Ykkösdivarin Kosken turnaus

Isäntäseura KoKan kakkosjoukkue, LPTS, TIP-70:n ja PT Helsingin kakkosjoukkueet sekä PT Espoon kolmosjoukkue avasivat ykkösdivarikautensa lauantaina kolmella ottelulla. Kierrokset olivat pääsääntöisesti varsin tasaisia ja esimerkiksi isäntäseuran kaikki kolme kamppailua päättyivät 4-3 lukemiin.

Pääsarjojemme yksittäisen ottelun pelimuoto tuntuu juuri nyt varsin onnistuneelta, sillä jotenkin sen myötä peleistä tulee usein tasaisia. Ehkä paras yksityiskohta on se, että joka kerta nelinpeliin päädyttäessä tällä ottelulla on molemmille joukkueille sarjapisteen arvoinen merkitys.

Parhaiten Kosken peleissä menestyi kolmen K:n (Karjalainen, Karkamo, Kurvinen) Wega, jonka päivää rasitti vain avauspelin 3-4 tappio Kaiulle. Keski-iältäänkin jo tukevasti veteraanisarjalainen kokoonpano esitti tasaista peliä koko päivän ja nappasi siis seitsemän sarjapistettä.


Koskella pelattiin varsin väljissä laareissa.

Lahti ja PT Helsinki päätyivät kuuteen pisteeseen ja näistä joukkueista löytyvät myös päivän ainoat tappiottomat pelaajat Sami Hattunen ja Toni Pitkänen. Divisioonan selvästi nuorin joukkue Kaiku sekä TIP-70 saivat kasaan neljä pistettä ja varsinkin Rasmus Vesalaisen ottelusuhde 4-2 oli hyvä. Espoo jäi pisteittä. Todettakoon kuitenkin, että numerot eivät kerro ihan kaikkea, sillä espoolaiset hävisivät päivän seitsemästä viisieräisestä pelistään peräti kuusi. Meelis Kärneriä jäi varmasti kaivelemaan ratkaisuerän 10-6 johdon sulaminen 10-12 tappioksi Manu Karjalaista vastaan.

Koskella pelattiin isoissa laareissa ja hyvässä hengessä ja kaikesta näki, että sarjapelejä on kaivattu. Nykyinen otteluformaatti sallii juuri ja juuri kolme kamppailua päivässä, mutta vaihtomiehetkään eivät ole pahitteeksi. Wega ja PT Espoo tahkosivat kuitenkin kolmella miehellä koko päivän.

Ja tarkat tilastothan löytyvät täältä.

Vastaa