistua alkupooleihin ilmoittautumisvirheen vuoksi.

M17 luokassa pelattiin niin ikään kuusi alkupoolia, tosin ilman ainoatakaan poisjääntiä. C-poolissa Yuri Afanassiev nappasi ykköspaikan Haukiputaan Heiton Sisu Vahtolalta. Saman teki TIP-70:n Vincent Joki YPTS:n Jami Kokkolan kustannuksella. Muuten edettiin rankingjärjestyksien mukaisesti. Niukimman karsiutumisen koki Haukiputaan Heiton Aaron Myllymäki viidennessä erässä 11-9 OPT-86:n Emil Takaloa vastaan.

M17 pääkaaviossa mukaan astelivat kahdeksan suoraan pääkaavioon sijoitettua pelaajaa. Ensimmäisellä kierroksella Yuri Afanassiev väänsi tiukan 3-1 voiton OPT-86:n Emil Takalosta. TIP-70:n sisäisissä väännöissä Daniel Tran pudotti Suphanat Chonwachirathaninin viisieräisen jälkeen, toisaalla Juho Kahlos selvisi helpolla 3-0 voitolla Vincent Jokia vastaan. Sijoitetut pelaajat astuivat tuleen toisella kierroksella ja hävisivät yhteensä vain kaksi erää. Leonid Pullinen pudotti erän Yuri Afanassievia vastaan ja Matias Vesalainen Aleksi Ikolaa vastaan. Puolivälierissä isot pyssyt paukkuivat toisiaan vastaan. Henri Kujala haastoi Sam Khosravin ennakkoluulottomasti, mutta taipui erin 3-1. Leonid Pullinen haastoi Lauri Hakasteen tiukkaan tsemppitaistoon, mutta taipui samoin 3-1 lukemin. Vesalaisten veljesten sisäisessä Rasmus oli jopa yllättävän selvästi erin 3-0  Matiasta parempi. Aleksi Räsänen tiputti erän 12-vuotiaiden mestarille Lassi Lehtolalle, ollen lopulta suhteellisen selvästi parempi. Semifinaaleissa kaliiberit nousivat. Lauri Hakaste pisti Sam Khosravin pelaamaan ja tsemppaamaan tosissaan. Ottelun käännepiste oli tiukka kolmas erä jonka Sam kaivoi itselleen 11-9. Neljäs erä oli selkeämpi. Aleksi Räsänen oli myös alussa hätää kärsimässä Rasmus Vesalaisen kanssa, mutta sai ottelun käännettyä itselleen. Tässäkin pelissä tiukka kolmas erä 11-9 ratkaisi jatkon suunnan. M17 loppuottelu oli tasokasta peliä. Sam aloitti todella hyvin ja Aleksi pysyi hädin tuskin kelkassa mukana. Toisessa erässä Samilla oli jo pari eräpalloa 2-0 johtoon, mutta niin vain Aleksi tsemppasi itsensä erävoittoon. Kolmas erä eteni myös jatkopalloille ja siinä Aleksi niin ikään tsemppasi itsensä kuiville. Neljännessä erässä pelin laatu nousi molemmilla, mutta Aleksi sai pidettyä oman tasonsa stabiilina ja oli ehkä taktisesti hieman parempi. Pieni ero tällä kertaa Aleksin eduksi. Kyseessä oli Aleksi Räsäsen ensimmäinen henkilökohtainen junioreiden Suomen Mestaruus, se lähes irroitti hymyn palkintoposeerauksessa. Näissä kahdessa pelaajassa on paljon Suomen pingistulevaisuutta kiinni.

M17 consolationin (joka puolestaan sitten kyllä kärsi poissaoloista) voittoon pelasi pääkaaviosta niukasti karsiutunut Haukiputaan Heiton Aaron Myllymäki. Consolationin iloisimpia ilmeitä nähtiin Aapo Kanasuon kasvoilla viidennen erän trillerivoitossa YPTS:n Otto Kalliota vastaan. Consopeleilläkin on merkityksensä.

Loppukaneetti

Oli hienoa nähdä paljon junioreita Ratamotien halliin tutustumassa. Olin havaitsevinani  reaktioista että vastaavanlaisia pingismekkoja tarvittaisiin muuallekin Suomeen. Isoksi seuraksi kasvaminen on hankalaa ilman omaa hallia. Ratamotien halli on paikka jossa voi viettää aikaa muutenkin kuin vain pelaten pingistä. Olohuone TV:llä, kuntosali, keittiö jne. Täällä voi sosialisoida samanhenkisten ihmisten kanssa. Järjestävä seura panostaa jatkossa enemmän majoitustiloihin niin että saadaan hallille kiinteät punkat vähintään kymmenelle juniorille, miksei isommallekin pelaajamäärälle. Jos olette joskus Oulussapäin liikkeellä niin hallille pääsee aina pelaamaan, olkaa yhteyksissä. Tänne voi tulla pidemmäksikin aikaa majoittumaan ja harjoittelemaan.

Linkki tiedostoon: 17-SM ja Nappulaliiga 4.-5.9.2021 Ottelukaaviot.xls

3 thoughts on “17-SM ja Nappulaliiga 2021 (A) – Kilpailutulokset + raportti

Vastaa